Muistisairaat ja sote

Omaisen näkökulmasta on ollut ilo todeta, että mediassa on viime aikoina esitetty näkemyksiä vanhustenhuollosta jopa pääkirjoituksissa. Esillä on myös ollut asiantuntijoiden kannanottoja joko haastatteluina tai mielipidekirjoituksina. Olen lehdessänne viime vuosina ottanut kantaa asiaan ja voin monessa asiassa yhtyä mediassa esitettyihin näkökohtiin.

Sote-valmistelut ovat täyttä vauhtia käynnissä maakuntien ja kuntien työryhmissä. Samoin valmistaudutaan syksyn maakuntavaaliin. Oleellisin asia on tietysti mihin rahat riittävät. Jotta voitaisiin tehdä muistisairaiden kannalta tarkoituksenmukaisia ratkaisuja, olisi otettava kantaa siihen, mitkä ovat ne tärkeimmät ratkaistavat asiat.

Samat asiat tulevat olemaan keskeisiä maakunnan toimintaa suunniteltaessa ja valmistauduttaessa maakuntavaaleihin. Olen todennut, että maakunnat ovat erilaisia erityisesti ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.

On oletettavaa, että lähestyttäessä maakuntavaaliehdokkaita, kaikkia ei voi lähestyä samalla tavalla, koska jotkut ovat asiaan jo muutoin asiaan perehtyneitä. On siis nostettava esiin selkeät tavoitteet ja tarvittavat ratkaisuehdotukset. Pääasia on tunnistaa, että muistisairaan ja omaisen edunvalvonnan keskeinen mahdollisuus on nyt vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa toteutuu.

Omalta kannaltani voi todeta, että asiantuntijoiden kannanotot kotihoidon tilasta ovat monelta osin oikeita. Erityisesti siksi, että jopa ”mantraksi” muodostunut kotihoito ei voi olla se ainoa ratkaisu. Tietenkin sitä tulee kehittää tukien kotona asumisen mahdollisuutta, mutta se ei saa tapahtua niin, että 24 tuntia hoitoa vaativien potilaiden ja yksin asuvien tilanne jää katveeseen. Maalaisjärki ei saisi erään asiantuntijan mukaan unohtua.

Asiaa on välttämätöntä katsoa kokonaisuutena. Tämän lisäksi tulisi mahdollisimman nopeasti selvittää pitkäaikaisen hoidon maksuihin liittyvät kysymykset. Myös saattohoito on asia, jota ei saa unohtaa.

Omaisen kannalta on tuottanut mielihyvää, että on voinut tiedostaa, että muistisairaan ja omaisen kohdalla ollaan ottamassa kantaa edunvalvonnan keskeisiin asioihin.

Pekka Laine