Sisällissodan syttymisestä tuli 27.1. kuluneeksi sata vuotta. Sodan ratkaisutaistelut käytiin Tampereella maalis–huhtikuussa 1918. Koulukatu 16:ssa sijainneessa asunnossaan traagisia tapahtumia seurannut Tampereen Suomalaisen yhteiskoulun pälkäneläislähtöinen rehtori Kaarlo Tiililä kirjasi niitä tarkasti päiväkirjaansa.
Taistelujen alla ja aikaan perhe piileskeli pimennetyssä kodissa hupenevien ruokavarojen kanssa. Kaarlo Tiililä piiloutui moneen kertaan komeroon, kun punakaarti haki ”herroja”. Pelkona oli joutua ”ammuttaviksi katutaisteluissa haavoittuneita korjattaessa”.
Perhe odotti valkoisia vapauttajia ristiriitaisin tuntein, sillä vieressä ampuneen punaisten tykin tuhoamisyritykset olivat moneen kertaan koitua kotitalon kohtaloksi.
Isoisänsä päiväkirjasta sisällissota-ajan tapahtumia kirjasi Paul Tiililä.
”Akkunat tärisevät, kun tykillä ammutaan”
Tampere oli maaliskuussa 1918 punaisten kaupunki. Siellä jo olleiden joukkojen lisäksi kaupunkiin pakeni suuret joukot taisteluissa alakynteen jääneitä punakaartilaisia sekä valkoisten valtaamilta alueilta lähteneitä perheitä. Pakolaiset pahensivat elintarvikepulaa.
Kotonaan perheensä kanssa piileskelleen Kaarlo Tiililän oli vaikea pysyä tilanteen tasalla, sillä porvarilehdet eivät ilmestyneet ja työväen lehdet julistivat omaa propagandaansa. Maaliskuun puolivälissä alkoi näyttää siltä, että huhut valkoisten etenemisestä pitivät paikkansa. Tiililä odotti valkoisten rynnäkköä kaupunkiin, ja pian taisteluiden etenemistä pystyi jo seuraamaan kotitalon ikkunoista.
21.3. ”Eiliset uutiset valkoisten etenemisestä ennenaikaisia: sanottiin heidän saapuneen ihan Wehmaisten asemalle. Sen saatan uskoa, että he nyt ovat Aitolahdella. Kaduilla liikkuminen k:lo 5:n jälkeen kielletty. K:lo 9 oli määrätty kaikki 18–50-vuotiaat Tammelan torille. Kutsua noudatti noin 270.”
Tykkitulen leimahdukset Messukylän taisteluista alkoivat näkyä viidennen kerroksen ikkunoista ja myös Vatialan harju pöllähteli kauempana. Tiililä päätteli, että valkoiset olivat vallanneet Kangasalan.
Yöt olivat levottomia, kun tykit ampuivat kaupungin laidoilla ja ”hälytyspillit” soivat. Ihmiset siirtyivät kaupunkien laidoilta keskemmälle turvaan. Kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.
25.3. ”Yö oli entistä karmeampi, sillä jo k:lo 2 alkoivat raskaat tykit ulvoa. Anna pelkäsi ja valvoi, minä koetin nukkua, kunnes aamulla ½ 6 nousin ja aloin kirkkaassa aamuilmassa katsella shrapnelleja (luoteja singonnut tykistöammus), jotka räjähtelivät Viinikan tuolla puolen. Kun sitä paitsi kuului kuularuiskujen rätinää verraten likeltä, herätin pojat tätä näytelmää katsomaan. Sitä kesti sitten milt´ei pitkin päivää ja lisäksi näimme, kuinka valtaisat granaatit iskivät sinne tänne M:kylän kirkon aukeella, nostaen hiekkaa tornin korkuiselle.
Porvareita on kaduilla otettu kiinni; sanotaan uhatun viedä rintamalle. Tunnelma synkkä. Kirkot pakolaisia täysi, nälkä ovella – Pyynikin rinteellä, rannalla räjäytettiin jokin pommi tai miina.”
26.3. ”Yöllä lepäsivät tykit suureksi osaksi. Sitä suurempi oli hämmästykseni, kun aamulla tuotiin paljon haavoittuneita Ruotsalaisen yhteiskoulun eteen ja valkoiset olivat Hatanpäällä ja Viinikassa. Koko päivä on katseltu, miten punaiset ampuvat Ratinasta etelään aina Yl.sairashuoneesta koskeen asti juoksevan harjun takaa. Kanuunia, m.m. mörssäri, on yläpuolellamme Mariankadun vieressä. Akkunat tärisevät, kun sillä ammutaan. Sakki punasia oli kyselemässä tämän talon herroja riveihin pistettäväksi. Tarkastivat kellaritkin, mutta eivät vielä tunkeutuneet asuntoihin. Illalla kuulimme jotenkin läheltä valtavan kivääri- ja kuularuiskutulen; hirvitti. Luulin jo rynnäköllä kaupunkia otettavan. Eräs talo Viinikassa ammuttiin palamaan. Yläkerran akkunasta sen näin.”
”Punakaarti kulki miehiä kiinniottamassa”
Rosvousten varalta perheet pitävät vuorotellen vahtia. Nukkumaan käydään varmuuden vuoksi vaatteet päällä.
Kaarlo Tiililä päättelee, että valkoisten tappioiden täytyy olla suuria, kun Tampereen etelälaidassa olevia punaisten pattereita ei saada vaikenemaan, eivätkä taistelut etene.
27.3. ”Talouskoulun tykönä ja meidän talon vieressä olevat suuret tykit ovat tänä aamuna ampuneet hirveästi. Niitä ei voida tuhota ilman vaaraa meille. Hirveän levoton sen takia, mutta mihin mennä. ´Kapsäkkejä´ putoilee silmäimme edessä Ratinaan ja näemme niiden tuhon; yksi sellainen muutama metri harhaan?!
Oluttehtaan talo vastapäätä on laitakaupungin pakolaisia täysi. Kun vanhat mummut nyytteineen yrittivät juosta sinne maan äkkiä tärähtäessä likeltä ampuvasta mörssäristä, oli se tragikoomillista
Illalla alkoi ankara taistelu Tammelan edessä. Sitä seurasimme suurella jännityksellä. Kuularuisku ja kiväärituli lähenivät yhä.”
28.3. ”Koko talo hätäännyksissä, sillä aamup. jouduimme pommituksen alle. Yläpuolellamme oleva patteri veti piirittäjien huomion puoleensa ja niin rupesi putoilemaan pommeja. Kadun toiselle puolen vastapäätä olevasta oluttehtaasta repi kattoa ja ellei se sen torniin olisi osunut, olisi se lentänyt meidän saliin; myöhemmin, kun istuimme tampuurissa, lensi kyllä kiväärink. salin akkunasta sisään. Koko talon väki joutui ensimmäisten pommien tullessa liikkeeseen, riennettiin kellareihin ja, kun siellä oli epämukavaa, rappukäytävän alaosaan ja alakerran asuntoihin.
Pian, k:lo 3, nähtiin Teknillisen opiston syttyvän, sanottiin lentäneen kanslian akkunasta sisään. Istuiko esikunta siellä, ei ole tietoa. Palok. sammutti sen pian.
Viljaset olivat meillä. Oli siinä hälinää. Lapsia on tässä talossa paljon ja ne sotkeutuivat jalkoihin. Neiti Toppelius tuli pelosta puolikuoliaana yläkerrasta ja sai töin tuskin sanotuksi, että punakaartilaiset pyrkivät sisään. Uusi hälinä. Se ei sentään ollut vaaraa tuova, vaikka ne kulkivatkin miehiä kiinniottamassa.
Kaikki aprikoivat, mistä saataisiin suojaa, pääsemättä selvyyteen. Joku perhe istui kyökissään, toinen eteisessään, kolmas kylpy y.m. huoneissaan. Oltiin kuin junamatkalla kapsäkit ja laatikot – arvokkaimpia tavaroita – vieressä. Tulipaloja tuon tuostakin eri puolilla. Komein oli illalla myöhään Hatanpään riihien palo.”
Kaduilla kulkee vartiossa naissotilaita. Pitkiä ruumisarkkujonoja kulkee ylös Pyynikin tietä. Pitkäperjantain päivällinen keskeytyy, kun punakaartilaiset ovat rapussa etsimässä talon herroja.
29.3. ”Äkkiä hyökkäsin Kimmon kera sänkykamarin vaatekomeroon ja muut työnsivät paikalle varta vasten sijoitetun kirjakaapin sen oven eteen. Oli jännittävää kuulla noiden pelättyjen vieraiden askeleiden ohjautuvan sänkykamariin ja A:n selittävän, että Osmo, joka oli esillä ja jonka he katsoivat saaliikseen, oli vasta 14 vuotias. Heidän oli määrä koota 15-60 vuotiset, joten O. pelastui ja pelastuimme mekin, sillä pian he poistuivat ihmetellen, että tässä talossa oli niin vähän miesväkeä. Muut herrat olivat osaksi paenneet kellareihin.
Punaiset sanoivat hakevansa ´ensiaputöihin´. Tietenkin ammuttaviksi katutaisteluissa haavoittuneita korjattaessa.
Illalla taas jouduimme uuden kauhun valtaan. Pitäessäni vahtia akkunasta Koulukatua pitkin, kuulin ammuntaa ihan likeltä ja Pyhäjärveltä päin patrullijoukkojen hätäisesti peräytyvän pimeässä.
Vieressämme olevan Ruuskasen tehtaan koneet oli pantu käyntiin. Arvasin, että oli kysymyksessä valonheittäjä, sillä niin oli huhuttu. Ja aivan oikein. Siis uusi pommitus meitä kohti mahdollinen. Suuressa kiireessä siirrettiin pikku Eeva Viljanen vuoteessaan minun kamaristani poikien kamariin. Hänen hermostunut äitinsä oli onneton.
Punaiset yrittivät valaista Ratinaa, mutta kun se ei oikein onnistunut, sytyttivät he rakennuksen rakennuksen perästä kosken tuolla puolen tuleen ja niin oli valoisa yö. He siis ovat Ratinasta luopuneet.”
30.3. ”Punakaartilaiset tarkastivat taas taloa ja Viljasen kanssa istuin pitkät ajat piilopaikassa. Ins. Janssonin veivät, mutta myöhemmin päästivät. Ilmianto tykkitulen kiikaroimisesta. Ja sitten alkoivat jälleen p:sten tykit yläpuolellamme paukkua. Seurauksena oli meille niin ylen vaarallinen vastapommitus. Olimme kellarissa. Useampiin huoneisiin tässä talossa on sattunut siruja ja kiväärinkuulia. Kimmo on pysynyt sairaalassa.”
31.3. ”Saksal. lentokone nähtiin ja sanotaan pudotetun proklamatsioneja. Eero Jalava pistäytyi täällä ja ilmoitti, kuinka kovasti epäilty tämä talo. Täyd. pimeys on ehdottomasti pidettävä. Kun sitä rupesin vaatimaan, sain rouvat vastaani, he väittivät, että eksistensi ilman valoa on mahdotonta! Heidän oli sentään taipuminen. Voi, kuinka ihmiset ovat pikku mukavuuksiensa orjia!”
”Talomme oli määrätty tuhoutumaan”
1.4. ”Kauheammaksi käy. Aamulla ensin tulee 2 punak. taloon ja yl. hämmästys syntyy. Rouva Viljanen syöksyy paitasillaan eteiseen, peläten insinöörin takia, joka oli yläkerrassa kotonaan. Ja aivan oikein: häntä haettiin. Vietiin katsomaan väritehtaan raunioita, tehtaan, jonka hän energisesti oli kuntoon juuri saanut ja joka oli ainoa laatuaan maassamme. Liikuttavata oli nähdä rouvan surua, kun hän luuli menettäneensä myös miehensä.
Sitten k:lo 10 syöksyy Hilma sisään ilmoittaen, että pihassa on joukko punaisia. A. rukoili, että menisin piiloon, mutta päätin jo jättää pakoilemisen. Saatiin kuulla, että ne tarkastavat ruokavaroja. Uusi pelästys, sillä on huhuttu, että vievät kaiken ruoan. Päästivät helpolla.
Juuri kun aiomme suuruksen jälkeen levähtää, alkoi pommitus. Ilkeä vihellys ja jyrähdys Pyynikin reunassa. Riensimme kellariin. Samassa syttyi likellä oleva talo Tiiliruukinkadun kulmassa palamaan. Surkea oli näky: huonekalujensa keskellä hätäisiä päähineettömiä ihmisiä. Tunsimme neulojamme Huhtisen miehensä ja tyttärensä kanssa. Kutsuimme heidät kahville.
Kohta tämän jälk. juoksi talonmiehen vaimo ilmoitt. että punaiset vaativat heti punaisen lipun talomme katolle. Kaikki käsittivät, että talomme oli määrätty tuhoutumaan. Lisäksi hän oletti, että p:set ottavat talon. Mihin mennä? Anna kävi jo kysymässä paikkaa Rinteeltä, joka itse makasi sairaana Tyttölukiossa. Rauhoituimme kuitenkin, kun E.Jalava oli käynyt esikunnassa ja saanut tämän, kuten monta muutakin asiaa reilatuksi. Hänellä on nyt kaikkein pätevimmillä leimoilla leimattu paperi, jolla hän valtuutetaan talon asioiden vastaajaksi. Tyynesti esiintymällä hänen on onnistunut käydä m.m. Tekn.opistolla. Täällä hän havaitsi, että vartijat, pommituksen pelosta, olivat eetterihumalassa ja että vankeja säilytetään ylimmässä kerroksessa, siis pommeille alttiina.”
2.4. ”Etelästä kuului ankaraa kanuunanpauketta. Sieltä yrittää apujoukkoja T:lle. Jos ne pääsevät perille, ei tästä kurjuudesta tule loppua. Mutta toiselta puolen on Solitander kertonut, että hänelle on lähetetty Rahatoimikamarin avaimet, ´koska sen nyk. haltija ei tahdo tulla hirtetyksi T:lla´
Iltap. oli ankara pommitus meitä lähellä. Poikien kamarin akkunasta tuli kappale shrapnellista sisään. Vaara oli suuri.”
3.4. ”Yö oli kerrassaan julma. Granaatteja, suuria 17 sentin, alkoi sataa rakennuksemme yläpuolelle, jopa muutaman metrin päähän. Käytiin kellarissa, tultiin ylös, istuttiin rappukäytävässä, arvioitiin asemaa, kinattiin siitä, missä olisi turvallisinta. Tavaroita kannettiin kapsäkeissä ja laatikoissa alustaan ja kaikki kävi joko pimeässä tai kosken itäpuolella olevan hirveän tulipalon tahikka sitten mitä huolellisimmin salatun kynttilän vaivaisessa valossa.
Lahtarit näyttivät nyt ahdistavan kaupunkia oikein vakavasti. Heti kun Pyynikin reunassa yläpuolellamme yksikin kanuuna tärähti, tuli granaatteja.
Aamulla sijoittui yksi kanuuna Talouskoulun eteen kadulle. Kauhistuneina riennettiin alas, sillä, kuinka voitaisiin sitä vaientaa tuhoamatta taloamme. Se ampui muutamia laukauksia, niin että T:n akkunat menivät säpäleiksi ilmanpaineesta ja suuri ruutu meidän salista. Sitten se poistui äkkiä ja me pelastuimme. On aivan ihmeellistä, kuinka tämä tulireittillä oleva talo on voitu säilyttää pommeilta.
Ankaraa taistelua on käyty koko päivä joka puolella. En olisi luullut valkoisten kivääri- ja kuularuiskutulta, vaikka sitä onkin sanottu pirulliseksi, niin valtavaksi kuin se oli, jota illalla Piispalasta päin kuulin. Se kävi ikäänk. tahdissa. Oli hiljaista hetki, sitten tuhatsointuinen rätinä, taas paussi, taas rätinä j.n.e. Kuinka se suoritetaan, en tiedä.
Taistelun tuloksista olin epätietoinen, kunnes k:lo 5 j.p.p. nähtiin valkoisten junan tulevan. Heillä on siis rautat. seutu. Lisäksi kuuluu olevan Mustanl. kalliot. Ainakin tulee kuulia Työväentalon edustalle ja meidän koulun ja Reaalilys. välisen aukeen yli näkyvät ihmiset juoksevan.”
4.4. ”Silmäni ovat kipeät, kun olen koko päivän ja osan yöstä tirkistellyt kukkien välistä kartiinin takaa kadulle. Vastapäätä oluttehtaan portilla seisoo aina vahti ja tänään on monia kiväärin kuulia lentänyt tämän talon asuntoihin. Kimmo ei ole päässyt sairaalaan, sillä Satama- kuten muitakin katuja pitkin on ammuttu koko päivä. On kaiken surun keskellä ollut hupaistakin nähdä, kuinka ihmiset, eri luonteet eri tavalla, menevät kadun poikki.
Pyynikille on idästä päin lentänyt erittäin ilkeästi vinkuvia kuulia. Taistelun tuloksista emme tiedä. Sanotaan Laukonlinnan ja Palanderin talon olevan valkoisilla. Mutta se on varmaa, että yhtenäistä johtoa eivät punaiset enää noudata. Hajallisina ja, niink. näyttää, neuvottomina pieninä joukkoina parveilee niitä täällä päin.
Iltahämyssä huomasin suuremman joukon hevosineen kääntyvän Pyynikille. Sinne sanotaan aiemminkin paljon pyrkineen, lyödäkseen itsensä ehkä lävitse yöllä Vesilahteen. Pyynikin harjulla lienee heillä vielä tykkejäkin.
Erityisen pelästyksen tuotti tieto, että p:sia oli paljon juovuksissa. Kellareissakin pistäydyttiin, kun Tekn.opisto iltap. ammuttiin palamaan; pelkäsimme räjähdystä. Yhtenään sieltä sellaisia kuuluikin, mutta ei murskaavia. Kirkkaina kajastivat sen liekit kaupungin yläkertain ikkunoita vastaan, kun vartiovuorossani (9-11) katselin akkunastani ja kuuntelin granaatien vonkunaa ilmassa. Oli kuin siitä vonkunasta olisi puhunut lahtarien viha tämän kaiken kaameuden toimeenpanijoita vastaan. Mutta samalla täytti mielen toivo heidän pikaisesta tulosta. Loistihan heidän puoleisesta kaupungin osasta kaukaa jo eräs valokin tähän muuten aivan pimeään hävityksen laaksoon.
Ei mitään meteliä, eipä edes äännähdystä kuulunut. Koulukatu oli aivan tyhjä pimeässään. Oluttehtaan uskollinen, pitkäkarvainen, ruskea koirakin on jättänyt vahdinpitonsa portilla, saanut ehkä luodin. Koko kaupunki on valoton, on vedetön. Me ja naapurimme päätimme riisumatta ja nukkumatta viettää yömme arvellen vapautuksen aamun tulevan. Insin. Kjällman laittoi jo barrikaatin kelkoista ja tuolista ulko-oven eteen ja me nostimme suuren liinavaatekaapin eteisemme oven eteen. Kimmo haki alustasta piilosta pienen revolverinsakin.”
5.4. ”Aamulla heräsin keskikaupungilta kuuluvaan kanuunan paukkeeseen, ja akkunasta näin oluttehtaan portilla vielä punaisen ratsumiehen ja kuulin sen pihasta kovaa kiväärin ammuntaa samaten kuin tuon tutun, vähän honottavan kuularuiskun äänen, jonka p:set ovat asettaneet Klingend. tehtaaseen. Ei siis tänne asti huomattavaa muutosta vieläkään (aamulla), ellei ota lukuun sitä, että sama mies, joka eilen kiv. kädessä piti vahtia portilla, tuli siihen nyt aseettomana ja ilman punaista merkkiä.
Mutta sitten suurusten aikaan näin ihmeen: rakennuksemme pohjoisen portaan herrat olivat ilman muuta panneet katoltamme liehumaan sinivalkoisen lipun. Samalla sain tietää, että vastapäätä oluttehtaan pihassa valkoiset riisuivat punaisia aseista. Insin. Jansson, Peron veljenpoika y. jotkut muut juoksivat kuulasateessa kadun yli o-tehtaan pihaan. Mutta p:set ampuivat Yhteiskoulustamme päin Koulukatua pitkin ja P:n reunassa nähtiin myös punaisia. Rupesi huolettamaan talon kohtalo, jos punaiset tekisivät vastarynnäkön, varsinkin kun keskikaupunki oli vielä heidän. Lippu otettiin sen vuoksi alas.
Oli omituista nähdä kuinka kiivaasti porvarit tarttuivat aseisiin. Valkoinen nenäliina vain käsivarteen ja pyssy käteen Ja naiset ja lapset kuulista huolimatta seisoivat ulkoportailla. Prinssin talon kulmassa kaatui eräs mies ja jäi siihen kenenkään uskaltamatta auttaa häntä. E.Jalava ja eräs sanitääri kantoivat hänet kouluun. Ensimäiset valkoiset näin O-tehtaan pihassa noustuani tuolille seisomaan. Omituinen helpoituksen huokaus pääsi rinnastani ja minä olin huutaa heille: terve, terve te uuden Suomen sankarit.
Sitten näin perusteellisesti, kuinka valkoiset yrittivät Prinssin talon kulmaan asettaa kuularuiskua. Se oli honottava ja kai saaliiksi saatu. Eräs, joka kantoi haavoitettua kättään siteessä, tähtäsi. Saivat heti sellaisen kuulasateen, että peräytyivät. Yritys meni hukkaan, mutta Ruuskasen tehtaan katolta alkoivat v:set ankaran kivääritulen meidän koulua vastaan. Viljasten luota 5:stä kerroksesta sitä katselimme.
Erittäin jäi mieleeni eräs katukuva juuri hyökkäyksen edeltä. Koulukatua pitkin meidän koululta päin tuli 4 irtainta nälkäistä hevosta koluen suuhunsa kuloheinää paljastuneelta katuviereltä. Mikä kohtalo niidenkin isännillä? Hevosten saavuttua meidän kohdalle riensi E.Jalava pidättämään parasta ja O-tehtaan pihalta juoksi joukko valkoisia muita hevosia kiinni ottamaan. Siinä saatiin saalista!
Koko iltap. pitivät p:set Koulukatua ammuntansa alaisena. Heitä oli Schreckin piha täysi. Hämyn tullessa vasta valkoiset näkyivät liikehtivän siellä päin. Olin kuin teatterissa ulkokäytävämme suulla, jossa naiset jännitettyinä seurasivat heidän uhkarohkeita asentojaan siunauksin ja huudahduksin. Prinssin talon porttikäytävään ammuttiin m.m. kavalasti eräs valkoinen vastapäätä olevasta talosta. Valkoisten mieshukka suuri. Näsilinnan kallioita valloitettaessa oli Vaasan patalj. menettänyt 600 miestä panssarijunan odottamattoman hyökkäyksen takia. Käsittämätöntä, kuinka siitä ei ollut tietoa!
Suurenmoisinta tämän päivän tapahtumista oli se, että Eero Jalava yksin valloitti meidän koulun ja sai 250 vankia. Olin jo makuulla, kun hän riensi sitä ilmoittamaan. ´Heidät taivutin tämän puhetaitoni avulla, jonka nyt olen saavuttanut!´ Vanhassa hautausmaassa hän sanoo vain revolverilla varustettuna ottaneensa yksin 6 vankia j.n.e. Se poika liikkuu nyt kuin unessa mitään pelkäämättä ja katsoo voivansa tehdä vaikka mitä. Kun häntä huomautin punaisesta vististä, sanoi hän sen heti jättäneensä ja olevansa moraalisesti oikealla menettelytiellä. Täyttä hyväksymistä en sille sentään antaisi.
Pyynikki on punaisilla. Ennen maatamenoa pelkäsimme vielä hyökkäystä heidän puoleltaan ja hommailtiin vahtimista. Mutta joka tap. on T:re vallattu.”
Taisteluiden tauottua Tiililä kauhisteli sitä, miten hitaasti kaatuneet miehet ja hevoset korjattiin kaduilta – ja miten julmasti voittajat kohtelivat vankejaan. Lisää päiväkirjamerkintöjä tulevassa lehdessä.
