Tuplanollat jäivät vanhimmiksi, kun ysiysit lähtivät

Speedy ja Saku olivat vauhdissa abigaalassa.
Karkkia abigaalan yleisölle.

Opiskelijat saavat jatkuvasti suoraa palautetta työstään, mutta opettajat vain kerran vuodessa. Silloin he näkevät ja kuulevat pukeutumistyylistään, sanonnoistaan sekä muista ominaisuuksistaan valokuvista, videoista ja lauluista.

Oppituntien ja opiskeluvuosien ikimuistoisilla sattumuksilla verhoillaan seinät penkkaripäivän ajaksi. Silloin banderollit, laulut ja koko koulupäivä julistavat koulun jättävien lukiolaisten erinomaisuutta.

Torstaina lukulomalle jäi viimeinen 1900-luvulla syntynyt ikäluokka. Abit saivat seuraavan vuosituhannen opiskelijat kuulostamaan jotenkin erilaisilta, kun he korostivat, että seuraavaksi kirjoituksia kohti yrittää rämpiä tuplanollien ikäluokka.

Lotta Ollila voitti Haluatko abinääriksi -kilpailun.

Penkkaripäivä osoitti, että abien itsekehuun on aihetta. Kun abigaala päättyi, lukiolaiset eivät jättäneet karkkipapereiden peittämää lattiaa siivoojien putsattavaksi, vaan tarttuivat saman tien harjoihin. Samalla säntillisyydellä hoidettiin päivän muutkin järjestelyt.

Abiajelussa aikataulu tuntui kuitenkin pettävän. Koko kylän lapset kerääntyivät raitin varrelle hyvissä ajoin, mutta lakanoilla verhoiltua kuorma-autoa ei kuulunut. Kun karkkisadetta ympärilleen levittänyt abien erikoiskuljetus vihdoin saapui, se ei kurvannutkaan heti takaisin, vaan hieman hölmistynyt väki sai odotella uudestaan.

Tietäähän nämä: joku on varmaan pudonnut lavalta tai sitten on tullut pakollinen vessatauko. Mutta mitä vielä. Pälkäneellä koulun jättävät eivät muista pelkästään seuraavia, vaan myös edeltäviä ikäluokkia. Abit kävivät ilahduttamassa palvelutalojen asukkaita ennen kuin palasivat kohti koulua!

 

You never walk alone

Haluatko abinääriksi -tietokilpailu keskittyi abitietämykseen.

Abigaalassa ”vapaaehtoiset” kilpailijat pääsivät tutustumaan abin elämään ja tunnistamaan vihjeistä abeja. Haluatko abinääriksi -visailussa Jaajo Linnonmaan paikan otti Elisa Mattila ja kysymykset keskittyivät yhteen aihepiiriin: abeihin.

50/50 -oljenkorsi oli vaihdettu ”fifty-sixty” -kortiksi, ja ”kilauta kaverille” -mahdollisuuden sijaan tarjolla oli ”soita abille” -pelastus. Kisassa selvisi, kenen kevarikortti on ollut kaksi vuotta kokeita vaille valmis ja kuka pääsi inssistä neljännellä yrittämällä läpi ja kortin saatuaan peruutti ensimmäisenä päivänä ojaan.

Aleksi Walden ja Emma Uihero kruunattiin Olkkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi.

Abin elämää -kisa opetti nuoremmille opiskelijoille ja muistutti opettajille, millaista tasapainoilua ja selviytymistaistelua lukion läpi kahlaaminen on. Tehtävärasteilla muun muassa kuorittiin ja kelmutettiin banaania ja peiteltiin kynistä ja muista esineistä tekstejä, jotta ne voisi viedä ylioppilaskirjoituksiin. Kisa huipentui juomarastille, jossa kilpailijat saivat nieleskellä lempioppiaineidensa mukaan sekoitetut juomat. Maistelemaan pääsi muun muassa maidon, urheilujuoman ja mehun sekoitusta.

Abit jakoivat myös sylillisen perinteikkäitä ja uusia tunnustuksia. Olkkarin avain luovutettiin Julius Suvannolle, joka aloittaa päivänsä Olkkarin sohvilla puoli kahdeksan aikaan aamupalalla. Ensimmäisenä saapuva on yleensä myös viimeiseksi paikalla pelaamassa tietokonepelejä.

Julius Suvanto sai Olkkarin avaimen.

Olkkarin toissavuotinen kuningas Tim Myllö pääsi palkitsemaan kruununperijänsä Emma Uiheron ja Aleksi Waldenin.

Jussi Saarikivi, Satu Kotiranta, Annemari Kallioranta ja Juha Valtonen yrittivät tunnistaa vihjeistä abeja: kuka on ollut kahdesti Pokemonin MM-kisoissa, ketkä seurustelivat yläasteella, kuka on julkaissut oman kappaleen, kuka pelaa HPK:ssa ja ketkä ovat Suomen mestareita (Olli Suonmaa ja Anette Knuutinen).

Vuoden mopona palkittiin Johannes Ylinen, joka päristelee kulkupelillään Salmentakaa kesät, talvet, sateessa ja paisteessa – ja saapuu kouluun aina hymyillen.

Abien päivän pelastajan tittelin sai ruotsin opettaja Annemari Kallioranta, jonka ”olen sairaana” tai ”lapsi on sairaana” -viestit ovat helpottaneet monen aamun kiireitä. Abit kiinnittivät huomiota myös opettajien töppösiin, tohveleihin ja jalkineisiin, joilla ei ole edes nimeä.

– Ne tuovat kotoisaa meininkiä, Vuoden trendi -palkintoa perusteltiin.

Vuoden tulokas -palkinnon sai koulun äidin mahdottomat tehtävät kansliassa ottanut Mari Sampakoski, joka on pelastanut myös abit lukemattomia kertoja.

Abigaala huipentui Liverpoolia kannattavan luokanvalvoja Jussi Saarikiven muistamiseen.

– Me tiedämme, ettei Liverpool ole antanut sinulle vuosikymmeniin kannua, mutta abit antavat, Saarikiveä kiiteltiin You never walk alone -kannustuslaulun tahtiin.

Liverpool ei koskaan anna sinulle kannua, mutta abit antavat, lukiolaiset kiittivät luokanvalvoja Jussi Saarikiveä kannustuslaulu You never walk alonen tahtiin.

Ranskalais- ja hollantilaisvaihdokit kokivat penkkarit ja avannon

Pälkäneen lukion penkkarihulinaa pääsi kokemaan myös yhdeksän hollantilais- ja ranskalaislukiolaista. He kuuluivat Pirkanmaalle viikon ajaksi saapuneeseen vaihto-oppilasryhmään.

Nordic winter activities -teeman mukaisesti opiskelijat pääsivät saunaan, avantoon, luistelemaan ja laskettelemaan mukavan talvisessa kelissä. Pojat olivat erityisen innoissaan lätkämatsista. Vieraat kävivät Hakametsään kannustamassa jatkopelipaikastaan taistelevaa Ilvestä.

Pirkanmaan lukioiden kansainvälisyysverkosto ESN (European School Network) on tehnyt vaihdosta arkea. Verkoston kautta järjestyy sekä ryhmä- että yksilövaihtoa eri puolille Eurooppaa käytännössä lentolippujen hinnalla.

Pälkäneellä vierailleiden hollantilais- ja ranskalaislukiolaisten lisäksi ystävyyskoulujen verkostossa on mukana lukioita Saksasta, Italiasta, Unkarista, Portugalista, Israelista, Turkista ja Puolasta. Talviset harrastukset toivat viime viikoksi opiskelijoita viikoksi myös Kangasalle, Ylöjärvelle ja Nokialle.

Lukiolaiset elivät viikon ajan perheissä suomalaista arkea. Isännät pääsevät vastavierailulle muun muassa Italiaan, jossa tutustutaan maaliskuussa ruokamaailmaan. Ranskan toukokuisella reissulla teemana on vesiurheilu.

Hollantilaiset Pim, Ruwin, Yentl, Scott ja Anneline sekä ranskalaiset Ilana, Axel, Nicolas ja lisa nauttivat penkkarimeiningistä, vaikkei heidän kotimaassaan ole aivan yhtä riehakasta juhlaperinnettä.