Kattauksia ja kudontaa vaahtokarkkiteemalla

– Nämähän ovat kuin vaahtokarkkia, huudahtivat Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijat, kun opettajat ja ohjaajat kaivoivat varaston kätköistä esiin hennonsävyisiä kuteita.

Idea näyttelystä ja sen värimaailmasta alkoi hahmottua vaahtokarkkiteeman pohjalta. Nyt opiskelijoiden tekemiä töitä on esillä Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa. Tämän me osaamme -näyttelyyn on koottu erilaisia kauniita kattauksia sekä mattoja, poppanoita ja liinoja. Työt ovat syntyneet taideteollisuus- ja kotityöpalvelualan opiskelijoiden käsissä.

– Oli tosi mukava tehdä töitä, kun tiesimme, että työt tulevat aikanaan näytteille Terraan. Näyttely tarjosi tekemiseen hyvää lisämotivaatiota, sekä opiskelijoille että opettajille ja ohjaajille, taideteollisuusalan opettaja Eija Viista miettii.

Tämän me osaamme -näyttely Taidetila Terrassa 6.4. asti. Pääsiäisenä 30.3.–2.4. suljettu.