Kangasala löi tiskiin kovan tuloksen

Syksyllä 2016 Kangasalla suunniteltiin, että talousarvio vuodelle 2017 voisi venyä plussalle 300 000 euroa, ja sen jatkoksi vuosi 2018 jäisi ylijäämäiseksi 1,2 miljoonaa euroa ja vuosi 2019 3,1 miljoonaa euroa. Nykyinen kaupunki on taloudellisesti oikealla tiellä ellei peräti ohituskaistalla: viime vuoden tilinpäätös on noin 11,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Hyvän tilinpäätöksen taustalla on monta tekijää. Talousjohtaja Seppo Saarisen mukaan yksi keskeinen asia oli toimintakulujen hallinta ja myönteinen tulokehitys. Työllisyyden kohentumisen seurauksena myös verotulot kehittyivät ennakoitua paremmin.

Toiminta- ja henkilöstökuluissa päästiin alle kaavaillun, ja toisaalta toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien muodostama tulorahoitus kasvoi 1,4 miljoonaa euroa valtionosuuksien määrän laskusta huolimatta.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen on tyytyväinen siihen, että Kangasala on onnistunut viime vuosina paitsi saamaan talouden alijäämän kuriin myös pitämään talouden tasapainossa.

– Pidän tätä vuoden 2017 tilinpäätöstä erittäin hyvänä osoituksena sekä vahvasta ja vastuullisesta päätöksenteosta että tehokkaasta operatiivisesta toiminnasta kaikkien kunnan eri palvelukeskusten osalta, Auvinen toteaa.

Ylijäämästä esitetään muodostettavaksi kahdeksan miljoonan euron investointivaraus, jolla rahoitettaisiin tulevia – runsaita – investointihankkeita. Pienempien hankkeiden ohessa ja Lamminrahkan etenevän alueen lisäksi kaupunki virittelee suunnitelmia esimerkiksi Saarenmaan alueen kehittämiseksi, ja viime vuonna Kangasalan väestönkasvu oli toiseksi suurinta Tampereen kaupunkiseudulla. Jos maakuntauudistus toteutuu, on senkin laskettu tuovan Kangasalle tuntuvasti vuosittaisia lisäkustannuksia nykyiseen verrattuna.

Positiivisen tuloksen toivotaan pitävän yllä vahvaa kehitysvirettä, joka näkyy tänä vuonna esimerkiksi keskustan uudistumisprojekteissa, ammattioppilaitoksen valmistumisena ja uuden kiertotalouden elinkeinoalueen eteenpäin viemisenä Tarastenjärvellä.

Kangasalan kaupunki aikoo palkita tuloksentekijät eli kaupungin henkilöstön sadan euron kulttuuri- ja liikuntaedulla.

Positiivinen tilinpäätös oli Kangasalle kolmas peräkkäinen.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen mukaan terveen kuntatalouden peruspilarit ovat yksikertaisia: tilinpäätöksen on oltava jatkuvasti plussalla, vuosikate on pidettävä riittävänä poistojen kattamiseksi ja investointien omarahoitusprosentin on oltava riittävä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?