Pälkäneen koripallomiehet varmistivat jo monta kautta tavoitellun nousun kolmosdivariin, kun ERP Basket Club kaatui kauden viimeisessä kotiottelussa 94–47 (22-7, 23-15, 14-11, 35-14). Päävastuuta korin teosta kantoivat tutut miehet: Jaakko Saukkonen heitti 27 pistettä ja Jussi Jokinen 24.
Syksyllä uuteen uljaaseen liikuntahalliin muuttava Luja-Lukko hyvästeli yhteiskoulun minisalin puhtaalla pelillä: yksikään joukkue ei onnistunut kauden aikana hakemaan pisteitä Pälkäneeltä. Kaudet ainoat tappiot tulivat Viialan ja Tampereen vierasreissuista ViiVille ja Morbid All-Starsille.
Luja-Lukko päätti kautensa tiistai-iltana Vehmaisten Urheilijoiden vieraana. Kummallakaan joukkueella ei ollut ottelussa enää panosta.
Uudelle areenalle siirtyvä Luja-Lukko vahvistui täksi kaudeksi paluumuuttajilla, kun Pälkäneellä koripallo-oppinsa saaneet juniorit palasivat muutaman Tampereen vuoden jälkeen kasvattajaseuraansa. Ratkaisuottelussa nuoret olivat hyvin esillä: Iiro Asikainen heitti 12 pistettä, Jesse Hankosalo kymmenen, Aleksi Juutinen seitsemän ja Roope Taipale viisi pistettä.
Myös Pälkäneen A-pojat pelasivat hienon kauden. Luja-Lukko johti aluesarjaa päätöskierrokselle saakka tappiottomalla pelillä. Viimeisessä ottelussa Feeniks Basket haki 69–78 voiton yhteiskoululta. Kahden pisteen päähän noussut Forssa ei pysty ohittamaan Pälkänettä sarjataulukossa, vaikka se voittaisi lauantaisessa päätösottelussaan BC Nokian, sillä Luja-Lukon piste-ero on kärkijoukkueiden keskinäisissä otteluissa parempi. Kolmas yhden tappion joukkue on Kauhajoen KobraKarhu.