Pronssi jäi Kangasalle Rautaliigassa

Viime keväänä Kisa-Eaglesin lento katkesi Rautaliigaksikin kutsutussa jääkiekon kakkosdivisioonassa heti puolivälierässä, mutta tänä vuonna kauden päätteeksi saattoi jo vähän hymyilläkin.

Eagles ei lannistunut, vaikka viime vuonnakin mestaruuden voittanut Uplakers jätti kotkapaidat niukasti pronssiotteluun: kotkapaidat pelasivat itselleen pronssia kaatamalla viime viikonloppuna Nokian Pyryn. 7–4-lukemin otettu voitto maistui makealle myös siksi, että se tuli jännittävien vaiheiden jälkeen kotiyleisön edessä.

Pyry karkasi ottelussa kolme kertaa johtoon, mutta jokaisella kerralla kotijoukkue nosti itsensä vieraiden rinnalle. Ratkaisu nähtiin heti kolmannen erän alussa, kun Eagles osui kahdesti reilussa puolessatoista minuutissa – samalla 3–3-lukemat kääntyivät 5–3-johdoksi. Tämä sai Pyryn maalivahdin Matti Sivulan pirstomaan mailansa käytösrangaistuksen arvoisesti.

Kaikkiaan ottelussa jaettiin jäähyminuutteja yhteensä 75, joista kolmasosan otti nimiinsä keihästämisestä ulos ajettu Eaglesin Janne Lehtonen. Lehtosen viiden minuutin jäähyn aikana Pyry hivuttautui vielä maalin päähän, mutta muuten kotijoukkueen alivoima piti vastustajan hyökkäykset kurissa. Sami Nikupeteri viimeisteli 6–4-maalin kotkapaitojen pitkän pyörityksen – ja Vili Virran mainiota torjuntaa seuranneen hyökkäyksen – päätteeksi. Niinpä kahdesti ottelussa osuneen Joni Rautiolan 7–4-osuma tyhjään maaliin oli oikeastaan vain kosmeettinen; sitä seurasivat enää Pyryn jäähyt ja Eaglesin tuuletukset.

Nokialaisten takin tyhjeneminen loppuhetkillä oli sinänsä ymmärrettävää, sillä sarjanousija ehti kauden viime metreillä kokea melkoista tunteiden vuoristorataa. Ennen pronssiotteluun putoamistaan sarjanousija Pyry ehätti välttää karsinnat ja kivuta pudotuspeleihin – nousemalla runkosarjan viimeisen ottelunsa kolmannessa erässä 6–1-tappioasemasta tasapeliin. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pyry raivasi vielä tieltään runkosarjan voittaneen Kiekkoahman Valkeakoskelta.