Esirippu laskee Pälkäne Gardenille

Vuosikymmenet Pälkäneen Luja-Lukon lentopalloväkeä palvellut yhteiskoulun sali toimii perjantaina viimeistä kertaa Luja-Lukon sarjaottelun näyttämönä. Monen ulkopaikkakuntalaisen puitteiltaan ja tiloiltaan varsin niukaksi kokema sali on kulkenut jo pitkään ironisen lempeällä lempinimellä ”Pälkäne Garden”.

Matala ja rajoiltaan seiniä nuoleva sali, näyttämökatsomosta kaikin puolin lähelle pääsevä kotiyleisö sekä otteluiden pelaaminen perjantai-iltaisin on vuosien varrella saanut monet vastustajat saapumaan harmistuneena Pälkäneelle – ja poistumaan kotiin vielä enemmän allapäin, kun kotijoukkue on kyennyt hyödyntämään kiistattoman kotikenttäetunsa.

Nykyisin pälkäneläisjoukkueen sarjataso ja enimmäkseen taitavat vastustajat jo vaikuttavat siihen, ettei Luja-Lukko ole pystynyt puolustamaan kotilinnoitustaan yhtä tehokkaasti kuin kultaisina aikoina.

Salin jäähyväisottelusta ja kauden viimeisestä pelistään kotijoukkue lähtee kuitenkin luonnollisesti hakemaan vain voittoa – ja toki muutamaa uutta hienoa lisämerkintää pitkään pelinäyttämönä palvelleen Gardenin historiankirjoihin.

Pelin puitteisiin on haluttu satsata. Paikallisilta yrityksiltä on kertynyt arvontapalkinnoiksi iso kasa tuotteita aina lumilinkoa myöten, ja LP Kangasalan sekä Ilveksen liigajoukkueen peleistä tuttu kuuluttaja Mikko Heinämäki on luomassa tunnelmaa. Mietinnässä on ollut myös muun muassa tanssiryhmän hankkiminen paikalle.

Luja-Lukko nähdään viimeistä kertaa tositoimissa Pälkäneen yhteiskoululla perjantaina. Jatkossa joukkue pelaa ottelunsa uudessa liikuntahallissa, jonka tulo ehti vilahdella puheissa jo 40 vuotta sitten. Kokonaan yhteiskoulun kenttää ei hylätä, sillä lentopalloedustuksen on määrä pitää Pälkäne Garden harjoitussalina.