Seitsemän lasta joutui vankileirille

Sisällissota kohteli ankarasti Käenniemen perhettä.

Luopioinen 1918 -näyttelystä (SHL 7.2.) kertovassa jutussa mainittiin, että Matilda Käenniemen lapsista pahimmillaan kahdeksan oli samaan aikaan vankileirillä, jossa heitä kuoli sekä teloituksiin että tauteihin.

Käenniemen lapsista vankileirille joutui viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Heistä kukaan ei siellä kuollut.

Vilho-poika sai kuitenkin leirillä kurkkumätätartunnan ja kuoli siihen kotiin päästyään. Kuten tunnettua, Kalle surmattiin Rankkimäessä.

Äitini, Annan, haki kaksi pyssymiestä kotoa ensiaputehtäviin. Ehkä tiedettiin, että hän oli Tampereella suorittanut hieroma-sairasvoimistelu -kurssin ja erikseen ensiapukurssin.

Amanda-tätini lähti sinisilmäisyydessään viemään äidilleni vaatteita Hauholle. Ei ollutkaan kotiinpaluuta. Hänet otettiin kaartiin.

Sinne meni hevonen ja reki vaatteineen päivineen ja täti sinisine silmineen päätyi muiden mukana Hennalan vankileirille aikanaan syytettäväksi ”avunannosta valtiopetokseen,” kuten termi kuului.

Ehdonalaisella tyttäret selvisivät!

Ystävällisin terveisin

Kaisa Saarinen