Jaakko Ryhänen konsertoi Kangasalan kirkossa yhdessä Seppo Hovin ja Kangasalan Mieslaulajien kanssa lauantaina 24.3. kello 17. Konsertti alkaa Suomen laululla kuoron esittämänä. Kuoron osuus päättyy yhteisesitykseen Oskar Merikannon (säv.) ja Eino Leinon (san.) laululla ”Oi muistatko vielä sen virren”.
Pääosan konsertin ohjelmasta esittää Jaakko Ryhänen, Seppo Hovi juontaa ja säestää pianolla. Luvassa on yksinlaulua elämälle, Jumalalle ja vapaudelle, mustan gospelin kautta Teatterilaivan musikaaliin ja luonnon armoilta nimikkolaulun aiheisiin.
Jaakko Ryhänen aloitti uransa Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1972. Hänen kansainvälinen solistiuransa käynnistyi vuonna 1983 New Yorkin Metropolitanissa, Kansallisoopperan vierailuesityksessä, missä hän lauloi Viimeiset kiusaukset -oopperan Paavo Ruotsalaisen roolin.
Ryhänen on uransa aikana esiintynyt oopperakirjallisuuden keskeisissä bassorooleissa ja vieraillut maailman johtavissa oopperataloissa. Oopperauran ohella hän on esiintynyt myös konsertti- ja oratoriosolistina.
Oman laulu-uransa ohella Ryhänen on tehnyt merkittävän uran laulupedagogina ja toiminut professorina Sibelius-Akatemiassa, professorina ja osaston johtajana Eestin musiikki- ja teatteriakatemian lauluosastolla Tallinnassa sekä Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettajana. Hänellä on edelleen lauluoppilaita muun muassa Sibelius-Akatemiasta. Ryhänen on kouluttanut useita oopperalaulajia, jotka työskentelevät tällä hetkellä ympäri Eurooppaa. Ryhänen jatkaa aktiivisesti uraansa ensisijaisesti pedagogina, mutta konsertoi myös edelleen tiivisti.
Seppo Hovin tie musiikin ammattilaiseksi alkoi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolta. Dannyn, Kirkan ja Katri-Helenan säestysbändien sekä opettajavuosien jälkeen hän jäi freelanceriksi. Televisio teki persoonan tutuksi esimerkiksi Seppo Hovin seurassa ja Bumtsibum! ohjelmien myötä.
Hovi on työskennellyt paljon eri laulajien kanssa viihteellisten konserttien pianisti-juontajana tai orkesteria johtaen. Hänet on nimetty Vuoden puhujaksi ja Muusikkojen liitto on myöntänyt hänelle tunnustuspalkinnon. Jazzpiirit ovat nimenneet hänet Suomen Jazzlegendaksi numero 24. Vuonna 2012 Hoville myönnettiin musiikkineuvoksen arvonimi.