Metsäkämpän tarinaa

Lukijan runo

 

Keskellä suuren Laipan erämaan

vanha kuusi kertoo muistojaan:

nähnyt se on miehet metsien,

kun tänne tulivat he työtä etsien.

Ja hevoset ja miehet saivat työtä,

oli uusi kämppä missä olla yötä,

myös uusi sauna sekä hevostalli,

se oli Yhtyneitten hyvä malli.

 

Otto Lehtonen ol´ silloin pomo-ässä

täällä korven kämppäelämässä,

Toltti-Kalle piti muuten kurin,

ettei mikään mennä saanut nurin.

Hän se myöskin talonmiesnä pyöri

kun emännät ne keittiössä hyöri,

paistain läskiä ja perunoita

hyväst ruoasta ei mutinoita.

Elämänluukku tarjos ruokapuolen

myös siveyden säilymisen huolen.

 

Jo miehet ahkerana aamuvarhain

hevosten syöttöaika oli parhain.

Sitten alkoi varsinainen rahti

ja päivän mittaan kiihtyi työssä tahti.

Iltapuhde korvas päivän vaivat,

hevoset ja miehet levon saivat.

Oli kuivumassa märkä paita, nuttu,

ja varmasti ain luisti hauska juttu.

Oli ajanvietteenä myös korttipeli,

emännät virvokkeita anniskeli.

 

Miehistä mainita voi Ahon Einon.

Hän pääsyyn torakoista keksi keinon

kun Bladanilla tunkeilijat juotti

ja näille äkkikuoleman näin tuotti.

Ykstoista vuotta Einon rahti kesti

sitten loppui monen muunkin pesti,

kun uusi aika uudet tuulet toi,

ei enää justeeri ja pokasaha soi.

On traktorit ja laulaa konesahat,

vaan tiukassa voi olla nytkin rahat.

 

Viel´ viime vuodet kämppää asusteli,

kuin erakkona Nestori tääl´ eli.

Hän nuorena jo oli tullut tänne,

silloin rautaa oli miehen jänne.

Koskaan tingitty ei urakoista

ja herrasmiesnä erottui hän muista.

Kai helmat heilahteli, kukaties,

mutta oli ronkeli tuo savotoiden mies.

 

Elonsa kämpässä ol´ kiireetöntä

katsoissa taivaan kantta ääretöntä.

Oli hiljaisuutta, suurta luonnonrauhaa

vain radiosta kuuli, missä pauhaa.

Nyt hänet sairaus on vienyt pois

jos muuten vielä viihtynytkin ois,

mut sydän väsyi, päättyi elo mainen

kun kutsun antoi voima taivahainen.

Sai siirtyä hän lopulliseen rauhaan,

vain muistot piirtyy elon pirtanauhaan.

 

Savotta viimeinenkin nyt on päättynyt

siis mikä eteen metsäkämpän nyt?

Voi korven kulkijoita palvella se vielä

kertoilla muistojansa ajast´ täällä.

Kun luontoäiti lempeästi puhuu,

on metsä salaperäinen ja pöllö huhuu.

Nyt vanha kuusi hiljaa huokaa vaan,

se vartijansa suuren Laipanmaan.

Milja Jussila