23. helmikuuta tuli kuluneeksi 150 vuotta Luopioisten kunnallishallinnon perustamisesta. Se on rajapyykki, johon Kaarle Sulamaan viisi vuotta sitten kirjoittama pitäjänhistoria päättyi.
Kunnan perustamisesta alkavaa vuosien 1868–2006 jatko-osaa kirjoittaa Seppo Unnaslahti. Sukututkijoiden ja kotiseutuyhdistyksen johdolla tehtävä historiahanke alkaa olla puolivälissä.
Unnaslahti on koonnut aineistoa kolmen vuoden ajan, mutta läpikahlattavia asiakirjoja riittää edelleen.
– Ensin ajattelin, että kirjoittaisin valmiiksi aiheen kerrallaan, mutta kyllä kaikki arkistot on ensin jaksettava tutkia läpi, sillä näkökulma kirkastuu kaiken aikaa, Unnaslahti sanoo.
Ruoka-apua ja hauta-arkkuja
Luopioisten kunnallishallinto joutui heti syntyessään todelliseen tulikokeeseen. Kunnan tärkein tehtävä oli vaivaishoito, ja sille oli kysyntää nälkävuonna 1868.
– Edellisen vuoden sato oli menetetty käytännössä kokonaan, ja ruokapulan lisäksi koettelivat kerjäläisten mukana levinneet taudit. Luopioislaisia kuoli vuoden 1868 aikana 287 eli melkein kymmenen prosenttia asukkaista, Sepopo Unnaslahti kertoo.
Tyhjästä polkaistu kunnallishallinto haali viljaa ja jakoi ruoka-apua sekä järjesti hoitopaikkoja hengissä kituuttaville ja arkkuja menehtyneille.
Kun alkuvuosien kriisistä selvittiin, itsenäistynyt kunta lähti kehittymään. Siihen saakka Luopioisten ja Tuuloksen kappeliseurakuntien asioita oli käsitelty Hauholla, mutta kuntahallinnon synnyttyä langat saatiin omiin käsiin.
– Petojen tapporahaa määriteltäessä ei enää tarvinnut miettiä tuuloslaisten ja hauholaisten taksoja, Unnaslahti kuvaa.
Raha alkoi liikkua ennen kaikkea tukkipuun arvon nousun ansiosta. Luopioisista löytyi metsiä ja hyvät uittoreitit. Kartanot perustivat ensimmäisiä sahoja jo 1880-luvulla, mutta alkuun puuta sahattiin pääosin omaan käyttöön.
1920-luvulla tekniikka ja kuljetuskalusto olivat kehittyneet niin, että sahoja alkoi nousta lisää. Innostus oli liiankin suurta, ja kova keskinäinen kilpailu ajoi sahoja vaikeuksiin jo ennen kuin maailmanlaajuinen lama kaatoi ne 1930-luvulle tultaessa. Samalla nurin meni lainojen takaajia. Esimerkiksi Aitoossa konkurssiin ajautuivat lähes kaikki talot ja myös yhteiskoulu.
– Sahoja varten oli otettu isoja lainoja. Kun 1920-luvulla korot alkoivat nousta ja kiinteistöjen arvo laskea, omaisuus ei enää vastannutkaan velkoja. Minua kiinnostaisi, miten Holjasta Luopioinen Oy:n sahalta alkanut konkurssiaalto on kunnassa tuntunut. Se on ollut valtava murrosvaihe, josta löytyy kuitenkin varsin vähän aineistoa. Lisäksi kiinnostaisivat muistot sahatyöläisen elämästä. Sahoilla oli töissä paljon väkeä, joten se arki on koskettanut monia perheitä, Unnaslahti sanoo.
Torppareiden kunnasta tuli vasemmistolainen
Luopioisten historia tulee uppoutumaan torppa-aihepiiriin syvemmin kuin monen muun kunnan historia.
– Monessa kirjassa torpparielämä sivuutetaan muutamalla sivulla, mutta Luopioisissa sen merkitys on paljon suurempi. Kunnassa on ollut noin 150 torppaa, kun maatiloja oli noin sata. Ja torppien lisäksi olivat mäkitupalaiset ja muu työväki, Seppo Unnaslahti sanoo.
Ämmätsän, Rautajärven ja Kantolan kartanot olivat suuria. Niillä oli valtavasti työntekijöitä, jotka lähtivät reilut sata vuotta sitten innolla työväenyhdistyksiin ja vaativat kesän 1917 lakoissa parannuksia työehtoihinsa.
– Ämmätsän, Rautajärven ja Kantolan kartanot olivat alkuaan aateliston kartanoita, joiden alueelle perustettiin työväen saamiseksi torppia jo varhain. Muualla Luopioisissa oli enemmän talonpoikaistorppareita: torppia perustivat tilojen nuoremmat pojat ja rengit.
Vahva torpparitausta näkyi pitkään muun muassa poliittisessa elämässä. Luopioinen oli vasemmistoenemmistöinen 1970-luvun alkuun saakka, kunnes tilaton väestö muutti työn perässä kaupunkeihin.
Sadan vuoden takaiset tapahtumat syvensivät poliittista kahtiajakoa entisestään. Alfred Kordelinin murha Lammilla tuli turhan lähelle kartanoiden herroja, ja heillä oli hyvä syy pelätä henkensä puolesta.
Työväenyhdistyksiin lähteneet torpparit vedettiin mukaan punakaartiin. Sisällissota ja etenkin vankileirit niittivät tuhoa heidän keskuudessaan.
Unnaslahti on miettinyt sitä, olisiko Luopioisissa päästy vähemmällä, jos torpparivapautus ja kuntalakiuudistus olisivat astuneet voimaan muutamaa vuotta aiemmin, kuten pyrkimyksenä oli. Sisällissodan aikaan kahtiajako ei olisi ollut niin raaka, jos torpparit olisivat ehtineet lunastaa maansa ja vaaleissa olisi siirrytty yleiseen, yhtäläiseen äänioikeuteen. Vuoden 1919 kuntavaaleihin saakka äänioikeus ja -määrä perustuivat pääosin maanomistukseen.
– Yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen oli yritetty siirtyä jo 1908, mutta keisari ei vahvistanut kuntalakia.
Yhteiskunnallinen elämä käynnistyi varsin pian sisällissodan jälkeen, mutta epäluulot eivät heti väistyneet.
Suuri valta toi ison vastuun
Luopioisten kuntaan palkattiin kirjuri 1920-luvulla. Ensimmäisen puolivuosisadan ajan kuntaa pyöritettiin luottamusmiesvoimin.
– Muutamat nimet tulevat asiakirjoja selatessa hyvin tutuksi. Samat henkilöt ovat harva se päivä kunnan asioilla kirkolla, Hauholla tai Hämeenlinnassa, Seppo Unnaslahti sanoo.
Kunnan esimies sai pientä vuosipalkkaa, mutta lautakunnan jäsenille ei maksettu korvausta, vaan kyse oli kansalaisvelvollisuudesta.
Suuri äänivalta toi isojen talojen isännille myös suuren vastuun yhteisistä asioista.
– Kun kuntaan saatiin kirjuri, luottamushenkilöitä ei enää tarvittu joka asian valmisteluun ja pöytäkirjan kirjoittamiseen. Siihen saakka asioita valmistelemaan perustettiin komiteoita, joista ne tuotiin kuntakokouksen käsittelyyn.
Kunnallislautakunnan jäsenet toimivat omalla kylällään myös eräänlaisina poliiseina.
– Heillä oli järjestyksenpito- ja avunantovelvollisuus. He kiersivät ilmiantojen perusteella sakottamassa luvattomia tansseja, ja sakot maksettiin kunnan vaivaiskassaan. Järjestyksen häiritsijät tuotiin kuulusteltavaksi ja moitittavaksi kunnallislautakunnan eteen.
Aitoo oli itsenäistymässä
Luopioisten alkuvuosiin liittyy kauppaelämän nopea vilkastuminen. 1860-luvulle saakka kauppoja oli vain kaupungeissa. Kun kaupankäynti vapautettiin maaseudulla, moni kokeili onneaan alalla. Kauppoja syntyi paljon, mutta monen kauppiasura päättyi nopeasti konkurssiin.
Asiointi suuntautui Luopioisista alkuun Hauholle ja Hämeenlinnaan. Pälkäneen ja Tampereen suuntaan yhteydet tiivistyivät vasta, kun sinne valmistui kunnon tie.
Seppo Unnaslahdelle on tullut yllätyksenä se, miten tosissaan Aitoo oli itsenäistymässä 1920-luvulla.
– Hankkeessa oltiin niin pitkällä, että kirkon rakentamista varten oli ostettu jo tonttikin. Itsenäistymishanke kuitenkin hautautui 1930-luvun vaihteen laman myötä.
Luopioisten vuosien 1868–2006 historian yksi päälinja on kunnallishallinto. Sen lisäksi Unnaslahti keskittyy isosti kylien torppari- ja maanviljelyselämään. Lisäksi Luopioisten teollistumisvaiheet ovat kiehtovat. Vielä ainutlaatuisempi on koulujen ja yhdistysten historia.
Luopioinen oli ensimmäisiä kuntia koko maassa, joka osti oman maatilan kansakoulua ja kunnantupaa varten. Rajalan talo hankittiin jo vuonna 1870, ja kirkonkylän kirjasto toimii edelleen tällä paikalla.
– Tila ostettiin ennen kaikkea kouluksi, sillä Luopioisissa nähtiin jo varhain kansakoulun merkitys.
Aitoon koulukylän vaiheet ovat aivan oma lukunsa suomalaisessa kouluhistoriassa. Nykyisten Anna Tapion koulun ja Aitoon koulutuskeskuksen juuret juontavat yhteiskoululle, joka perustettiin Aitooseen jo vuonna 1917.
– Koulujen historian osalta pääsen helpolla, sillä Aarre Kailanpää on hoitanut sen osuuden, Unnaslahti sanoo.
Palokuntien asema ollut vahva
Luopioinen on myös palokuntien luvattua maata. Niitä syntyi 1880-luvulta alkaen jokseenkin joka kylään.
– Hattua pitää nostaa aina, kun ajaa Honkalan ohi: se kaikki on syntynyt vapaaehtoistyön tuloksena.
Aitoossa palokunnan rahoittamiseksi syntynyt iltamaperinne on lähtenyt käsistä: Kirkastusjuhlat olivat Suomen ensimmäinen festari jo ennen kuin koko festarit edes keksittiin.
Palokuntien asema on ollut niin vahva, ettei kyläyhdistyksille tai nuorisoseuroille ole ollut tarvetta tai elintilaa.
– Esimerkiksi Kuhmoisissa on kuusi nuorisoseuraa, ja ne ovat olleet vahva tekijä paikkakunnalla.
Palokuntia ja nuorisoseuroja yhdistää se, että molemmat ovat onnistuneet pysymään erossa puoluepolitiikasta. Niissä ovat toimineet niin herrat kuin työväkikin.
Aineistoa kootaan nettiin
Kuhmoisissa asustava Seppo Unnaslahti toimi historiatoimikunnan puheenjohtajana hänen kotipitäjänsä Kuhmoisten kuntahistoriaa tehtäessä. Kotiseutuneuvos on tehnyt myös lukuisia kyläkirjoja. Luopioisten vaiheita hän on seurannut tiiviisti vuodesta 1973 alkaen.
– Pyörähdin silloin Luopioisten kirkossa vihittävänä.
Unnaslahden vaimo on kotoisin Ämmätsästä – tai paremminkin Vehkajärveltä entisestä torpasta, joka perustettiin Padasjoen Kasiniemestä käsin jo 1753.
– Isoisäni isoisä lähti tyhjätaskuisena renkinä Vahdermetsästä Kuhmoisiin 1851, pääsi torppariksi ja vaurastui talolliseksi. Tässä syy, jonka vuoksi ajauduin aikoinaan sydänhämäläisten sukututkijoitten porukkaan.
Luopioisten historiaa kirjoittaessaan mies on tutustunut paikkakuntaan entistä syvemmin.
– Arkistoaineiston rinnalla tuntee itsensä aika pieneksi.
Unnaslahti lukee läpi kunnan kaikki pöytäkirjat ensimmäisten vuosikymmenten ajalta.
– 1920-luvulla alettiin tehdä kunnalliskertomuksia, joihin on koottu numerot ja vuoden aikana tapahtuneet isot asiat. Siitä alkaen pääsee hieman helpommalla.
Sydän-Hämeen sukututkijat perusti heti hankkeen alkumetreillä nettiin aineistopankin, johon kerätään historiaa varten kuvia, karttoja, asiakirjoja ja erilaisia tekstejä. Nettisivuston ansiosta kaikki kertyvä aineisto on esimerkiksi kyläkirjojen ja järjestöhistoriikkien tekijöiden käytettävissä.
– Aineistoa kertyy paljon enemmän kuin historiaan voi sisällyttää.
Luopioinen perustettiin vastentahtoisesti
Keisari antoi asetuksen kunnallishallinnon perustamisesta helmikuussa 1865. Kolmen vuoden siirtymäaika oli lopuillaan, kun luopioislaiset hieman vastentahtoisesti tarttuivat asiaan. Päätös syntyi 23. helmikuuta Hauhon kirkkoherran johtamassa kirkonkokouksessa.
Epäluulo ja tiedon puute olivat vallalla Luopioisten kirkonkokousväen keskuudessa vielä helmikuussa 1868. Helpoimmalta ratkaisulta tuntui asian siirtäminen loppuvuoteen. Kuitenkin vähitellen kokouksen kestäessä myönnyttiin kirkkoherran ehdotukseen; olihan kunnallishallinto järjestettävä ainakin syksyllä, mitäpä hyötyä pitkittämisestä olisi.
Uusi kunnallishallinto oli uusi hallinnon taso, jota oli alkuun vaikea ymmärtää. Oli totuttu, että seurakunta vastaa sananjulistuksen lomassa kansanopetuksesta ja köyhäinhoidosta, valtio hoitaa veronkannon, järjestyksenpidon ja oikeuden.
Kuinka kirkkoherran selostus erillisestä kunnallishallinnosta ymmärrettiin ensikuulemalla? Kantolan kartanon omistaja, varatuomari A.G.A. Pamfelt oli ollut valtiopäivillä aatelissäädyssä 1863–64 ja tunsi hallintoa läpikotaisin ja käytännön toimintaa ja tilinpitoa lainajyvästössä ja seurakunnassa. Hänet valittiinkin kuntakokouksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
Tärkein toimielin oli kunnallislautakunta, joka valmisteli asiat kuntakokoukselle. Kunnan asioista päättivät maanomistajat manttaalilukujensa perusteella. Suurinta päätösvaltaa käyttivät kartanonomistajat.
Kunnallislautakunnassa esimiehenä eli sananhohdattajana toiminut A. O. Regnell kirjoitti itse kaikki pöytäkirjat kauniilla käsialalla ja selvällä suomen kielellä. Pöytäkirjoista näkyy toivoton tilanne arkielämässä nälän, kulkutautien ja rahanpuutteen puristuksessa. Olemattomasta oli mahdoton jakaa, ja pyytäjiä oli satamäärin.
Kursivoidut kappaleet Seppo Unnaslahden kirjoittamasta luonnoksesta, joka kuvaa Luopioisten kunnan synty- ja alkuvaiheita.
