Onko ikäihmisten hyvä ulkoilla kovilla pakkasilla?

Viime aikoina pakkaset ovat kieppuneet tasaisesti noin 10 ja 20 asteen välillä. Sydän-Hämeenkin alueella on saatu nauttia yhtäjaksoisista pakkasjaksoista. Mutta voivatko kovat pakkaset olla joillekin ikäryhmille jopa vaarallisia? Onko esimerkiksi ikäihmisten hyvä ulkoilla, kun mittari painuu reilusti pakkasen puolelle, lääkäri Oskar Virras Pälkäneen terveysasemalta?

– Monenlaisia pakkasrajoja on varmaan julkisuudessakin viljelty, mutta selkeää yksiselitteistä tutkimusnäyttöä asiasta ei ole. Ikä sinänsä ei ole este ulkoiluun kovillakaan pakkasilla, enemmän vaikuttavat yleissairaudet, joita on monesti ikäihmisillä. Pakkanen rasittaa verenkiertoelimistöä, joten esimerkiksi sydämen vajaatoimintaa sairastavien on syytä olla varovainen pakkasilla. Samoin jos on keuhkosairauksia, esimerkiksi astma, kylmä ilma monesti pahentaa astman oireita. Selkeää pakkasrajaa näillekään potilasryhmille ei kuitenkaan ole. Onhan silläkin suuri merkitys, onko tyyni pakkasilma vai 10 metriä sekunnissa puhaltava tuuli.

Virraksen mukaan ikäihmisten onkin tärkeintä pitää talviulkoilussa mukana terve maalaisjärki.

– Jos ulkoilu tuntuu pahalta tai se pahentaa perussairauksien oireita, silloin sitä kannattaa välttää. Lisäksi kannattaa ulkoilla lyhyitä aikoja kerrallaan, jotta elimistö pystyy palautumaan kylmärasituksesta. Ja toki asianmukainen pukeutuminen on oleellista, erityisesti hyvä päähine suojaa kylmettymiseltä. Kokonaisuudessaan liikunta kuitenkin ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä, joten jos pakkasjakso on pitkä, liikkumattomuus saattaa olla kokonaisuudessaan haitallisempaa.

Entä mitä puolestaan lapsiperheissä pitäisi muistaa kovilla pakkasilla ulkoillessa?

– Lapsilla ja etenkin vauvoilla lämmönsäätely ei toimi vielä niin hyvin kuin aikuisilla, joten pakkaselta suojautumiseen on hyvä kiinnittää paljon huomiota. Etenkin vauvat, jotka eivät vielä ilmaise itseään muuten kuin itkien, saattavat herkästi ajautua hypotermiaan, jos he ovat vaunuissa kovilla pakkasilla eikä vaatetusta ole riittävästi.

Päiväkoti-ikäiset lapset puolestaan useimmiten liikkuvat jo paljon ulkona ollessaan, mikä hieman kompensoi vaatetuksen tarvetta. Sama pätee koululaisiin. Virras kuitenkin muistuttaa, että vanhempien kannattaa seurailla koululaistenkin pukeutumista tarkasti.

– Koululaiset ovat siinä mielessä riskiryhmä, että he jo monesti pukeutuvat itse kouluun, mutta kovilla pakkasilla eivät ehkä vielä osaa pukeutua riittävän lämpimästi ja voivat sitä kautta saada paleltumavammoja. Niinpä vanhempien on syytä kovilla pakkasilla olla tarkkoja, miten koululaiset pukeutuvat ulos mennessään.