Sarjajumbo Loimua vastaan Pälkäneen Luja-Lukko lähti hakemaan kolmea asiaa: omaan peliin keskittymistä, viime aikoina turhan usein nähtyjen tyhmien virheiden välttämistä ja kolmea pistettä. Kun kaksi ensimmäistä kutakuinkin onnistui, päästiin myös kolmanteen: raisiolaisten kakkosjoukkue kaatui erin 3–0 (25–22, 25–14, 25–23).
Voitto maistui makealta: sillä Luja-Lukko päätti seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa – ja edellisestä tyylipuhtaasta kotivoitosta ehti kulua lähes puolitoista vuotta.
– Meidän parempi syöttö-vastaanottopelimme käänsi homman meille. Lämmittää myös hakkuri Akseli Viitalan tilastot: 13 pistettä eikä ainuttakaan hyökkäysvirhettä, ynnäili Luja-Lukon valmentaja Petteri Miettinen.
Olikin harmi, että aurinkoiseen iltaan mahtui myös synkkiä pilviä. Huippupeliä pelannut Tuomas Lehtilä väänsi nilkkansa ottelun toisessa erässä ja on mahdollisesti sivussa koko loppukauden. Yhtä lohdutonta toipumisennustetta on väläytelty Niilo Nurmelle, joka ei viime perjantainakaan päässyt tositoimiin.
Lehtilän loukkaantuminen ja pitkä erätauko aiheuttivatkin eräänlaisen stressitestin Luja-Lukolle Loimu-pelissä. Avauserässä hieman jännittyneen oloisen kotijoukkueen peli oli toisessa erässä selkeästi vapautunutta, mutta kolmannessa vieraat hiipivät jo lähelle.
– Näitä pitkiä erätaukoja ei pitäisi olla laisinkaan, ainakaan meille ne eivät sovi. Kaveri paransi peliä ja me pelasimme taas huonosti. Parikin kertaa pääsimme neljän pisteen johtoon, joka sitten sössittiin. Lopussa kuitenkin pää pysyi kylmänä, valmentaja Miettinen pyöritteli.
Yksi voiton arkkitehdeistä oli passarin paikalle jälleen istutettu Tomi Perkiö.
– Tomille täytyy antaa kehuja hyvästä passipelistä. Meillä oli hyvä syöttöpeli – ja hyökkäys passipelin ansiosta. Henki oli hyvää ja tästä hyvä jatkaa eteenpäin, mietti ottelun parhaana palkittu Juho Viitala.
Myös valmentaja Miettinen jäi epätietoisuuden valtaan. Löytyisikö pelintekijänä ilmeisen lupaava Perkiö passarin paikalta pysyvämminkin?
Luja-Lukon pistejahti jatkuu yhteiskoululla perjantaina Mouhijärven Äijiä vastaan.