Kaulakorussani roikkuu risti. Mikäli riipus on kiertynyt taakse niskaani, kaksi ja puolivuotias lapseni haluaa monesti kiertää sen etupuolelle näkyviin. Saatuaan ristin etupuolelle hän ristii kätensä ja alkaa kovalla, mutta hartaalla lapsen äänellä rukoilla iltarukoustamme. Minulla ei ole tietoa, mistä tämä tapa on tullut, minulla ei ole tietoa.
Monesti tämän edellä kuvatun tilanteen tausta on sellainen, että minä äitinä yritän hoputtaa lasta pukemaan. Monesti hän haluaa tehdä tuon toimenpiteen itse, mutta usein siihen kuuluu myös äidin tai koko huoneen ympäri kierretyt välilenkit ja mitä milloinkin muuta kuin varsinaiseen toimenpiteeseen liittyvää. Lopulta ryhdyn avustamaan, mikäli siitä ei nouse iso meteli vaan apu otetaan vastaan. Tahtoikä. Ja sitten saattaa alkaa kuvattu tilanne.
Äiti yrittää hoputtaa lasta, lapsi tarttuu ristiin ja alkaa rukoilla vailla minkäänlaista kiirettä. Varma keino saada äitikin hetkeksi rauhoittumaan ja hiljenemään hoputuksestaan. Toisen rukousta kun ei sentään henno häiritä. Lapsi ei ehkä ole vielä oivaltanut, että tätähän voisi käyttää vaikka hyödyksi.
No, yhtä kaikki näin olemme tulleet siunatuksi useana aamuna tai milloin minnekin lähtiessä. Olen jokusenkin kerran miettinyt, että tässäpä olisi taas aikuisella lapselta opittavaa. Kun kiire oikein painaa päälle, olisi hyvä keino hetkeksi rauhoittua Jumalan eteen ja huokaista kiire tai mielessä pyörivät asiat Jumalan puoleen. Kuinka usein kiireen keskellä tuleekaan yritettyä ehtiä omin voimin hampaat irvessä eteenpäin. Levon ja avun antaja on rukouksen päässä. ”Rakas Jeesus, siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Aamen.”
Siunattua päivää sinulle!
Katja Kohonen
Lapsityönohjaaja
Kangasalan seurakunta
