Sahalahtelainen kuvataiteilija Anitta Toivio on saanut lahjaksi kyvyn, jonka avulla hän aistii herkästi toisen ihmisen olemuksen. Tässä sisäisen maailman kuuntelussa ja lukemisessa taiteilija käyttää erityisenä välineenä omia käsiään.
Se, mitä syntyy, kun Toivio siirtää mallista virtaavat viestit kankaalle väreiksi ja muodoiksi, on nyt nähtävillä Kangasala-talon Galleriassa. Emotionaaliset muotokuvat -näyttelyn teokset ovat tekniseltä toteutukseltaan Suomessa ja maailmanlaajuisestikin ajatellen ainutlaatuisia.
–En ole nähnyt, eikä kukaan muukaan tunnu olevan nähnyt tällaisella tekniikalla tehtyjä teoksia, Anitta Toivio mainitsee.
–Tein ensimmäiset kokeilut jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta vasta viime vuosina rohkeuteni on riittänyt viemään tämä tekniikka gallerioihin ja museoihin.
Viitan sisällä
Emotionaalisen muotokuvan maalaaminen käynnistyy siitä, kun malliksi lupautunut henkilö pukeutuu väljään viittaan, joka peittää hänet kokonaan päästä varpaisiin. Päätä suojaa huppu, joka vedetään suojaamaan myös kasvoja.
Anitta Toivio asettelee viitan päälle suurikokoisen, silkistä tai puuvillasta valmistetun kankaan. Taiteilijan sanojen mukaan malli on kahden kangaskerroksen sisällä kuin omassa yksityisessä maailmassaan.
–Keskitymme molemmat. Kuuntelen keholtaan ja mieleltään avautunutta mallia, jonka keho viestii sen, miten voimakkaasti voin koskettaa. Joskus keho sallii vain hyvin kevyen kosketuksen.
Taiteilijan kussakin työssään käyttämät värit nousevat hänen käsiensä kautta tietoisuuteen ja sieltä kankaalle. Jos Toivio maalaa samasta mallista kaksikin työtä, niin värit voivat olla erilaisia, koska kerta kerralta avautuu syvempiä, uusia kerroksia.
Mallin sisäisen maailman kuuntelu ja tuntemusten siirtäminen kankaalle väreiksi ja muodoiksi vie kerrallaan yleensä noin puoli tuntia. Teos on valmis samalla, kun tekijä riisuu kankaan mallin yltä.
–Työskentely on valtavan keskittynyttä. Siinä ei juuri puhuta, taiteilija kertoo.
Tunnistettavia kuvia
Työpajoissa malleiksi lupautuneet ihmiset ovat olleet Anitta Toivion mukaan innostuneita. Malleiksi haluavia löytyy aina, niin naisia kuin miehiäkin, vaikka taiteilija etukäteen ajatteli, että pidättyväisistä suomalaisista ei ole heittäytyjiksi. Maalaustekniikka sytyttää myös taiteilijan.
–Kuvista tulee komeita ja hienoja. Niissä tulee esille ihmisen sisäinen persoonallisuus. Esille saattaa tulla sellainenkin persoonallisuuden osa-alue, mikä ei ehkä muutoin tule näkyviin.
–Ihmiset kyllä tunnistavat kuvista itsensä, vaikka työt sinällään ovat lähes abstrakteja, ekspressiivisiä, ei muotokuvamaisesti mallia jäljitteleviä. Mitä herkempi ja avoimempi malli on, sitä tunnistettavampi kuvasta tulee hänelle itselleen.
Kuvalla voi olla mallille myös terapeuttinen, muutoksen liikkeelle sysäävä merkitys. Myös katsojat kokevat emotionaaliset muotokuvat energisoivina. Niiden voima ja herkkyys puhuttelevat katsojiakin.
Anitta Toivion Emotionaalisia muotokuvia -näyttely on esillä Kangasala-talon Galleriassa 25.2. saakka. Emotionaalisen muotokuvan syntyä pääsee seuraamaan sunnuntaina 18.2. kello 13-15, jolloin taiteilija tekee yhden muotokuvan. Joku silloin paikalla olevista katsojista pääsee malliksi.
Monipuolinen osaaja
Kuvataiteilija Anitta Toivio on osallistunut näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Emotionaalisia muotokuvia hän on tehnyt useissa eri näyttelyissä Suomessa, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Muita hänelle läheisiä ilmaisumenetelmiä ovat piirtäminen, videot, installaatiot ja veistäminen.
Taiteen tekemisen ohella Toivio ohjaa kuvallisen terapeuttisen ilmaisun työpajoja. Laipassa asuvan ja työskentelevän taiteilijan yksi paikallisista julkisista teoksista on ”Suojelusenkeli” Sahalahden kirjaston edustalla.