Näinä päivinä olen saanut huomattavan monta kutsua syntymäpäiville. Kutsujien ikähaarukka vaihtelee 13 vuodesta 85 vuoteen. Omakin syntymäpäiväni on juuri ollut. Minusta on ilo juhlia omien lastenlasten ”synttäreitä” sekä jakaa pappistovereiden kanssa heidän juhlailonsa ja kiitollisuutensa vuosien kulumisesta. Tämä ”synttäriruuhka” sai minut pysähtymään Niilo Rauhalan tekemän syntymäpäivävirren 470 eteen. Virren sävelkin on tuttu, sama kuin aamuvirressä ”Kristus valo valkeuden”. Helppo laulaa yhdessä!
Virren ensimmäisestä säkeistöstä poimin ajatuksen: ”Herra antoi elämän.” Elämä on lahja, jonka me kaikki olemme saaneet. Sitä ei ole itse ansaittu tai tehty. Ei ole siis itsestäänselvyys, että olemme olemassa. Psalmin kirjoittaja sanookin: ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.”Ps.139:14. Kunpa uskaltaisimme sen aina nöyrästi tunnustaa. Virren toinen säkeistö muistuttaa: ”Halki elinpäivieni tieni Hän on avannut. Riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut.” Ajattelen, että tämän totuuden myöntämiseen ikävuodet vaikuttavat paljon. 13-vuotias jääkiekkojunnu sitä tuskin vielä edes ajattelee, kun taas 85-vuotias eläkerovasti varmasti sydämessään jo kiittää siitä, miten viisaasti Herra on johtanut elämääni tähän asti.
Kolmas säkeistö:”Yli ihmisymmärryksen nousee Herran ajatus. Lohdutuksen, tyyntymyksen luo vain taivaan rakkaus.” Se vakuuttaa, että Jumala rakastaa minua kaikissa elämäni vaiheissa. Ei vain silloin kun olen kiltti vaan myös silloin kun teen pahaa. Jeesus on Jumalan rakkauden tae. Hän on sanonut: En ole tullut etsimään vanhurskaita vaan syntisiä. Hänen kanssaan kulkien voin elää onnellista elämää jo täällä maan päällä.
Neljäs säkeistö antaa eväitä elämänmatkalle eteenpäin. Siinä sanat ”uusi armo riittää, kantaa sanoin siunaavin” kertovat kahdesta asiasta. Ensimmäinen on, että Ihminen, joka uskoo Jumalaan, saa joka päivä omistaa itselleen Jumalan armon: syntien anteeksiantamisen ja hyvän omantunnon. Se on kuin tuoretta leipää, joka vielä tuoksuu! Ja toiseksi sitä armoa ja siunausta riittää. Se ei koskaan lopu siltä, joka sitä nöyränä rukoilee.
Vietimme sitten 13-, 85-tai 100-vuotissynttäreitä meille on luvassa riittävästi sitä leipää, jonka varassa uskaltaa elää ja jonka varassa uskaltaa kerran siirtyä ajasta ikuisuuteen. Kiitetään siitä jo tänään!
Jaakko Uronen
Eläkerovasti
Hyvinkää
