Pirkanmaan Vuoden kyläteko etsinnässä

Pirkanmaalla etsitään nykyisin vuorovuosina Vuoden kylää ja Vuoden kylätekoa. Tänä vuonna on vuorossa Pirkanmaan Vuoden kyläteon etsintä. Kilpailuun saa kuka tahansa ilmoittaa minkä tahansa kylän jonkin teon, jonka kokee palkinnon arvoiseksi. Kilpailun raati tarvitsee ainoastaan kuvauksen teosta ja perustelun, miksi juuri kyseinen teko olisi palkinnon arvoinen. Mukaan tarvitaan myös ilmoittajan nimi. Ehdottaja voi olla kyläyhdistys itse tai muu yhdistys, yritys tai yksityinen henkilö. Saapuneiden ehdotusten perusteella Vuoden kylä työryhmä, jossa on edustajat Pirkan kylistä, Maa- ja kotitalousnaisista, 4H:sta, Pirkanmaan Liitosta ja edellisestä Vuoden kyläteko -kylästä eli Raudanmaalta, valitsee finalistit ja tarpeen vaatiessa vierailee finalistikylissä. Kylä voi olla maalla tai kaupungissa, kunhan teko on jokin sellainen voimanponnistus joka on esimerkiksi lisännyt aktiivisuutta, ollut uutta luovaa, perinteitä vaalivaa tai muuten parantanut kylän toimintaa ja yhteishenkeä.

Samalla etsitään Maaseudun tiennäyttäjiä eli kylätoiminnassa erityisen ansioituneita henkilöitä. Nämä henkilöt ovat olleet pitkä-aikaisella panoksellaan kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa.

Vuoden maaseutuhenkilö -sarjassa ei niinkään haeta pitkää uraa maaseudun parissa, vaan henkilöä, joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti kylätoiminnassa, Leader-toiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Valinta ei ole sidottu nimettävän henkilön taustaorganisaatioon.  Tässä valinnassa ei painoteta senioriteettia tai pitkää toiminta-aikaa, vaan valittavan henkilön hyviä tuloksia, innostavuutta ja innovatiivisuutta.

Ehdotukset pyydetään toimittamaan Pirkanmaan kyläasiamiehelle (marja.vehnamaa@pirkankylat.fi, p. 040 4849 360) 16.3. mennessä. Vuoden kyläteko ja henkilöpalkinnot julkaistaan Pirkanmaan Vuoden kylässä Ritvalassa Helkajuhlilla 20.5.