Mummon murinat
Luopioisissa on ollut hyvä tilaisuus tutustua sadan vuoden takaisiin paikallisiin tapahtumiin Mikkolan Navetan näyttelyssä. Tuli siellä käydyksi moneenkin kertaan, tutkittavaa oli paljon. Vieraskirjassa oli useampi sata nimeä. On mahdollista, että kävijöitä oli ollut huomattavasti enemmänkin. Paljon näkyi meitä eläkeikäisiä. No ehkä nuoremmat olivat mummon käyntien aikaan töissä tai koulussa. Hm, koululaisista tulikin mieleen, että ainakin jo yläasteikäiset olisivat voineet tähän aineistoon tutustua. Vaan se saattoi olla kuljetuskustannuskysymys.
Mielenkiintoista materiaalia. Tuolta ajalta on säilynyt valokuviakin, joissa on esimerkiksi kovia kohtaloita kokeneita perheitä. Oli nähtävissä myös lehtileikkeitä, joissa oli muun muassa kuolinilmoituksia. Huolellista työtä ovat pojat tehneet, ei ole taidettu tunteja laskea. Paljon oli esillä myös eri asioihin liittyviä nimiluetteloita, joista moni löytää edesmenneitä sukulaisiaan. Lisää tietoja voi saada netin aineistopankista. Täytyy vain tällaisen tyhmähkön mummon saada nuoremmilta apua, että osaa sieltä etsiä.
Koska Luopioinen oli niin sanottua Kartanosuomea, täällä oli vuosi 1918 paljon rankempi kuin esimerkiksi mummon eteläpohjalaisella pientilavaltaisella kotiseudulla, jossa ei ollut juurikaan torppareita ja työläisväestöä, eikä siis punakaartia lainkaan. Täällähän oli esimerkiksi Kantolan, Rautajärven ja Ämmätsän kartanoilla noin tuhat työläistä tai alustalaista. Sadassa vuodessa on tapahtunut tasa-arvoistumista ja yhteiskunnallisia muutoksia, myös sukupolvet ovat vaihtuneet. Monissa perheissä on avioliittojen kautta sekä punaista että valkoista taustaa.
Väinö Linnan Pohjantähti kakkonen on varmaan antanut suomalaisille kykyä ymmärtää vastapuolen tekoja. Eläydyimme Koskelan perheen kohtaloihin. Kyllä se oli esimerkiksi tietämättömyydessä eläneelle parikymppiselle neitoselle valtava valaistuminen. Mainittakoon, että Linnan kotiväki Urjalassa ei osallistunut sotaan kummallakaan puolella. Pohjantähti-sarjan menestys oli uskomaton. Omassa hyllyssä olevassa kirjassa kerrotaan, että syyskuusta joulukuuhun 1960 oli otettu kuusi painosta, yhteensä 140.000 kappaletta. Eikä myynti tuohon vuoteen pysähtynyt. Sitten tuli Edvin Laineen filmi 1968 ja Timo Koivusalon 2010. Teattereissakin pentinkulmalaisia nähtiin. Olisi kiva tietää, kuinka paljon on suomalaisia, jotka eivät ole Pohjantähteen lainkaan tutustuneet.
Mutta palataan vielä paikallisiin tapahtumiin 1918. Taisteluitten jälkeen pakeni osa täkäläisiä punakaartilaisia ja osa jäi tänne. Tänne jääneet, punaisiksi katsotut vangit, vietiin silloiseen kunnan mielisairaalaan, jossa taisi olla ristikkoikkunat. Kuolemantuomioitakin pantiin täytäntöön. Eikö silloinen mielisairaala ollut tämä sama rakennus, josta nyt tehdään uuden ajan Pöllökartanoa? Historiaa siis tuossa talossa on ollut monenlaista.
Mymmeli
