Pidämme ihmisen perusoikeutena saada syödä jokapäiväisen ruokamme ja hengittää puhdasta ilmaa. Suurimmalle osalle maapallon asukkaista nämä asiat eivät kuitenkaan ole itsestään selviä asioita kuten meille suomalaisille.
Tasa-arvoisesti nämä perusoikeudet eivät silti koti-Suomessakaan meille jokaiselle toteudu. Mekin joudumme kärsimään ja maksamaan ilman ja asuinseutumme saastuttamisesta. Elintilamme korjaamisessa tarvitaan sanojen lisäksi sekä tekoja että taloudellisia uhrauksia.
Tällä kirjoituksellani on kuitenkin tarkoitukseni puuttua ihan toiseen tähän liittyvään ongelmaan. Kristillisessä uskossa on perusasioita, joita verrataan syömiseen ja hengittämiseen.
Perinteisesti on Jumalan sanaa, Raamattua, verrattu ruokaan ja hengittämistä rukoukseen. Kristillisen uskon kannalta nämä asiat ovat siis ”elämän ja kuoleman kysymyksiä”. Ajassamme näiden perusoikeuksien toteutumista on tahdottu jopa lainsäädännöllä rajoittaa.
Mikäli nämä uskon perusasiat saadaan vaiennettua, menetetään uskon todellinen sisältö ja samalla sen uudistava voima. Tämä pätee niin yksityisen ihmisen elämässä kuin yhteiskuntamme rakentavana tekijänä.
Katekismuksemme puhuu tästä asiasta vertaamalla uskoa ”koko elämää kannattavana voimana.” Tämä liittyy asiasta käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun ”saako uskoa harrastaa kouluissa tai päiväkodeissa”.
Jos joltakin meistä kielletään syöminen me kuolemme, ellemme syö kielloista huolimatta. Jos olemme hengittämättä, kuolemme vielä nopeammin. Hengittämisen lopettaminen ei onnistu, vaikka se kiellettäisiinkin. Vain kuollut ei hengitä.
Minun mielestäni uskon harjoittaminen on sama asia kuin uskossa eläminen ja on siten käytännössä sama asia kuin vapaus elää uskonsa mukaan. Uskon vapaus taas kuuluu koko ihmiskunnan perusoikeuksiin. Se sisältää toki myös oikeuden ja vapauden olla uskomatta mihinkään yliluonnolliseen. Samalla se sulkee pois kaikki ne väärinkäytökset, joita kaikenlaiseen ääriajatteluun puolin ja toisin sisältyy.
Ihmisen ajatuksen ja mielipiteen vapauteen kuuluu se, että hän voi elää ja pitää esillä sitä, mitä hän pitää elämässään tärkeänä. Hän ei kuitenkaan voi pakottaa kaikkia muita ajattelemaan samalla tavoin. Sellainen toiminta on ”diktatuuria”.
Kristitylle Kristus on luovuttamaton asia. Se on ainoa tie pelastukseen. Tämä ei ole yksin minun mielipiteeni, vaan Jeesuksen omat sanat. (Joh. 14:6).
Jeesus antaa kuitenkin jokaiselle täyden vapauden valita. Hän ei pakota ketään seuraajakseen, vaan antaa jokaisen niin haluavan valita toisen tien. Me Hänen seuraajansa taas monesti markkinoimme Hänen asiaansa epäasiallisin keinoin. Sellaiseen minäkin varmasti olen monet kerran syyllistynyt. Sitä pyydän sydämestäni anteeksi.
Kristinuskon ydinsanoma on kaikki voittava Rakkaus. Opettakoon Rakkauden Herra minulle ja meille sellaista mieltä.
Seppo Lahtinen
Pälkäne
