Suomen kesä on täynnä entisaikojen maa- ja metsätaloutta esitteleviä perinnetapahtumia. Sen sijaan talvitapahtumia ei juuri löydy, vaikka juuri talvipakkasilla saha aikanaan lauloi.
– Kesät väki viljeli, ja vasta koneellistumisen myötä maa- ja metsätalous eriytyivät, Vanha savotta -tapahtumia kohta 20 vuotta Rautajärvellä järjestänyt Jouko Vilkman sanoo.
Tämänvuotisessa savotassa saatiin nauttia entisaikojen talvikeleistä.
– Pystytysvaiheeseen sattui sen verran napakka pakkasjakso, että aika kylmässä piti paikkoja rakentaa ja kohennella. Lumen kanssa ei tullut ongelmaa. Metsään ajettiin lumikelillä polanteet, joiden ansiosta selvisi vähemmällä lapiohommalla.
Luminen, savun- ja tervantuoksuinen metsä tarjoaa kävijöille aikamatkan savottatunnelmaan. Tämänvuotisessa tapahtumassa oli esillä kattava kokoelma 1960–1980-lukujen metsäkoneita.
– Ei missään muualla pääse näkemään tuollaista kalustoa toiminnassa. Ja samalla näkee myös sen, miten koneet ja kuskien olosuhteet ovat vuosikymmenten varrella parantuneet.
Sekä savottatapahtuman yleisö että koneet tulevat eri puolilta maata.
– Saan konemiehiltä vihiä, mistä niitä voisi löytyä. Aika mielellään monet lähtevät mukaan, jos vain aikaa järjestyy.
Tapahtumat kokoavat samanhenkistä väkeä, joka haluaa osoittaa kunnioitustaan entisaikojen kovaa työtä kohtaan.
– Alkeellisilla koneilla metsissä rähjästäneet miehet ja naiset ovat laittaneet liikkeelle Suomen hyvinvoinnin.
Katoavaa kansanperinnettä?
Vanhassa Savotassa työvälineitä ja -tapoja esittelevistä mestareista monet alkavat olla jo kahdeksankymppisiä. Siinä iässä ei vielä uskalla luvata, että olisi mukana myös tulevassa tapahtumassa. Siksi konemiehet pitää koota erikseen joka tapahtuman alla.
Tämä herättää myös huolta perinnetapahtumien tulevaisuudesta. Nuorta väkeä ei tahdo saada liikkeelle – ja vie aikaa, ennen kuin he pystyvät toimimaan vanhan kaluston kanssa metsissä.
Myös hevosia alkaa olla vaikea löytää, sillä työjuhtia ei kasva maneeseissa.
– Hevosen pitää pystyä toimimaan äänten ja koneiden keskellä. Kaikista ei tule kouluttamallakaan työhevosta. Perimän pitää olla kunnossa, jotta hevonen oppii kulkemaan epätasaisessa maastossa ja pystyy vetämään raskasta taakkaa, Jouko Vilkman sanoo.
Hän järjestää Rautajärvellä talvisen savotan lisäksi metsä- ja maatalousnäyttelyn heinäkuun puolivälissä sekä puintipäivän syksyllä. Lisäksi mies kiertää kymmenissä perinnetapahtumissa pitkin maata.
– Tulevan kesän keikkakalenteri on parhaillaan rakenteilla.
”Hernekeitto maistuu metsässä paremmalle”
Onni Laine on varsin kokenut Vanhan Savotan kävijä, sillä viisivuotias pikkumies oli viikonloppuna mukana jo neljättä kertaa.
– Vanhat koneet -lehdestä huomasin aikanaan juttua savotasta. Ekakerralla oli parikymmentä astetta pakkasta, mutta välillä on ollut sellaisiakin vuosia, ettei maassa ole ollut kuin vähän riitettä, Virroilla asustava Marko Laine sanoo.
Perheenisä arvostaa savottatapahtumassa sitä, ettei traktoreista koneista innostuneen pikkuväen tarvitse katsella vempaimia narujen ja aitojen takaa,
– Täällä koneet näkee toiminnassa ja monissa pääsee jopa ottamaan ’kylmätyypit’: istumaan kyydissä ja vääntämään vähän kammesta. Myös hevoset kiinnostivat. Seurasimme varmaan vartin ajan hevoshommia.
Marko Laineen mielestä Vanhan Savotan lumo tulee siitä, ettei tapahtumaa ole rakennettu pellolle, vaan väki kuskataan metsään.
– Poika odotti savottaa koko viikon ja mietti etukäteen, millaisella traktorilla sinne tänä vuonna päästään.
Tulet ja kämppä keskellä metsää lisäävät aitoa tunnelmaa.
– 15-vuotisjuhlatapahtumassa savottaan oli onnistuttu hankkimaan Ponssen ensimmäisiä, entisöityjä ajokoneita. Olisikin tärkeää, että joka vuodelle löytyisi jotain erikoista, ettei tapahtuma alkaisi toistaa itseään.
Marko Laine nostaa hattua perinnetapahtumien järjestäjille.
– Eivät tällaiset ihan helpolla synny.
Olennainen osa tunnelmaa ovat vanhojen vääräleukojen persoonalliset tarinat.
– Niitä kuuntelee mielellään. Yksi vanha mestari sanoi hyvin, että hernekeitto maistuu metsässä paremmalle kuin pirtin pöydän äärellä. Siihen on helppo yhtyä. Joka vuosi olen sopat syönyt, vaikken ole mikään erityinen hernekeiton ystävä.
Kuopion vieraat viihtyivät savottatunnelmassa
– Meidän on pitänyt jo monta vuotta lähteä Rautajärven Vanhaan Savottaan. Onneksi vävypoika houkutteli nyt matkaan kuopiolainen Teuvo Strengell sanoo.
Mies viihtyi savotan tunnelmassa tuntitolkulla.
– Mukava oli ukkoja jututtaa. Jos kaikki tarinat olisi jaksanut kuunnella, niin eihän sieltä olisi päässyt ollenkaan kotiin. Yhdelläkin oli 300 paria vanhoja sotaherrojen ja muita suksia.
Savotalla esitellyt työvaiheet olivat kahdeksankymppiselle miehelle tuttuja, sillä hän on itse aikanaan ajanut tukkia ja ollut niin savotassa niin hevosen kuin traktorinkin kanssa.
– Hevosia olisi saanut olla enemmänkin. Ne olivat uskollisia kavereita niin sodassa kuin tukkimetsässäkin.
Strengellin toivoisi lisää perinnetapahtumia myös kotiseuduilleen.
– Tällaisia pitäisi mainostaa ympäri maakuntaa, että nuoremmankin väen saisi liikkeelle. Minusta savotassa oli loistava tunnelma – ja myös talvista, vaikka etelässä on monena vuonna ollut lumesta pulaa. Nokipannukahvi ja letut olivat mahtavia, ja hanurit soivat.
