Sappee vahvisti täksi kaudeksi miehitystä joka toimipisteellä, jotta yli palvelut toimisivat, kun kausikorttilaiset lähtevät liikkeelle. Syksyn haastekampanjan ansiosta kausikortteja myytiin yli 17 500 kappaletta.
– Pohjoisen hiihtokeskuksissa on erilainen kulttuuri, eikä kaikilla hisseillä ole palvelua. Mutta Sappeessa autetaan aina laskijat hissiin. Tänä talvena se on entistä tärkeämpää, sillä kausikorttikampanja on tuonut varmasti paljon aloittelijoita rinteisiin, Hermanni Koivisto sanoo.
Parikymppinen pälkäneläisnuorukainen toimii toista talvea rinnetyöntekijänä.
– Viime talvi jäi armeijan vuoksi väliin.
Hauholle muuttanut Olli Arppe puolestaan vapautui viime vuonna 35 palveluksen jälkeen ja huomasi nopeasti, ettei vielä 55-vuotiaana osaa jäädä eläkeläiseksi.
– Talven mittailin Roineen jäitä, mutta huomasin nopeasti, ettei siitä mitään tule. Olen tottunut tekemään töitä. Se vähän jännitti, että vieläkö tämän ikäinen huolitaan hommiin. Mutta Sappeessa uskottiin, kun sanoin, että minulla on ihan oikeasti työmotivaatiota, Maanpuolustuskorkeakoulussa työskennellyt luutnantti sanoo.
Arppe aloitti lumetustiimissä ja siirtyi rinteiden avattua ”hissipojaksi”.
– Homma on yllättävän fyysistä. Joku oli mitannut, että jos on koko päivän hissillä, niin askellusta voi tulla 17 kilometriä.
Kapulan ojentaminen laskijoille on loputonta tanssia: muutama askel eteen ja saman verran taakse.
– Ensimmäisinä päivinä tuli jalat kipeäksi, mutta nopeasti siihen tottuu, Hermanni Koivisto sanoo.
– Eikä illalla tarvitse kauaa sängyssä pyöriskellä, jos on ollut koko päivän hissillä. Mutta nautin aivan täysillä: saa olla ulkona raittiissa ilmassa ja palvella aurinkoisella mielellä liikkeellä olevia laskijoita, Olli Arppe sanoo.
Molemmat kehuvat myös Sappeen hyvähenkistä työporukkaa, jossa vallitsee tekemisen meininki.
– Erityisen hienolta tuntuu kuulla, kun väki kehuu, miten hienossa kunnossa rinteet ovat joka päivä. Siitä tulee motivaatiota koko porukalle, Arppe sanoo.
Rinnetyöntekijöitä enemmän kuin edellistalvina
Sappeeseen pestattiin täksi talveksi edellisvuosia enemmän väkeä hisseille, sillä kausikorttilaisten ansiosta arki-iltaisinkin riittää laskijoita niin, että lähes kaikki hissit pyörivät. Lisähissejä otetaan käyttöön nopeasti, jos mäen alle alkaa kertyä jonoja.
Olli Arppe toimii tauottajana, joka päästää muita hissityöntekijöitä ruoka- ja lämmittely tauolle parin tunnin välein.
– Mutta ei hissillä kylmä tule. Sappeen on järjestänyt äärettömän hyvät asut, jotka ovat lämpimiä ja pitävät kosteuden poissa. Osalla ei ole työasun alla kuin t-paita, Arppe sanoo.
Hermanni Koivisto arvostaa sitä, että Sappeen ansiosta maaseudun nuorille järjestyy töitä myös talvella.
– Kiirepäivinä töitä saa tehdä aamusta iltaan, jos vain on halua. Ja jos hommat hoituvat, niin seuraaviksi talviksi pääsee varmasti uudestaan.
Koivisto viihtyy Sappeessa myös vapaa-ajallaan.
– Käyn rinteissä sen mitä töiltä ehdin.