Markku Uotilan kirjoitus ”waimoin kirkkoon ottamisesta” on herättänyt keskustelua tuomitsemisesta Sydän Hämeen Lehdessä (viimeksi SHL 7.2.2018). On tosiasia ettei meille ihmisille ole annettu lupaa tuomita toinen toisiamme.
”Jeesuskaan ei tullut meitä tuomitsemaan, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi, mutta se sana, jonka hän on puhunut, tuomitsee meidät viimeisenä päivänä.”
Emme pääse siitäkään ohi, ettei se tuomion päiväkin vielä koittaisi meidän jokaisen kohdalla. Mutta kun meillä on puolustaja isän tykönä Jeesus Kristus, ei meillä silloin ole hädän päivää.
Kaikki me olemme tässä asiassa samassa veneessä sillä; ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Mutta saamme lahjaksi pelastuksen hänen armonsa kautta Jeesuksessa Kristuksessa.”
Siis me emme pelastu elämällä hyvin tai tekemällä hyviä tekoja. Ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa. Sillä; ”jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu.”
Elämämme sujuvuuden helpottamiseksi meille on annettu kaikki Jumalan kymmenen käskyä elämäämme suojaavaksi normistoksi. Ja suurin käsky joka pitää sisällään kaikki edelliset, on rakkauden kaksoiskäsky, joka kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseänsä.
Jeesus myöskin sanoo, että ”taivas ja maa katoaa, mutta hänen sanansa eivät koskaan katoa”.
Ihmisten mielipiteet saattavat muuttua ajan saatossa ja ikääntymisen myötä. Niihin vaikuttaa helposti myöskin niin sanottu yleinen mielipide. Sen sijaan Jumalan sana ei muutu, se pysyy samana sukupolvesta sukupolveen. Ja on hyvä muistaa, että ”Jumalan aika ei kulu, vaan se täyttyy.”
Asta Metsomäki