Ensimmäinen kiitos menee paikallislehdellemme (SHL) siitä, että se ylläpitää avarakatseista linjaa toimituksessaan. Tässä mielessä rohkenen taas tarttua kynään kirjoittaakseni niistä asioista, jotka tällä hetkellä mieltäni askarruttavat.
Viimeviikkoisessa lehdessä (SHL 31.1.) minua ilahdutti erityisesti Terhi Hölsän oivallinen hartauskirjoitus: ”Seikkailun ja johdatuksen makua.” On hienoa, että oman seutukunnan lehdessä saa vielä pitää raikkaasti esillä kristinuskon perusasioitta uskosta Jumalaan ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Kiitos Terhi elämänmakuisesta, raikkaasta kirjoituksestasi.
Kolmas kiitos menee sille ystävälliselle henkilölle, joka eräänä tammikuun päivänä auttoi minut traktoreineni pois Perkiöntien ojasta. Hän olikin ainoa, joka vaivautui kysymään tarvitsenko mahdollisesti apua. Tarvitsin ja niinpä hän kävi omalla traktorillaan kiskaisemassa minut ojasta. Hän tuli varta vasten Taustista asti auttamaan. On hyvä, että vielä nykyäänkin löytyy tällaista auttamisen mieltä.
Neljäs kiitoa menee Hannalle. Hän oli ensimmäisiä pälkäneläisiä, joihin tutustuin tullessani tänne seurakuntaan töihin. Hannalla on sydäntä niin eläimille kuin ihmisillekin. Hannan sydän sykkii niin pälkäneläisille kuin koko maailmalle, henkilöön, rotuun tai asemaan katsomatta.
Ystävälläni on kuitenkin ongelma. Hänen nykyinen miehensä (Bahaa Sabri Alsaaid) aiotaan palauttaa Irakiin. Riippumatta siitä mitä tästä asiasta yleisesti ajatellaan, olen sitä mieltä, että hänen karkottamisensa on epäinhimillinen teko. Mielestäni Hannan asunnossa asuvat irakilaiset ovat esimerkillisiä kansalaisia, joita meidän suomalaisten tulisi kunnioittaa ja ottaa oppia omaan elämäämme.
Toki on paljon muitakin, jotka ansaitsevat kiitoksemme. Kaikille todellisille ystäville sen sydämestäni soisin, mutta siitä tulisi niin mittava lista, etten sitä voi tähän mahduttaa. Siksi sanonkin yleisesti tässä: Kiitos teille.
On myös niitä, jotka haluavat etsiä ystävyydestämme hyötyä itselleen – valitettavasti. Heitäkin pitää meidän tulee kristittyinä auttaa ja rakastaa. Siihen Herramme ja Vapahtajamme meitä opettaa.
Ystävällisin terveisin
Seppo Lahtinen
Pälkäne
