Kirkoissa muistetaan sisällissotaa

Luopioisten kirkossa vietettiin sunnuntaina 4. maaliskuuta sisällissodan muistojumalanpalvelusta. Pälkäneen ja Sahalahden kirkoissa vastaava messu järjestetään sunnuntaina 11. maaliskuuta.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ollut sisällissodan osapuoli, mutta sota kosketti sitä syvästi. Sota oli kirkon sisäinen sota. Tämä kertoo epäonnistumisesta. Sodan haavat ovat myös kirkon haavoja.

Seurakunnat toimivat sodan aikana sekä punaisten että valkoisten hallitsemilla alueilla. Jumalanpalveluksia pidettiin. Kirkkorakennukset olivat pelon, surun, vihan, katkeruuden, tuskan ja toivon rukousten paikkoja.

Paikkakunnilla on oma sisällissotaan liittyvä historiansa.

− Vuonna 2018 kirkossa kokoontuu seurakunta, joka kantaa monenlaisia tarinoita sisällissodasta. Meitä kutsutaan kuulemaan ja arvostamaan toistemme kertomuksia ja tarinoita. Vuoden 1918 muisto velvoittaa rakentamaan rauhaa, joka on enemmän kuin väkivallan poissaoloa, Sahalahden messussa liturgina toimiva seurakuntapastori Elina Oksanen muistuttaa.

Pälkäneen jumalanpalvelus alkaa sunnuntaina 11.3. kello 10. Messun jälkeen seurakuntatalolla juodaan kirkkokahvit, joiden yhteydessä on mahdollisuus pitää lyhyitä puheenvuoroja ja kuulla kertomuksia sisällissodasta sekä sen vaikutuksista Pälkäneellä.

Sahalahdella jumalanpalvelus alkaa kello 12. Messun jälkeen kirkkokahvit Sahalahden seurakuntatalolla.