Lempääläläiset Essi Mantila ja Iida Ylimäki hyppäsivät punaisen bussin kyytiin ja suuntasivat lauantaipäiväksi Sappeeseen.
– Vanhemmat eivät pystyneet viemään, mutta Iida keksi, että tänne tulee bussikin. Tosi helppoa ja edullista, Essi Mantila kiittelee Onnibussin Ski-linjaa, joka ajaa lauantaina aamupäivisin Tampereelta Sappeeseen ja tuo laskijat illan suussa kotiin.
– Olen laskenut pienestä pitäen. Sappee on lähellä, ja täällä rinteet pidetään aina tosi hyvässä kunnossa, Mantila sanoo.
Viikonloput ovat onnistuneen kausikorttikampanjan ansiosta tänä talvena edellisvuosia vilkkaampia. Mantila ja Ylimäki sanovat, että jonot vetävät kuitenkin nopeasti, jos niitä välillä syntyy hisseille.
– Voi olla, että bussikuljetuksen ansiosta Sappeessa tulee tänä talvena käytyä entistä enemmän, Iida Ylimäki sanoo.
Ski-linja lähtee Tampereen linja-autoasemalta lauantaisin kello 10. Paluukyyti starttaa kello 17.30. Tampereen lisäksi bussin kyytiin pääsee Kangasalta, Pälkäneeltä sekä Aitoosta.
Ski-linja liikennöi 10. maaliskuuta saakka. Mikäli kulkijoita riittää, bussikyytejä voidaan järjestää lisää esimerkiksi pääsiäiseksi.