Maaliskuinen sunnuntai on täynnä swingiä ja lämmintä tunnelmaa, kun Kangasala-salin lavalle nousee tamperelainen The Swing Eagles Big Band solistinaan laulaja ja näyttelijä Inga Sulin. Konsertti kuullaan Kangasala-talossa 18. maaliskuuta kello 16.
Yhtyeen ohjelmisto vaihtelee swingistä ja lattareista balladeihin ja ikivihreisiin. Lisäksi kuullaan uutta suomalaista big band -musiikkia. Konsertin toisena solistina laulaa Rainer Viitala. Orkesterilta kuullaan lisäksi instrumentaaliversioita tutuista kappaleista.
Kotkien Big band -orkesteri koostuu partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesterin jäsenistä.
− Olemme soittaneet yhdessä 90-luvulta alkaen, Juhani Mustakangas, yksi yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä, kertoo.
The Swing Eagles Big Band muistetaan muun muassa 90-luvun Arvokkaasti! -tv-sarjasta, sekä Tampereen puistokonserteista ja Kaarilan lukion vanhojen tanssien musiikista jo 20 vuoden ajalta. Inga Sulinin kanssa orkesteri esiintyy nyt kolmatta kertaa keväisessä konsertissa.