Maisa ja Raimo Rantalan kotilaiturin kupeessa hurisee yksi neljästä Pakkalanjärven rannalle asennetuista pintavirrankehittimistä. Laite sekoittaa järven vesimassaa ja kuljettaa samalla hapekasta pintavettä järven alempiin vesikerroksiin.
Järven poikki kohti vastakkaista rantaa vettä liikkeeseen laittava pintavirrankehitin pitää järven sulana muutaman kymmenen metrin pituudelta ja leveydeltä. Rantalat ottavat tuulesta laitteen vaikutusalueelle lisähyötyä.
–Asensimme laitteen tarkoituksella näin poikkipäin. Tuuli puhaltaa yleensä Tursolan suunnasta, jolloin se pitää avannon vielä leveydeltään suurempana, jos verrataan tilannetta rannan suuntaisesti asennetun hapettimen tekemään avantoon, Maisa Rantala selvittää.
Myös avannon suuruus vaikuttaa järviveden hapettumiseen, sillä sulan veden alueella happea sitoutuu pintaveteen.
Rantalan rannassa avanto on merkitty näkyvästi aurauskepeillä. Myös kolmen muun, Pakkalanjärven pohjoisrannalle sijoitetun pintavirrankehittimen aiheuttamat avannot on merkitty varmistamaan jäällä liikkujien turvallisuus.
Kalojen joukkokuolemat
saatiin estettyä
Järviveden hapettaminen pintavirrankehittimien avulla on Pakkalanjärven suojeluyhdistyksen projekti, jolla se pyrkii kohentamaan kotijärvensä virkistyskäytöllistä tilaa. Laitteet hurisevat nyt kolmatta talvea järven rannalla. Viime vuodesta niiden määrä on tuplaantunut.
Raimo Rantalalla on antaa havainnollinen esimerkki pintavirrankehittimien vaikutuksesta.
–Kaksi vuotta sitten avantojen reunoille nousi kuolleita kaloja. Ilman hapettimia silloin olisi tullut kalojen joukkokuolemia, hän uskoo.
Rantalan laiturin kylkeen hapetin asennettiin tänä talvena joulukuun puolivälissä. Sen annetaan olla paikallaan jäiden lähtöön saakka.
Pintavirrankehitin toimii sykleittäin kellokytkimen ohjaamana niin, että laite käy 15 minuuttia, minkä jälkeen se on 30 minuuttia pysähdyksissä. Sähkölaskua se kerryttää vuorokaudessa noin 80 centin verran. Suojelusyhdistys maksaa itse sähkökulut, laitteiden hankintakustannuksiin suojeluyhdistys saa 50 prosentin rahoitusosuuden Ely-keskukselta. Yksi laite maksaa noin tuhat euroa.
Laitteiden toiminta vaatii jatkuvaa seurantaa.
–Tarkkaillaan, että pintavirrankehitin pyörii, sanoo Martti Seppälä, jonka omassa rannassa surisee yksi laite.
–Meillä on laitteeseen pyörähtänyt mukaan kanadanvesiruttoa, Maisa Rantala antaa esimerkin mahdollisesta toimintahäiriöstä.
Rakennekalkki sitoo
fosforia peltoon
Vuonna 1998 perustettu Pakkalanjärven suojeluyhdistys on koko toimintansa ajan panostanut aktiivisesti kotijärvensä rehevöitymisen estämiseen ja veden laadun parantamiseen. Rantavesistä on leikattu kasvillisuutta ja voimakasta ruutanakantaa on harvennettu tehokalastuksella. Myös energiapajun istutustalkoita on pidetty järven rantamailla.
–Kanadanvesiruttoa on haravoitu pois monilla tavoilla, Martti Seppälä täydentää.
Tuorein järven hyväksi tehtävä ponnistus, johon myös suojeluyhdistys osallistuu, on Suomen ympäristökeskuksen vetämä rakennekalkitushanke. Suunnitelman mukaan tulevana syksynä rakennekalkkia mullataan pintamaahan järven Pakkalan puoleisen pään pelloille noin 50 hehtaarin alueelle.
Rakennekalkki parantaa sekä peltomaan rakennetta että vedenläpäisykykyä, minkä ansiosta fosforin pintavalunnan osuus pellolta vesistöihin vähenee. Kovilla sateilla rakennekalkitun pellon pintarakenne kestää paremmin sadetta, koska pellon pinta ei liety. Tällöin vesi imeytyy maahan ja pintavalunnalle altis fosfori jää peltoon.
Kahden järveen laskevan ojan suulta anturit mittaavat ennen ja jälkeen kalkituksen veden sameutta, ph-arvoa, sähkönjohtokykyä ja pinnan korkeutta.
–Kerran viikossa käymme Eino Ahosen kanssa puhdistamassa anturit, Martti Seppälä mainitsee.
Virkistyskäytöllisesti
parempaan kuntoon
Pakkalanjärvi on pieni, noin sadan hehtaarin kokoinen vesialue. Mutapohjaisen, kauttaaltaan matalan järven syvinkin kohta jää alle kahden metrin. Mataluus mutapohjaisuuteen yhdistyneenä aiheuttaa järvellä noidankehämäisen ketjureaktion.
–Vähähappisessa vedessä pohjasta alkaa nousta ravinteita. Kiertoon pääsevät ravinteet aiheuttavat kesällä entistä enemmän levää, jonka hajoaminen taas tuottaa pohjasedimenttiin happea kuluttavaa orgaanista ainesta, Maisa Rantala selittää.
–Matalalle järvelle erityisesti pitkät talvet ovat ongelmallisia, hän lisää.
Suojelusyhdistys tavoittelee toimillansa pitävänsä Pakkalanjärven virkistyskäytössä.
–On kylälle hyväksi, että järvi on niin hyvässä kunnossa kuin se voi olla, itse päivittäin vuoden ympäri Pakkalanjärvessä pulahtava Maisa Rantala sanoo.
–Voisi kalastaa, vaikka emme haaveile mistään kuhajärvestä, hän sanoo pääasiassa haukien, särkien ja ahvenien asuttamasta järvestä.
Järven mataluudesta johtuvat happiongelmat eivät ole Pakkalanjärvellä mikään uusi asia. Martti Seppälä on löytänyt 1.4.1886 päivätystä Tampereen Sanomista uutisen, jossa kerrotaan kalojen paenneen ilman puutetta silloin Tursalanjärveksi kutsutun järven laskuojaan. Sieltä kaloja oli käsin kauhottu 15 pelukopallista kahdessa vuorokaudessa.
