Eteläkorealaisista maailmantähdistä koostuvan taiteilijaryhmän Euroopan kiertue saa päätöskonserttinsa Kangasala-salissa ystävänpäivän aattona 13. helmikuuta kello 18.30. Konsertti saapuu Kangasalle Firenzen ja San Marinon kautta.
Konserttikiertueen suunnittelija on Sotshin paralympialaisissakin esiintynyt maailmanhuippu tenori Seungwon Choi, joka kokoaa vuosittain ammattilaisen ryhmän konserttikiertueelle rauhan ja ystävyyden teemalla. Ystävyyden, rauhan ja musiikin ilta tuo tuulahduksen Pyeongchangin talviolympialaisista, ja sen tarkoituksena on musiikin keinoin edistää ihmisten välistä yhdenvertaisuutta ja kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
Kangasala-salissa kuullaan klassisen laulukirjallisuuden helmiä, muun muassa Beethovenia, Tostia, Bizetä, Morriconea ja Stradellaa.
Konsertin saamisen Suomeen mahdollistaa pirkanmaalaisen Esteetön taide ja kulttuuri -yhdistyksen vuodesta 2011 tekemä työ ACCAC Festival & Congress -tapahtumakokonaisuuden ja saavutettavuusliikkeen leviämiseksi maailmalla. Uusia ACCAC keskuksia on syntynyt vuonna 2017 esimerkiksi Nepaliin ja Marokkoon.
ACCAC Korea perustettiin viime vuonna, ja tenori Seungwon Choi on sen presidentti. Tällä hetkellä Korean keskus tekee pohjatyötä ACCAC -tapahtuman toteutumiseksi Soulissa jo tänä vuonna.
– Kangasala-sali antaa mahtavat puitteet sekä intiimin tunnelman tälle ainutlaatuiselle ja korkeatasoiselle konsertille. Kiitos yhteistyöstä Kangasala-talolle ja Harjula productionille, Kirsi Mustalahti Esteetön taide ja kulttuuri ry:stä toteaa.
Konsertin esiintyjät:
- Sungji Kim – sopraano
- Jihee Kim – kitara
- Seungwon Choi – tenori
- Hyuckjin Yun – baritoni
- Mina Choi – piano
- Kiwoong Jang – taiteellinen johtaja