Kangasala-talossa kuullaan tämän vuoden aikana kolmen merkittävän pääkaupunkiseudun orkesterin vierailukonsertit. Kangasala-talon lisäksi Avanti-Umo-FiBo -yhteistyöhankkeen kumppanina on Musiikkitalo Helsingissä. Konserttisarjan Kangasala-talossa aloittaa torstaina 17. toukokuuta jazzorkesteri UMO konsertillaan Kuutamosonaatti ja kaiken maailman klassikoita.
Kolmen orkesterin – Avantin, UMOn ja FiBOn – AUF-yhteistyö tuo yhteen kulttuurialan toimijoita. Vuoden aikana jokainen orkesteri vierailee Kangasala-talossa soittaen konserttinsa yhteisen ”kaiken maailman klassikoita” -teeman alla. Idea on, että orkesterit lainaavat rohkeasti teoksia toistensa repertuaarista ja esittävät ne omalla tyylillään.
Konserttisarjan aloittaa torstaina 17.5. jazzorkesteri UMO, jonka konsertissa Beethovenin Kuutamosonaatti ja joukko muita klassikkosävelmiä soivat big band -sovituksina.
Avantin ja FiBo:n konsertit kuullaan syyskaudella. Kukin orkesteri soittaa myös päiväkonsertin, joten vuoden aikana myös koululaiset pääsevät nauttimaan korkeatasoisesta orkesterimusiikista.
– Kangasala-talon klassiseen sarjaan saadaan suomalaisten huippuorkestereiden vierailuja, ja samalla koululaiset saavat kosketuksen elävään orkesterimusiikkiin. Lisäksi vierailut pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat tärkeä lisä orkestereiden alueellisessa työssä. On etuoikeus, että saimme sarjan juuri Kangasalle, summaa Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen.
Ensikosketus Suomalaisen barokkiorkesteri FiBo:n musisointiin saatiin marraskuussa 2017 Kangasala-talon loppuunmyydyssä konsertissa. Nyt alkavaan konserttisarjaan tavoitellaan jatkoa myös tuleville vuosille.
AUF-konsertit tarjoavat kuulijoille helpon väylän erityyppisten orkestereiden konsertteihin. UMO:n toimitusjohtaja Eeva Pirkkalan mukaan uusien yleisöjen tavoittamiseksi kulttuuritoimijoiden välinen yhteistyö on tärkeää.
– Yleisölle AUF-konsertit ovat hieno mahdollisuus päästä tutustumaan eri huippuorkestereihin. Orkestereille vierailu muualla Suomessa, esimerkiksi Kangasala-talossa, on aina mieluisaa, Pirkkala kertoo.
Taustalla AUF-hanke
AUF-konserttien taustalla on Avantin, UMOn ja FiBOn yhteinen kehityshanke, jota varten orkesterit ovat saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa AUF-yhtyeiden sekä projektikumppaneiden kanssa uusia yhteistyö- ja tuotantomalleja. Hankkeen ensivaiheen kumppaneita ovat Musiikkitalo ja Kangasala-talo.