Vanhan Savotan metsäperinnepäivät ja Kone- Savotta jyrähtää käyntiin 17. kerran tulevana viikonloppuna. Vanhan Savotan Kämppäkaupan pihassa ja metsäalueella Pälkäneen Rautajärvellä pääsee aistimaan mennyttä kaikilla aisteilla.
Kämpän pihalta löytyy vanhoja ajopelejä, joita voi ihailla ennen metsään lähtöä sekä tutustua myös metsä- ja maatalousesineistöön odotellessa traktorikyytiä savotalle. Pihalta voi myös hankkia linnunpönttöjä pihapiirin siivekkäille asukeille. Kämppäkauppa palvelee koko tapahtuman ajan. Samalla voi käydä lämmittelemässä vaikka kahvikupin ääressä kahvion puolella ja kuunnella Enso Kusetin haitarimusiikkia.
Koko viikonlopun savotan metsäalueella työnäytöksissä ahkeroivat vanhat metsäkoneet, suomenhevoset sekä jätkät jotka kertovat ja näyttävät entisaikojen metsähistoriaa.
Kävelevältä tietokirjailija Olli J Ojaselta löytyy tietoa hankalampiinkin kone- ja metsähistoriaa koskeviin kysymyksiin. Suomenhevoset esittelevät kuskiensa kanssa erilaisia puunkuljetustapoja. Sepät takovat ahjoissaan ja myyvät takomiaan tuotteita. Jätkät kuorivat niin käsin kuin koneella massaa sekä kertovat entisajan savotta-ajoista. Pirkka-Hämeen Jätkäperinne Olli Lehdon johdolla esittelee kulotusta vanhaan malliin.
Metsäkoneajouralla voi nähdä vanhat kuormatraktorit tositoimissa. Nähtävillä on metsäkoneiden kehitys 1960-luvun lopulta 1980-luvun lopulle. Valmet Marttojen osastolla voi käydä osallistumassa Valmet&Mies -kuvakilpailuun tai tulla vain jutustelemaan Valmet Marttojen kanssa.
Riukuaitamestari Matti Partio esittelee riukuaidan tekoa ja aidan seipäiden valmistusta. Suomen mustaa kultaa eli tervaa on mahdollista hankkia kotiin, ja tervan valmistuksesta ja käyttötarkoituksista kertoo tervamestari Erkki Sippu. Lauantaina länkimestari Vilho Vartiomäki esittelee hevosten länkiä, niiden sovittamista sekä valmistusta.
Sunnuntaina kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti esitelmöi Luopioisten ja Rautajärven sahojen sahatoiminnasta metsässä noin kello 12 ja kämpällä noin kello 14. Sunnuntain huipentaa noin kello 15 alkava koneparaati savotasta kämpän pihalle. Paraatissa ovat mukana kaikki savotalla mukana olevat koneet.
Vanhan ajan metsäperinnepäivät/konesavotta 10.–11.3. klo 10 alkaen Vanhan Savotan kämpällä ja metsäalueella, Pimiäntie 1, 36910 Rautajärvi.