Vanha ihminen tarvitsee usein apua. Ainakin silloin, jos hän asuu ilman elämäntoveria tai samassa taloudessa majailevia jälkeläisiä. Kun miettii tuttavapiiriä, niin yksineläviä naishenkilöitä on aika paljon. Kaipaamme auttavaa kättä. Voimia vaativissa hommissa voi vaivata naapurin miestä. Miehet kun ovat usein vielä jaksavaisia, vaikka olisivat jo eläkkeellä ja ikääntyneitä.
Tänä talvena on lumitöitä ollut runsaasti. Siinä on saanut lapiota tai kolaa liikutella vilkkaasti niin, että joskus mummon voimat ovat olleet koetuksella. Koneellinen aurauskalusto on ollut siksi kovassa käytössä, ettei heti pikkuteille ja pihoihin ehdi. On jopa ollut vaikeuksia liikkua potkukelkan kanssa. Polkupyörällä ei moni meistä arvaa ainakaan talvella ajella. Rollaattorilla liikkuu muutama tuttu, joku yhä autoileekin.
Myös alamittaisuus voi meillä iäkkäillä mummoilla olla hankaluus. Ja voimien vähäisyys. On pakko pyytää naapurin riskiä urhoa nostamaan jotakin raskasta huonekalua. Pitkä mies on kullanarvoinen, kun pitää vaikka vaihtaa palovaroittimeen uusi patteri. Sähköongelmien kanssa tarvitsee joskus ymmärtävää apua, kun itsellä ei oikein sytytä. Puhumattakaan tästä nykytekniikasta: tietokoneista, puhelimista ja sen sellaisista. Nuorista on noissa asioissa iso apu, tietävät jo viisivuotiaina kaikki niksit.
Luopioisten kaltaisessa pienessä maalaistaajamassa ollaan keskenään kovasti tuttuja. Apua kehtaa pyytää. Jos ei ensimmäinen hallitsekaan juuri tuota hommaa, hän osaa ehkä neuvoa, mistä taitaja löytyy. Usein apua saa myös jälkeläisiltä, jos eivät ihan kaukomailla asu. Kohtuullisen matkan päästä käyvät sentään joskus kyläilemässä.
Terveyden vaaliminen voi olla yksinäiselle vanhukselle vaikeaa. Ei ole omaa selänpesijää tai niskanhierojaa. Kun pitäisi tiputtaa lääkettä silmiin, niin käsi vapisee ja tipat menee minne sattuu. Tuppaavat ymmärrys ja muistikin rapistumaan, eikä noihin pulmiin omaisen tai naapurin apukaan tuo helpotusta.
Silloin muinoin, kun olimme nuoria äitejä, koimme kunnallisen tahon auttavia käsiä odotusaikana, synnytyshommissa ja vielä vähän kotonakin. Omia muistoja ei ole seitsemänkymmenluvun jälkeen päivitetty, mutta seuraavalla sukupolvella on tietoa asioista. Nyt kun meillä ”Maan äidistä” on tullut äiti, piti tiedustella läheisiltä, miten esimerkiksi tasavallan presidentti voi avuliaasti osallistua hommiin Naistenklinikan normaalilla synnytysosastolla.
Tuttua, viimeksi seitsemän vuotta sitten vaimonsa tukena ollutta miestä piti ihan haastatella, että sai kuvaa Saulin roolista tärkeässä tapahtumassa. Tämä tavallinen isä oli ollut tilanteessa kolmasti, ja hän muisteli, että oli ainakin jonain kertana saanut itse leikata napanuoran ja oli myös päässyt pesemään vastasyntynyttä.
Lieneekö Saulilla ollut aiempaa kokemusta hommasta? Kyllähän jo 1970-luvulla isät pääsivät mukaan synnytykseen. Varmasti mielenkiintoinen yhteistyökokemus sille tai niille, jotka olivat työvuorossa osastolla. Jos vaikka vahingossa sinutteli Niinistöä tuollaisessa vauhdikkaassa tilanteessa! Työtoverit saattoivat olla ihan kateellisia. Eihän meillä ole ennen sattunut, että presidentti on synnytyksessä auttavana kätenä.
Mymmeli
