– Me kyllä koko ajan ymmärsimme, että tuhoaisimme jutuillamme kahden opettajan elämän. Rikosoikeudellisessa mielessä molemmat olivat syyttömiä miehiä. Heitä ei ollut koskaan oikeudessa tuomittu tai edes syytetty teoista, jotka ovat lisäksi rikosoikeudellisesti vanhentuneita. Mutta journalistisessa mielessä meillä oli vedenpitävä näyttö, Esko Pihkala muistelee parin viikon jaksoa, jonka aikana Bonnierin journalistipalkinnolla palkitut jutut olivat työn alla.
Palkintoraati korosti Pihkalan ja Annamari Nurmisen uutisten yhteiskunnallista merkitystä. ”Jutut nostivat esiin oppilaiden seksuaalisen ahdistelun ja häirinnän suomalaisissa kouluissa. Jutut paljastivat, että turkulaisella yläasteella oli kenenkään estämättä ahdisteltu herkässä iässä olevia nuoria vuosien ajan. Tapaukset olivat erityisen havahduttavia uhrien alaikäisyyden ja opettajien valta-aseman väärinkäytön vuoksi.”
24 sivua rankkoja kertomuksia
Vuoden juttu -palkintoon johtanut tapahtumaketju sai alkunsa toisen lehden kolumnista. Turkulaislähtöinen miestoimittaja kirjoitti seksuaalista häirintää esiin tuoneesta #metoo -kampanjasta ja mainitsi itsekin joutuneensa musiikin opettajan ahdistelemaksi Puolalanmäen koulussa. Turun Sanomien uutistoimittajana toimiva Esko Pihkala ryhtyi soittamaan läpi kuntapäättäjiä ja kyselemään tapauksesta.
Entinen opetuslautakunnan puheenjohtaja oli saman tien valmis kertomaan asiasta.
– Hän koki tarvetta ripittäytyä. Opettajaan kohdistuneet syytökset olivat nousseet aikanaan esiin hänen puheenjohtajakaudellaan ja häntä oli vaivannut parikymmentä vuotta, että hän oli antanut opetustoimen virkamiesten lakaista asian maton alle.
Pihkala teki jutun yläkoulun ja lukion opettajasta, joka oli ahdistellut poikaoppilaita.
– Sen jälkeen verkossa alkoi pöhinä. Entiset Luostarivuoren koulun tyttöoppilaat kyselivät toisiltaan, että entäs tämä meidän opettajamme.
Pihkalan kollega Annamari Nurminen alkoi saada omien verkostojensa kautta lukuisia vinkkejä siitä, että Luostarivuoren koululla oli ollut tyttöoppilaita seksuaalisesti häirinnyt musiikin opettaja.
Uhreihin yhteyttä ottanut Nurminen sai kerättyä yli 30 oppilaan kokemukset. Haastatteluun heistä valittiin neljä. Pihkala puolestaan kaivoi tietoja jututtamalla kaupungin entisiä ja nykyisiä viranhaltijoita ja haastatteli lopuksi myös syytösten kohteena ollutta opettajaa.
– Annamari kuunteli ja rakensi luottamusta uhreihin, jotka koostivat omat kokemuksensa yhdeksi dokumentiksi ja lähettivät sen meille. Kertomuksissa toistui sama tarina opettajasta, joka oli leireillä ja esiintymismatkoilla humalassa ja joka salli myös oppilaidensa juoda alkoholia usein jopa tarjoten heille sitä. Näissä tilanteissa opettaja sitten usein teki omia siirtojaan.
Kuvailtu ahdistelu oli seksuaalissävytteisiä puheita ja koskettelua, mutta kertomukset sisälsivät myös rankempaa tavaraa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka joidenkin oppilaiden kanssa eteni ihan yhdyntään ja suuseksiin asti.
Yhdessä tarinassa uhri kertoi menettäneensä neitsyytensä opettajalle musiikin luokan lattialla ja muutamissa muissa tarinoissa kerrottiin opettajalle annetusta suuseksistä muun muassa hyppytunneilla opettajan autossa. Ahdistelun ja hyväksikäytön uhrit olivat 11–17-vuotiaita tyttöjä.
– Ja ne kertomukset vain jatkuivat ja jatkuivat, yhteensä 24 sivun verran. Se on aika hurja dokumentti, Pihkala kuvaa uhrien lähettämiä kertomuksia.
Kovin paikka oli soittaa tekijälle
Esko Pihkalalla ja Annamari Nurmisella oli käsissään poikkeuksellinen juttu. Sitä valmisteltaessa pidettiin useampikin palaveri esimiesten kanssa.
– Vaikka tiesimme, että opettaja oli tehnyt teot, hän oli kuitenkin lain silmissä syytön mies. Häntä ei ollut koskaan edes syytetty oikeudessa. Siksi jutut piti kirjoittaa kieli keskellä suuta ja puhua epäilyistä ja väitetyistä teoista.
Juttujen kärki oli se, että kaupunki oli lakaissut väärinkäytökset maton alle. Oppilaiden rankoista kertomuksista huolimatta toimittajakaksikko ei kirjoittanut seksillä mässäileviä sensaatiojuttuja. Eikä Turun Sanomat paljastanut Puolalanmäen eikä Luostarivuoren koulun opettajan nimeä, Luostarivuoren tapauksessa ei edes sitä, että kyse oli musiikin opettajasta.
– Mutta kyllä me silti tiesimme, että molempien opettajien elämä muuttuisi pysyvästi juttujen jälkeen.
Kovin paikka oli soittaa opettajalle sen jälkeen kun oli lukenut entisten oppilaiden kertomukset.
– Opettaja oli hämmentävän sovinnollinen, eikä osoittanut minkäänlaisia tunteenpurkauksia. Tein toki selväksi, että julkaisupäätös on jo tehty ja että se ei siitä muuksi muutu. Hän voi halutessaan joko kommentoida tapauksia tai olla kommentoimatta.
Tyttöoppilaita ahdistellut opettaja toimi edelleen lasten parissa, kun juttu julkaistiin. Turun virkamiesten salattua hänen eronsa syyt hän oli saanut opettaa kaikessa rauhassa 23 vuoden ajan naapurikaupungissa Kaarinassa. Juttujen ilmestyttyä sekä Kaarina että poliisi ryhtyivät tutkimaan opettajan toimia.
Jutut nousivat valtakunnallisiksi ykkösuutisiksi, ja Turun Sanomien jälkeen monet muutkin mediat ovat käsitelleet aihetta. Alkuvuodesta Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttu kertoi muusikko Mira Luodin olleen yksi seksuaalisesti häirityistä oppilaista.
Pedofiili käyttää luottamusta hyväkseen
Turkulaiskoululaisten seksuaalinen häirintä herätti suuren kohun, mutta aluksi myös kritiikkiä lehteä kohtaan. Jotkut tivasivat, millä oikeudella lehti otti tuomiovallan rikosoikeudellisesti vanhentuneissa asioissa ja leimasi kaksi arvostettua opettajaa julkisesti pedofiileiksi.
Myös Turun poliisi antoi Turun Sanomien toimituksen kuulla kunniansa erään poliisin raivotessa lehden toimittajalle puhelimessa, että lehti on asettunut lain yläpuolelle tonkimalla vanhoja asioita. Kriitikot vetosivat siihen, että silloisen lainsäädännön mukaan kyse oli asianomistajarikoksista, joista uhrit eivät halunneet aikanaan tehdä poliisiasiaa.
Pihkala vastasi kritiikkiin uutisen taustoja avaavassa kolumnissaan ja muistutti, että oppilaat kyllä yrittivät kertoa asioista, mutta ”uhrit vähäteltiin hiljaisiksi, syytökset lakaistiin maton alle ja syytösten kohteena olleet opettajat pakotettiin eroamaan ilman tutkintaa tai kunnon mahdollisuutta puolustautua syytöksiltä”.
– Molemmat olivat musiikkiluokkien opettajia ja tekivät oppilaiden kanssa paljon kuoro- ja leirimatkoja. He toimivat asemassa, jossa oppilaisiin syntyy erityisen läheinen ja luottamuksellinen suhde. Jalustalle nostettuja ja palvottuja opettajia ei osata edes epäillä tällaisista teoista. Karu fakta on, että pedofiilit tahtovat hakeutua tällaisiin tehtäviin, Pihkala sanoo.
Maailmalla tunnetuin esimerkki vastaavanlaisista tapauksista ovat katolisen kirkon papit. Myös heidän väärinkäytöksensä tulivat julki median ansiosta. Vyyhti alkoi purkautua, kun bostonilainen sanomalehti ryhtyi reilut 15 vuotta sitten tutkimaan väärinkäytöksiä.
Palkitun journalistin ura alkoi terrori-iskujutulla
Suomessa elettiin tiistaina 11. syyskuuta 2001 iltapäivää, kun televisiokanavat alkoivat välittää kuvaa palavista World Trade Centerin kaksoistorneista. Kun Sydän-Hämeen Lehti reilua vuorokautta myöhemmin ilmestyi, siinä oli sivun mittainen raportti amerikkalaisten tunnoista historiallisella hetkellä.
”Tulin tänne nähdäkseni maailmaa. Tiistaina 11.9. myös näin sitä”, Tampereen yliopistossa historiaa opiskellut Esko Pihkala kirjoittaa jutun alussa.
Tiiviisti eri tietolähteitä seurannut Pihkala ennusti, että terrori-iskut yhdistäisivät presidentinvaalissa kahtia jakautuneen kansan ja johtaisivat rajuihin vastaiskuihin. Toisaalta hän kertoi amerikkalaisopiskelijoista, jotka eivät antaneet dramaattisten tapahtumien häiritä iloista ja rentoa arkeaan.
Sydän-Hämeen Lehteen kirjoitettu terrori-iskujuttu oli Esko Pihkalan ensimmäinen lehtijuttu
– Vaihtoon lähtiessä oli ollut puhetta, että voisin kirjoittaa jotakin. Kolme viikkoa myöhemmin tuli sitten kirjoitettavaa.
Media kohtasi kolme kriisiä
Historiaa opiskellut Esko Pihkala luki tiedotusoppia sivuaineenaan. Toimitusharjoittelupestin jälkeen hän työskenteli kolme kesää ja yhden vuoden pestin Pohjalaisessa Vaasassa. Hän kävi kokemassa vuoden verran Lapin eksotiikkaa Lapin Kansassa, kunnes palasi etelään.
– Tavoitteena oli paikka isommassa lehdessä. Monen sattuman kautta päädyin Turun Sanomiin. Tarkoituksena oli viettää täällä muutama vuosi, mutta nyt on hurahtanut jo kymmenen vuotta.
Mies sanoo viihtyvänsä hyvin Aurajoen rannalla. Mutta asettumiseen on vaikuttanut myös maailman muutos: toimittajien paikkoja ei ole enää tarjolla entiseen tapaan.
– Media kohtasi kymmenen vuotta sitten kolminkertaisen kriisin. Finanssikriisi ja netti iskivät ilmoitustuloihin ja arvonlisävero tilaushintoihin. Olen kuullut käytäväpuheita, joiden mukaan alvin lätkäisy lehdistölle oli poliitikkojen kosto vaalirahoituskirjoittelusta, mutta mistä näistä tietää.
Mediamaailman muutos on näkynyt myös Turun Sanomissa.
– Kymmenen vuoden aikana on käyty kahdeksat tai yhdeksät yt-neuvottelut. Kun tulin taloon, toimituksessa oli 160 henkeä. Juuri päättyneiden yt-neuvotteluiden jälkeen meitä jää alle 80.
Uutistoimittaja huomaa resurssien vähenemisen siinä, että jotkut juttuideat ja -vinkit joutuvat odottamaan vuoroaan kauemmin kuin kymmenen vuotta sitten.
– Mutta kun eteen tulee palkintojuttujen kaltaisia kovia juttuja, niin jostain se aika sille toimituksessa sitten kaivetaan. Ei prosessia juuri nopeuttaisi tai helpottaisi, vaikka mukana olisi enemmän tekijöitä. Tällaiset aiheet on aika vaikea muuttaa ryhmätyöksi, sillä jollain on oltava kuitenkin kaikki langat käsissä.
Vuoden juttu -palkinto on tullut kahtena vuonna peräkkäin Turun Sanomille kaupungin virkamiesten salailua käsittelevistä jutuista. Edellisvuonna palkittiin Rebekka Härkönen, joka paljasti, kuinka Kupittaan sairaalan psykiatrisilla osastoilla potilaita oli lääkitty tiedottomiksi, pakkoeristetty laittomasti, nöyryytetty, uhkailtu ja pahoinpidelty.
Tänä vuonna Vuoden jutusta palkittiin Esko Pihkalan ja Annamari Nurmisen lisäksi myös STT:n työryhmä, joka paljasti helsinkiläislukion opettajan harjoittaman seksuaalisen häirinnän. Bonnierin journalistipalkinnot jaettiin viime viikolla.
