Suomalaiset taistelivat sata vuotta sitten toisiaan vastaan. Sisällissodan ratkaisutaistelut käytiin Tampereella maalis–huhtikuussa 1918. Koulukatu 16:ssa sijainneessa asunnossaan traagisia tapahtumia seurannut Tampereen Suomalaisen yhteiskoulun pälkäneläislähtöinen rehtori Kaarlo Tiililä kirjasi niitä tarkasti päiväkirjaansa.
Sarjan ensimmäisessä osassa (SHL 31.1.) Tiililä kuvasi punaisen Tampereen elämää ja toisessa osassa kaupungin taisteluita ja valloitusta (SHL 7.2.).
Taistelujen tauottua Tiililää kammoksutti se, miten kauan kaatuneet ja hevosen raadot saivat lojua pitkin katuja. Tiililä paheksui myös voittajien julmuutta ja molempien osapuolten juopottelua ja moraalittomuutta.
Isoisänsä päiväkirjasta sisällissota-ajan tapahtumia kirjasi Paul Tiililä.
”En sentään ollut hävitystä niin suureksi kuvaillut”
6.4. ”Aamulla k:lo 6 herätin pojat katsomaan, kuinka valkoiset järjestivät Koulukadulla ketjua rynnätäkseen Pyynikille, sillä Piispalan juoksuhaudoissa oli vielä punaisten ydinjoukko. Se valtaus meni pian.
Sitten kävin koulullamme. Herra Jumala, missä reilassa se oli! Kaikki akkunat ammuttu rikki. Seinistä tiilit loville ammutut, itse kivijalan hakkauspintaakin ruhjottu. Törkyä äärettömästi siinä ruoka-aineitakin! Sardiinilaatikoita lukemattomia, leivänmuruja, lihaa, voikääröjä, kokonaisia palvatuita elukan neljänneksiä ja aseita, kuulia y.m. Ovista useista oli peili rikottu.
VII luokan mustalla taululla oli kirj: ´Janhosen sakki Helsingin tykkiväkeä´ ´Elämä on taistelua kehdosta hautaan asti.´ Siis siellä oli asunut helsingil., noita kapinan pahimpia aineksia. Kaikkialla oli pieniä viini-, punssi- ja konjakkipulloja!
Ulkona olivat granaatit tehneet hirveätä jälkeä, pudoten ihan vahtim. kyökin eteen. Portilla ja pihassa makasi 10 hevosenraatoa. Nyt oli koulu täysi lyseol. ja omank. oppilaita, suojeluskuntalaisia, valitsemassa itselleen kiväärejä. Lauri Borenius seisoi portailla vahtina.
Mutta itse kaupunki! Täytyy myöntää, etten sentään ollut hävitystä niin suureksi kuvaillut. Hevosen raatoja siellä täällä ja ammuttuja punakaartilaisia katuojissa lakki silmille painettuina tai sinellin lieve ja kaikki näkemäni sukkasillaan. Kai jalkineista on puute. Tampereen pankin porttikäytävässä näin kasattuna röykkiön heitä.
Hirveä on näky tulipalopaikoilla tuolla puolen kosken. Siellä olivat ruumiit hiiltyneitäkin. Kalpeat nyrkit pistivät esiin kaikkialla. Ja kun tänään on erittäin lämmin sää, alkaa jo tuntua hajua.
Sillalla (Hämeen) on granaatin repäisemä aukko, paljon piikkilankapukkeja, pahvipaaleja molemmissa sillan päissä j.n.e. Suuret puotien akkunat on tahallisesti murskattu. Tirkkosen loistavan liikkeen on naispataljoona ihan perin pohjin rikkonut, ryöstänyt, pirstonut.
Ja nuo kosken toisella puolella olevat rauniot kuuluvat syntyneen siten, että akkunat rikottiin ja sisään kaadettiin paloöljyä tai bentsiiniä. Itse Postitalo, jossa p:sten elintarvevarasto on ollut, kuuluu olevan bentsiinillä valeltu. Näkemästä on helppoa päättää, että nyk. sota on sotaa sivistyksen ja raakuuden välillä.
Ja armotta ammutaan kiinnisaadut ryssät. Voittajien kovuus käy muutenkin ilmi. Niinpä esim. saavat sotavangit seisoa riveissä torilla, noin 5000 miestä yhä edelleen. Onko se asiain pakosta, en tiedä, mutta julmaa se on. Ainoastaan paatuneille huligaaneille soisin sellaisen kohtalon, mutta siinähän on hyvää ainesta niin paljon. Mitä katkeruutta synnyttäneekään se edelleen. Kuinka nuo onnettomat saavat edes luonnolliset tarpeensa tyydyttää.
Vilinää on tavattomasti kaupungilla. Osastoja marssii ja järjestyy; kaatuneitten paljouden takia täytyy muodostella osastot toisin. Komeita ruotsalaisia upseereja näkee paljon. Sotilailla on kaikilla kuusenoksa päähineessä. Tuttuja paljon, entisiä, jopa nykyisiäkin oppilaita runsaasti. Pälkäneläisiäkin olen tavannut.
Ihmeekseni saapui Into (Into Tiililä, Kaarlo Tiililän sisarenpoika) kärryillä tänne tuoden vähän ruokavaroja. Elävät siis omaisemme siellä, ovatpa verraten vähällä päässeetkin. Mutta viime yönä olivat vielä pelänneet hyökkäystä punaisten puolelta, joilla on Hauho ja Sääksmäki. Eilen aamulla olivat Onkkaalasta poistuneet Suhosen joukot hyökänneet Näriin.
Turvan Väinö, ratsumies, oli ensimmäisenä saapunut Pälkäneselän jäälle tähystelemään, pysytellen Kelppiän (saari Pälkänevedessä) takana ja saarissa. Hevosensa oli jättänyt Seppälään ja salaa käynyt kotonaan. Kun seuraavana aamuna muutamia valkoisten ratsumiehiä oli ilmestynyt Kylänlahden suulle, olivat punaiset kylästä ampuneet muutamia kertoja ja sitten paenneet nopeasti Mallasveden rannasta Valkeakoskiin.”
”Kaduilla makaa kaatuneita ja hevosenraatoja”
7.4. ”Vielä makaa kaatuneita kaduilla ja hevosenraatoja. Ei saada väkeä korjaamaan, ihmiset vain kävelevät ja katselevat. Jonkinlaista järjestymättömyyttä huomaa kaikkialla ja tavatonta hitautta.
Valtuuston kokous. Tein huomautuksen, että olisi kiirehdittävä pelastamaan syyttömiä vankeja, jotta työvoimia saataisiin ja että talojen omistajat antaisivat tietoja asukkaiden luotettavuudesta. Sitten herätin kysymyksen, eikö valtuuston puolesta voitaisi sotilasviranomaisille tehdä huomautusta, että täällä on sentään ollut etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin verraten hyvä järjestys, että murhia ei ole tehty, että Tampereen työväestön pääosa on rauhallista ainesta ja että raakuus ja roistontyöt ovat suurimmaksi osaksi vieraan aineksen tekemiä. Lempeämpi kohtelu olisi siis toivottava, vallankin kun Tampere väestösuhteissaan on vallan toisenlaisessa asemassa kuin muut kaupungit.
Huomautin siitä kovuudesta, mikä ilmeni vankien seisottamisessa torilla. Fieandt kertoi, että Wetzer, joka ei kai vastaa paikkaansa, olisi unhottanut niiden järjestämisen ja että eversti Grafström rohkealla huomautuksella esti tämän skandaalin liian suureksi tulemasta.
Sisko B:n tapasin Aleksanterin koulun pihalla ruokaa pojilleen jakamasta. Hän miltei itki harmista koettuaan yhtä ja toista joukkojemme hengen alenemista. Hän lupasi nyt jättää paikkansa ja kysyä työtä täällä. Ja tosiaan: juoppous käy ilmi nyt. Omin silmin näin H:kadulla hirveästi juopuneen jääkärin; miehistö tyhjensi apteekkien tinktuurit y.m”
8.4. ”Reaalilyseon rappusten vieressä näin kauhean näyn: 4 ruumista, pääkoppa irti, aivot kivijalkaan lentäneinä. Vaasalaiset osoittivat niitä jonkinlaisella itsetietoisella ylpeydellä ja sanoivat: ´Vi arkibusera (teloittaa ampumalla) dom i går!´ Vainajat oli saatu Piispalassa kiinni. Minua hirvitti. Peitätin ruumiit.”
”Mannerheim valitti osaavansa huonosti suomea”
Kaarlo Tiililä kävi valtuuston edustajana kiittämässä Mannerheimia Tampereen valloituksesta. Samalla hän vetosi esikuntaan, jotta Pälkäneelle saataisiin apua:
”Viereeni ilmestyi sotilas Eerolan Paavo Taustista ja sydän kurkussa puhui Pälkäneen hädästä, sillä punaiset hyökkäävät ja ovat valloittaneet useita kyliä; puolustajia ei ole. Säikähdin ja päätin käyttää tilaisuutta. Tulimme sitten korkean ylipäällikön junalle, jonka ympärillä vilisi korkeita upseereja.
Meidät esitettiin monille upseereille ja muistaakseni sai eversti Grafström Sumeliuksen kautta ensin kuulla Pälkäneen hädästä. Hän ei näyttänyt kiinnittävän siihen huomiota. Pääsimme Mannerheimin vaunuun, jonka seinällä riippui suuri ja tarkka Suomen kartta. Ahlman kiitti lyhyessä puheessa ja vielä lyhyemmässä vastasi Mannerheim huomauttaen, että ansio oli hänen urhoollisten joukkojensa eikä hänen. Vähän aikaa istuttiin ja juteltiin, m.m. eilisestä paraadista, jota T:n väki odotti Kauppatorilla, mutta joka pidettiinkin J:n kirkon edustalla. M. sanoi juuri palanneensa Antrean rintamalta ja olleensa järjestelyistä tietämätön.
Juuri ennen lähtöä ilmoitin suomeksi Pälkäneen hädän. Mannerheim valitti osaavansa huonosti suomea ja vakuutti, ettei punakaarti valloita mitään takaisin, että rintaman eheyttä kyllä valvotaan, mutta että joukkojen myöskin täytyy saada nyt levätä.
Myöhemmin sain kuulla, että Pälkäneelle kyllä lähetettiin apuväkeä, mutta tätä kirjoittaessani en tiedä, ovatko lähetetyt joukot tullee liian myöhään ja onko Onkkaala hävitetty.”
Kaarlo Tiililän vetoomukset julmuuksien lopettamisesta eivät etene:
”Valiokunta oli arvellut sillä rikottavan sotatoimenpiteitten yhtenäisyyttä, jos otettaisiin huomioon eri paikkakuntien toivomukset rikollisten rankaisumenettelystä. Tyydyin tähän, kunhan edes valtuuston pöytäkirjoihin tulee tunnustus Tampereen työväen paremmuudesta monien muiden punakaartien sosialisteihin verraten.”
Tiililä siivosi yhdessä oppilaiden kanssa koulua, mutta koulunkäyntiä ei vielä pystytty jatkamaan, sillä rakennusta tarvittiin vielä majoitustilana, vaikkei edes ikkunoita ollut vielä korjattu.
”Näytin johtokunnan jäsenille granaattien hirveätä vaikutusta. Yksi ainoa oli tappanut 7 hevosta, yhden kokonaan katkaisten – raadot lojuvat vielä siinä vieressä – ja roiskineet veriin koulun päädyn kolmanteen kerrokseen asti.”
”Minua surettaa valkoisten kovuus ja vankien kohtalo”
9.4. ”Vielä näin Finlaysonin tehtaan luona pari hautaamatonta ruumista; kaupungin ympäristöt ovat niitä täysi. Koulumme pihamaalla alkavat hevosenraadot haista. Olen käynyt jouduttamassa niiden korjaamista, mutta työvoimia puuttuu.
Minua surettaa valkoisten kovuus ja vankien kohtalo. Vahtimestarin veljen takia – hänet tunnen vain vahtimestarin vakuutteluista – kävin Pellavatehtaalla A.Solinin luona pyytämässä, että häntä anottaisiin vapaaksi. Siellä huomasin, että tarkkaa kirjanpitoa tehtaassa entisistä työläisistä pidetään; oli merkitty kirjoihin, milloin kukin oli punakaartiin liittynyt j.n.e.
Puuseppä Lahtisen työnjoht. Virtasta kävin puhuttelemassa ja kehottamassa pyytämään luotettavia miehiä pois. Sanoi jo tehneensäkin niin, mutta suuresta osasta ei menevänsä sanomaan muuta kuin: hyvä puuseppä.”
10.4. ”Kävin ryssänkirkossa. Se on kamalassa kunnossa. Hopeisia kynttilänjalkoja lattialla, messupukuja tallattavana, arkisto pitkin sinne tänne siroiteltuna. Neuvoin ilmoittamaan siitä kaupungin komendantille, jotta hän asettaisi vartijan ovelle hajallaan olevia kalleuksia vartioimaan. – Tykin jylinää yhä etelästä. Nyt kai ollaan ilmisodassa Venäjän kanssa.”
11.4. ”Menin Kimmon kera hautuumaalle katsomaan sinne kasattua ruumispinoa. Näky oli aivan kauhea: punakaartilaisia makasi toinen toisensa päällä pinossa ja ristissä rastissa, alastomia ja silpoutuneita seassa, nuoria ja vanhoja, joukossa naisiakin, ehkä noin 100 metrin mitalta. Täytyy syvästi valittaa, että tätä näkyä on näin monta päivää pidetty esillä; syynä kai on työvoimien puute. Minua rupesi oksennuttamaan ja käännyin pois, Kimmo saattoi katsella enemmän aikaa.
Kun meille sijoitetun miehistön kanssa juttelin kovettamisesta ja karaistumisesta tämmöisissä asioissa, olivat he kaikki sitä mieltä, että tämä sota on heidät itsensä, punaisten julmuuden takia (Vehmaisissa esim. olivat nähneet vangiksi joutuneiden viitasaarelaisten ruumiita, jotka olivat pistimenhaavoja täysi ja ulottimien luut murrettu aina korttelin päästä) kovettunut milt´ei tunnottomiksi, kun vaan punaiset ovat kysymyksessä.”
”Lapsetkin ovat jo tottuneet ruumiita näkemään”
Asunnoista löydetään räjähteitä, aseita, kahvikätköjä, elintarvikkeita ja valokuvia punaisten johtajista, kun kaupunkia tarkistetaan kortteli kerrallaan. Kaupungilta kantautuu vahingonlaukauksia ja sala-ampumisia.
Punaisten vallasta vapautuneen kaupungin ilmapiiri on muuttunut. Porvarit marssivat hautajaissaatoissa, mutta työväki luimistelee nurkissa.
Huhtikuun puolivälissä saapuu tieto, että Helsinki ja Turku on valloitettu. Pirkanmaalla käydään edelleen verisiä taisteluita. Muun muassa Lempäälässä kerrotaan lojuvan satoja ruumiita. ”Lapsetkin ovat jo tottuneet niin ruumiita näkemään, etteivät pidä sitä minään”, Tiililä kirjoittaa päiväkirjaansa.
”Miltei naurahdellen kerrotaan, miten Vesilahden puolelta oli kuljetettu punaisia vankeja, joilla oli nuora kaulassa ja housut kannatettavat. Kun kuljettajat – pohjalaiset – matkalla sattuivat kuulemaan, että joku oli tunnettu punainen, antoivat he ´leipäkortin´ (teloittivat) heti ilman tutkintoa.
Tapasin tilanom. Mikkolan Ylöjärveltä – prof. veljen – ja hän puhui yhtä häikäilemättömän menettelyn puolesta. Meidän kansa raaistuu hirveästi. Jumala armahtakoon, mitä seuraa, kun omassakin rinnassaan tuntee ennen aavistamatonta kovuutta
Juuri kun miehet eilen illalla olivat pihassamme iltahuutossa, pamahti yhteislauk. aivan lähellä. Saimme kuulla, että Ruots.Yht., siis sairaalasta, oli viety muutamia haavoittuneita ja ammuttu siinä pihassa. Eerolan Paavokin sanoo tulleensa komennetuksi ampumaan tuomituita, mutta ei tahtonut tästä puhuttavan. Sommersin 16-vuotias poika oli heti suojeluskuntaan astuttuaan saanut samanlaisen komennuksen! Se on jo raakuutta nuorukaista kohtaan, joka oli ollut vallan järkytetty. Kaukovalta oli niinikään määrätty oitis ryssiä ampumaan, mutta oli pyytänyt päästä siitä ja päässyt.”
”Punaisten kerrotaan taas hyökänneen Pälkäneelle”
19.4. ”Paavo Eerola, sotilas, oli illalla käymässä ja kertoi p:sten taas hyökänneen Pälkäneelle ja ampuvan Huunan mäeltä (ilmeisesti Unnaanmäki) tykilläkin. Pakolaisia toinen puoli pitäjästä täynnä.”
Kaarlo Tiililä löysi koulultaan punaisten papereita, joita Paul Tiililä myöhemmin toimitti Sotamuseoon. Tutkintolautakuntaa paperit eivät kiinnostuneet, sillä kuolemantuomioita jaettiin paikallisten suojeluskuntien ilmoitusten perusteella. Päivittäin ammuttiin kymmeniä vankeja. Tiililä ei hyväksynyt toimintaa, vaikka punaistenkin rikokset olivat hirveitä.
Miehiä koottiin kutsuntojen avulla suojeluskuntaan. Kiväärin varteen kelpasi heikompikin väki.
Vähitellen arkeen palailevassa kaupungissa oli pulaa ruuasta ja jokseenkin kaikesta muustakin. Hinnat kallistuivat nopeasti.
Tiililää tuskastutti neuvottomuus, sekasorto, epäjärjestys ja kyvyttömyys. Asiat eivät edenneet ja ihmiset vaalivat vain omaa etuaan. Vapaaehtoisia riitti tehtäviin, joissa pääsi tekemisiin ruuan kanssa. Kaikenlainen siveettömyys kumpusi esiin.
”Ruotsalaiset vapaaehtoiset viettävät täällä joutilasta mässäilevää elämää juoden ja tanssien sekä ratsastaen”, Tiililä kirjoittaa päiväkirjaansa.
27.4. ”Tänään oli emäntä Mäkinen Lempäälästä täällä ja kertoi punaisten paetessaan polttaneen Lempäälästä ja Vesilahdesta kokoamansa viljan, 200 kuormaa! Ja vangeiksi jouduttuaan nämä huligaanit toivovat tietysti täysiä annoksia!”
28.4. ”Verner Gestrin istui kauan luonamme kertoen kokemuksiaan Italian konsulaatin sihteerinä. Hänen puoleensa ovat m.m. sosialistien muijat monisataisena joukkona kääntyneet, valittaen että heidän vangitut miehensä tapetaan nälkään. Huomasin hänen olevan huolissaan valkoisten mahdollisista erehdyksistä rangaistessaan kapinallisia. Ja syytä onkin, sillä kovuus vain kasvaa.”
”Vangittu isä syleili vaimoaan ja kahdeksaa lastaan”
1.5. ”Lupauduttuamme ylimääräiseen vahtiin aloitimme päivämme aikaisin. Minä jouduin Taiston talolle, jossa on noin 300 vankia. Aivan kuin sattumalta sain kuljettaa erään Tuomisto-nimisen muurarin kotonaan Lapin kaupunginosassa hakemassa työkapineitaan. Mies 46 ikäinen, suuri ja sävyisä, jutteli jo matkalla perhesuhteensa ja osallisuudestaan punakaartissa. Pakosta vain hän oli ollut mukana ihan lopussa.
Hän oli viime kesänä rakentanut itselleen tiilisen rakennuksen, joka siis mahtoi olla erikoisen rakas. Ja kaunis se olikin taitekattoineen. Jos minä olisin nyt kirjallinen kyky, en totisesti voisi olla piirtämättä ihanaa kuvaa siitä kohtauksesta, minkä tässä lämminsuhteisessa perheessä näin, jossa vangittu isä nyt syleili vaimoaan ja 8 alaikäistä lastaan, jossa kohtaloa ei sadateltu, puutetta ei valitettu, vaikka nälkäiset lapset arkun pohjalta hakivat isälle sopivat leipäkappaleet j.n.e. Kaikki itkivät ja minä itkin.
Ja minun ajatukseni lensivät yli Suomenniemen, sillä se on täysi tämmöistä itkua. ´Luota Jumalaan, älä meitä sure!´ olivat vaimon jäähyväiset, kun läksin isää taas vankilaan viemään. Miehen ääni värähteli, kun hän vankilan portilla erotessamme ujosti huomautti: ´Jos herra sattuu vielä tänne vahtiin toiste, niin tuokaa taskussanne leipäpalanen, jalkani tuntuvat niin heikoilta!´”
3.5. ”Lahden tykönä on otettu 12 000 vankia. Nyt vasta on Suometar saapunut ja sen antamat tiedot nostavat yhä enemmän katkeruutta punaisia vastaan. Veriryöväreitä on suuri osa heistä ja sellaisten kohtalo tulee heille.”
5.5. ”Tiililässä voitiin hyvin. Ja kyllä ovat saaneet erikoisia tänä talvena nähdä, vaikka ihmeesti ovat säilyneet. Ihan eri luvun ansaitsisivat ne kertomukset viljan ja tavarain piilottelusta ja pakoretkistä – Salmentaka, Epaalaan, Kirpuun – joista kuulin.
Ja säälien he kertoivat majoitetun sotaväen vaivoista. Äskenkin oli ollut 60 miestä heillä väsyneinä ja nälkäisinä. Lattialla oli ollut niin ahdasta, että pöytien allakin maattiin. Toiset olivat pyytäneet leipää vartaista.
Neiti Varmavuori kertoi olleensa äsken urkurina kirkossa (kysymys on Pälkäneen kirkosta ja sotatuomioistuimesta), kun 40:lle sotavangille annettiin herranehtoollista. Ei sanonut sitä tunnelmaa ikänä unohtavansa, niin olivat itkeneet. Täällä kuulemma annetaan edeltäp. tieto asianomaisille, että heidät on tuomittu kuolemaan. Eilen oli tuomareille (Alander, Voionmaan Kallio) tullut uhkauskirje, ellei ´teurastusta´ lopeteta.
21.5. ”Pälkäneellä kuuluu ammutun tähän asti 25 punaista.”
23.5. ”Olemme Kimmon (Kaarlo Tiililän vanhin poika) kanssa siirretyt Pälkäneen Suojeluskunnan palvelukseen kesäksi!”
20.6. ”Anna Kämppi kertoi Juupajoen osuuskaupan hoitajan (punaisten päälliköitä – joka Vanhassa kirkossa täällä ammuttiin) viimeisiä seikkailuja, kuinka hän monta kertaa pakeni, kunnes Painossa joutui kiinni, kuinka hän sittenkin vielä hyppäsi Syrjäntakana tuotaessa rattailta ja juoksi Vesijätölle, kuinka hän vääntelihe kohtalonsa tuskissa, sai luvan kirjoittaa ennen ampumista – sen toimittajana mm. Pohjalahden Helander, tuo entinen sosialisti – kirjeen vaimolleen j.n.e.”
Kaarlo Tiililän päiväkirjat (1893–1936) ovat Kansallisarkistossa ja nähtävänä arkiston johtajan luvalla.
