Hiihto- ja luistelukausi jatkuu huhtikuulle

Hiihto- ja luistelukausi alkoivat tänä talvena pahasti myöhässä, mutta kylmän maaliskuun ansiosta kaudelle kertyy mittaa edellisvuosia enemmän.

Pälkäneen hiihtoladut ajettiin kuntoon vielä pääsiäiseksi, ja myös urheilukentän luistinrata on edelleen erinomaisessa kunnossa. Sen sijaan Haanloukkaan tekojään kylmäkoneet sammutettiin maaliskuun lopulla, kun korkealle kohoava aurinko alkoi sulattaa kaukalon laitoja.

Haanloukas sijaitsee lämpimällä rinteellä, johon aurinko porottaa koko päivän kuumasti. Urheilukentän päädyn kaukalo on varjoisammassa ja viileämmässä paikassa. Lisäksi kentän jäästä tuli tänä talvena tavallista vaaleampi ja vahvempi, eikä aurinko paahda sitä heti puhki.

Kenttien käyttö on vilkkainta alkukaudesta. Hiihtolomien jälkeen kentillä on kurvaillut enää satunnaisia pelailijoita ja luistelijoita. Sen sijaan laduilla into ei ole lopahtanut kevään myötä.

– Hiihtäjiä on ollut mukavasti, ja ladut pysyneet hyvässä kunnossa. Uusi lumi on sopivasti peittänyt puista laduille putoilevat neulaset, kaarnan palat ja muut roskat, liikuntasihteeri Petri Ketola sanoo.

Kuntoratojen ladut ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta keväisten jäälatujen ajaminen on käynyt monin paikoin mahdottomaksi jäälle nousseen veden vuoksi. Järvien jäillä on kuitenkin pakkasöiden jäljiltä kantava hanki, joten hiihtämään pääsee ilman latujakin.