Tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen luennoi Arkissa keskiviikkona 21.3. kello 19. Ahosen luentotilaisuus liittyy miehen kirjoittamaan ”Pohjois-Skandinavian vaellusreitit” -kirjaan. Noin tunnin kestävä luento käsittelee laajasti Pohjois-Norjan ja -Ruotsin luontoa, matkustustapoja sinne ja takaisin, tupakäytäntöjä ja luonnonsuojelualueita. Esimerkiksi Norjassa vaellustupia käyttävä tarvitsee mukaansa niin sanotun standardiavaimen: ilman avainta tupaa ei pääse käyttämään.
Ahonen antaa luennollaan vinkkejä niin kokeneille kuin aloittelevillekin vaeltajille.
– Norjassa, Ruotsissa ja hiljalleen myös Suomessa vaeltajien olot pyritään tekemään mahdollisimman helpoiksi. Reittikartat pidetään ajan tasalla ja varmistetaan, että tupia on riittävästi. Matkaa voi siis usein tehdä tuvalta tuvalle. Joissakin tuvissa on tarjolla myös ruokaa, minkä ansiosta vaeltajan rinkan paino kevenee, Ahonen tietää.
Vaellusaiheisen tiedon lisäksi kuullaan Ahosen omakohtaisia kokemuksia vaellusreiteiltä, kuten eräästä amerikkalaisesta miehestä, jolla oli rinkka täynnä omenoita. Luennon aikana nähdään myös noin 40 luennon aihepiiriä tukevaa, vaelluksilla otettua valokuvaa.
Ahonen kannustaa ihmisiä lähtemään rohkeasti liikkeelle luontoon.
– Metsässä tai tunturissa liikkuminen on tutkitusti terveellistä ja lisää ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Harri Ahonen (s. 1976) on tamperelainen röntgenhoitaja ja Skandinavian historian ja aatehistorian opiskelija. Hän on suunnitellut vaelluksia itselleen ja tuttavilleen ja käynyt vaeltamassa Skandinavian erämaissa yli kymmenen vuoden ajan. Mies on kirjoittanut kolme tietokirjaa, joista ensimmäinen, Pohjois-Skandinavian vaellusreitit, julkaistiin vuonna 2014. Kirja sai hyvän vastaanoton ja siitä on otettu jo neljäs painos. Toinen kirja, Keski-Skandinavian vaellusreitit julkaistiin 2016 ja kolmannen kirjan, Pohjois-Norjan rannikkoreitit, Tammi julkaisi huhtikuussa 2017. Viimeisinkin kirja on yltänyt jo toiseen painokseen. Kaksi ensimmäistä kirjaa on julkaistu ja kolmas julkaistaan lisäksi Saksassa, Alankomaissa, Sveitsissä ja Itävallassa saksankielisinä laitoksina.