Krouvin väki taltutti palon

Muun muassa pihvien paistamisessa käytettävä iso parila syttyi palamaan Sahalahden Krouvissa sunnuntaina hieman ennen kolmea. Vahingot jäivät vähäisiksi, sillä ravintolan henkilökunta sai liekit tyrehtymään sammutuspeitteitten ja jauhesammuttimien avulla.

– Palo ei meinannut millään tukahtua, ja siihen piti heittää parit sammutuspeitteet ja tyhjentää sammuttimien jauheet, ennen kuin se talttui. Mutta ylpeä pitää olla henkilökunnasta: todella ripeästi ja neuvokkaasti toimittu, Krouvin yrittäjä Miia Kinnari kiittelee.

Myös pelastuslaitos kehuu ravintolaa ripeästä ja tuloksellisesta toiminnasta, jonka ansiosta pelastajien tehtäväksi jäi varmistaa, ettei palo ollut levinnyt esimerkiksi rasvakanaviin.

– Suuronnettomuus oli hyvin lähellä, sillä vieressä oli rasvakeittimet ja päällä rasvakanava. Palokunta tarkisti kuitenkin kameran kanssa, ettei tuli kytenyt siellä, Kinnari kertoo.

Hän arvelee, että palo sai alkunsa parilan teknisestä viasta.

– Sähkömies kävi kytkemässä sen irti, ja nyt se on kannettu pihalle.

Kesken viikon vilkkaimman ruoka-ajan sattunut palo sulki keittiön ainakin sunnuntaiksi.

– Jauhesammuttimista tulee kauhea sotku. Siivottavaa riittää, sillä suolaa on joka paikassa. Nyt sammuttimet vaihdetaan hiilidioksidisammuttimiin, Kinnari vakuuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?