Matka jo toi holviin talven ihmemaan

Kangasalta reissataan ahkerasti maailmalle. Lukion ja yläkoulun oppilaista satakunta liikkuu vuosittain ulkomaille. Alakoulujen osalta lukumäärä vaihtelee; tänä lukuvuonna alakoululaisia matkaa maailmalle noin 20.

Koulujen kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteena on, että maailmankansalaisiksi kasvavat oppilaat keräävät rohkeutta kohdata hyvällä itsetunnolla uusia ihmisiä ja tilanteita. Heille opetetaan myös kriittisyyttä tehdä kestäviä valintoja.

– Jakamisen kulttuuri on myös vahvasti kangasalalaista kansainvälisyyttä: teemme paljon yhteistyötä eri koulujen ja järjestöjen kanssa. Kotikansainvälisyys on voimavara, josta ammennamme paljon: omasta kaupungistamme löytyy paljon eri kulttuureja ja kansallisuuksia, joiden esiintuominen on arvokasta molemmin puolin, koulujen kansainvälisyystoiminnassa aktiivisesti mukana oleva Raikun koulun rehtori Pia Viljanen sanoo.

Monet koulut tekevät myös arvokasta solidaarisuustoimintaa, kuten kummioppilas- tai kummikouluprojekteja. Viljanen lisää, että ymmärrys yhteisen vastuun kantamisesta ja kulttuurien moninaisuudesta kasvaa pikkuhiljaa varhaiskasvatuksesta lukiolaiseksi saakka.

Kangasalla vierailevien koululaisten lukumäärä vaihtelee vuosittain riippuen siitä, millaisissa projekteissa koulut ovat mukana. Joitakin vakiintuneita yhteistyöprojekteja on kuitenkin syntynyt. Esimerkiksi lukiolla ja yläkouluilla on vakiintuneita yhteistyöprojekteja lähinnä eurooppalaisten koulujen kanssa. Näissä projekteissa liikkuu reilusti toistasataa opiskelijaa molempiin suuntiin. Alakoulujen liikkuvuutta tuottavat kansainvälisyysprojektit ovat useimmin Erasmus+ -projekteja.

Helmikuun aikana monissa Kangasalan kouluissa nähtiin ulkomaisia vieraita. Miten vierailut sujuivat?

 

SALUT!

Ranskalaisvieraita Kangasalan lukiolla.

Missä vierailtiin?
Kangasalan lukiolla.

Mistä vierailtiin?
Noin 2000 oppilaan St Louis – St Marien yhtenäiskoulusta, Etelä-Ranskasta. Katolisessa koulussa on oppilaita 4-vuotiaista 18-vuotiaisiin.

Mitä tehtiin?
Kelkkailua, hiihtoa, käynti avannossa saunan jälkeen, vierailu jääkiekkopelissä.

Mikä jäi mieleen?
Kylmyys, lumi, erikoiset ruokailuajat ja se, että takit ja reput uskaltaa jättää naulakkoon ilman pelkoa varkauksista. Koulu toimii järjestelmällisesti ja oppilaat saapuvat ajallaan.

 

NI HAO!

Missä vierailtiin?

Kiinalaisvieraita Suoraman koululla.

Suoraman alakoululla.

Mistä vierailtiin?
Bussilastillinen vierailijoita saapui Shanghaista, Jincai North Secondary Schoolista.  Mukana oli 11–14-vuotiaita oppilaita kaikkiaan 41, joiden lisäksi kuusi opettajaa ja huoltajaa sekä englanti-kiina-tulkki.

Mitä tehtiin?
Opiskeltiin pienryhmissä eri luokkien mukana. Oppilaat tekivät mm. suomi-englanti-kiina-kuvasanakirjaa, maalasivat vesiväreillä ja matkustelivat karttaohjelman avulla. Yhteinen päivä alkoi juhlasalissa, jonne kuudesluokkalaiset oppilaat olivat tehneet englanninkielisen esittelyn Suoraman koulusta. Kiinalaiset oppilaat puolestaan esittivät pari kaunista pianokappaletta.

Mikä jäi mieleen?
Se, että kaikki näyttävät täällä niin onnellisilta. Lisäksi suomalaisten koulupäivien lyhyys, ilmainen koululounas ja oppilaiden rauhallinen käytös. Myös opettajien ja oppilaiden luonteva ja rento vuorovaikutus on ihmeellistä.

 

HELLO! HOLA!

Englantilaiset ja espanjalaiset koululaiset arvostivat esimerkiksi sitä, että suomalaisessa koulussa voi leikkiä ulkona välitunneilla.

Missä vierailtiin?

Vatialan alakoululla.

Mistä vierailtiin?

Vieraana oli yhteensä 20 11–12-vuotiasta lasta ja 6 opettajaa kumppanuuskouluista Englannin Bradfordista ja Espanjan Barcelonasta. Koulut, Hanson School ja Institut Joan Salvat Papasseit, ovat Vatialan koulun kanssa mukana yhteisessä Erasmus+ -hankkeessa.

Mitä tehtiin?

Ohjelmassa oli draamaa ja erilaisia pelejä. Yhteisen toiminnan kautta haastettiin oppilaita miettimään, miten he muodostavat mielipiteensä toisista ihmisistä ja vieraasta maasta ja sen kulttuurista. Action Track -pajassa siirryttiin pelien pelaajista pelien suunnittelijoiksi ja suunniteltiin tehtäviä yhteiseen peliin.

Mikä jäi mieleen?

Kylmyys, lumi, mahtavan kaunis ja turvallinen Suomi ja Kangasala. Ystävälliset, kohteliaat, kivat lämminsydämiset ja ujot suomalaiset. Vaikka ihan aina ei ymmärräkään toisen kieltä, voi silti pitää yhdessä hauskaa.

 

HALLO!

Pitkäjärven koululaiset ehtivät puuhata monenmoista saksalaisten vieraidensa kanssa.

Missä vierailtiin?

Pitkäjärven yläkoululla.

Mistä vierailtiin?

Pitkäjärven ystävyyskoulusta Saksan Hampurista. Vieraina oli 21 oppilasta ja 2 opettajaa.

Mitä tehtiin?

Leivottiin mustikkapiirakkaa, tehtiin ystävyysnauhoja ja pelattiin pesäpalloa. Saunottiin ja uitiin avannossa Vahderpäässä, vierailtiin Pyynikin näkötornilla ja retkiluisteltiin Saarikylissä.

Mikä jäi mieleen?

Upeat maisemat ja luminen luonto. Parasta olivat monet mukavat aktiviteetit yhdessä Pitkäjärven koululaisten kanssa.