Puolipälkäneläinen räprockryhmä The Skankbeat kilpailee perjantaina Tampere Music Challenge -kilpailun voitosta Jack The Roosterissa.
Neljä finaalibändiä ovat läpäisseet kaksivaiheisen karsinnan. Alkukisoissa ja välierissä yleisö pääsi äänestämään suosikkejaan sosiaalisen median välityksellä, mutta finaalin voittaja ratkeaa paikalla olevien tuomareiden ja kuulijoiden äänin.
Viime vuonna debyyttialbuminsa Everybody julkaissut The Skankbeat valmistelee parhaillaan uutta materiaalia. Bändin kielisoittimet ovat pälkäneläiskäsissä, sillä kitaristina toimii Arttu Tuominen ja basistina Vesa Tiitola. Yhtyeen videot on tehnyt niin ikään Pälkäneeltä lähtöisin oleva Pasi Tiitola.
Tampere Music Challenge -kilpailun finaali alkaa Tampereen Jack The Roosterissa (Satakunnankatu 13, Tampere) perjantaina 23.3. kello 23.