Näyttely: Tintti-sarjakuva herätti Katri Lassilan kiinnostuksen Tiibetiä kohtaan

Kuvia pyhiltä vuorilta

– On hienoa, että Luopioisissa toimii Mikkolan Navetan kaltainen aktiivinen kulttuurikeskus, jonka vuokra taiteilijalle on niin kohtuullinen. Helsingin seudulla gallerioiden vuokrat ovat karanneet käsistä, eikä niihin ole juuri asiaa, ellei satu saamaan apurahoitusta näyttelyä varten, Katri Lassila miettii. Kuva: Patrick Kuoppamäki

Katri Lassilan valokuvia ja maalauksia Tiibetistä ja Kiinasta on huhtikuussa esillä Mikkolan Navetalla.

– Kun tiibetiläinen kertoo mistä on kotoisin, hän kääntää kouransa kämmen ylöspäin niin, että sormet ovat pystyssä. Sitten hän osoittaa kämmenpohjaansa ja sanoo: ”Tuolta minä tulen.” Sormet ovat vuoret, kämmenpohja on Tiibetin ylänkö, Lassila sanoo.

Lassila kuvasi Kiinassa ja Tiibetissä kesällä 2016. Hänen reittinsä vei Chonqingista Chengdun kautta Xi’aniin, sieltä Xiningiin ja lopulta Lhasaan.

– Tiibetissä omatoimimatkailu ei ole eurooppalaiselle mahdollista. Opas ja autonkuljettaja seurasivat mukana matkan joka vaiheessa, ainoastaan Lhasassa saattoi kuljeskella osittain itsekseni, Lassila kertoo.

Tarunhohtoinen Tiibet

Tiibetillä on länsimaissa tarunhohtoinen kaiku. Lassilalle sinne matkustaminen oli unelma vuosikymmenten takaa, aina siitä lähtien kun hän lapsena luki sarjakuvan Tintti Tiibetissä.

– Päätin, että haluan nähdä vuoret omin silmin.

Nykyään Tiibetissä sekoittuvat eri aikakaudet – Tiibet on yhtä aikaa muinainen ja moderni. Vuorten rinteillä näkyy valtavia aurinkovoimaloita ja Kiinan patohankkeet ovat kaivertaneet maahan syviä rotkoja ja täyttäneet laaksoja vedellä.  Lhasan ympäristössä näkyy silmänkantamattomiin kasvihuoneita.

Toisaalta kun astuu kiinalaisen turistivirran ulkopuolelle voi löytää edelleen Tiibetin, joka on ollut olemassa jo satoja vuosia sitten. Siihen kuuluvat terävähuippuiset vuoret, luostarit suitsukkeineen ja värikkäine muraaleineen sekä naiset kansallispukuineen ja turkoosein koristeltuine letteineen. Buddhalaisuus näkyy kaikkialla ja on luonnollinen osa elämää.

Buddhalaisten pyhä vuori

Toinen näyttelyssä esillä oleva kuvasarja on Éméi shānin vuorelta. Éméi shān on yksi Kiinan neljästä buddhalaisesta pyhästä vuoresta. Pyhiinvaeltajat saapuvat sinne kaukaa kulkeakseen vuorella loppumattomilta tuntuvia portaita pitkin. Vuorella on pieniä temppeleitä, joissa voi yöpyä.

– Aamulla sumu tiivistyy pylväiksi puiden ympärille ja auringon noustessa apinat ja linnut aloittavat huutelunsa. Korkea, metsän peittämä vuori henkii rauhaa, jonka olen yrittänyt tallentaa kuviini, Lassila kertoo.

Kaikki näyttelyn valokuvat on kuvattu filmikameroilla ja vedostettu käsityönä pimiössä.

– Toinen kameroista oli keskikoon Rolleiflex, jolla kuvasin maisemista valtaosan. Toinen oli pieni Leica – samanlainen, jolla Henri Cartier-Bresson kuvasi. Sen käyttäminen oli nopeaa ja vaivatonta, ja sillä onkin otettu pääosa näyttelyn muotokuvista. Liitin näyttelyyni myös maalauksia, joiden kautta halusin löytää uudelleen Tiibetin värejä, joille mikään valokuva ei tekisi oikeutta.

Katri Lassila: Pyhät vuoret -valokuvia ja maalauksia Tiibetistä ja Kiinasta. Näyttely Mikkolan Navetalla 3.4.–29.4. ti–la klo 10–14.

 

”Valokuvan kautta maailman kauneus esittäytyy minulle yhä uudelleen ja uusilla tavoilla”

”Innostuin valokuvasta vähän lukion jälkeen ja pyysin valokuvataiteilija Pentti Sammallahtea opettamaan minulle pimiövedostusta. Hän suostui, ja siitä lähti rakkauteni mustavalkoiseen hopeagelatiinikuvaan, joita näyttelyssä esillä olevat kuvatkin kaikki ovat. Minua kiehtoo valokuvassa maailman havaitseminen tuoreesti. Kuvaustapani on suora valokuva ja metodini usein toisaalle lähteminen. Kun irtautuu kotikulmilta, oma havaintokin terävöityy. Suora valokuva muistuttaa dokumentaarista siltä osin, että sen kautta kuvia saadaan eikä oteta. Kuviin voi kuitenkin esimerkiksi pimiössä vaikuttaa, taiteilijan näkemys tulee ennen todellisuutta. Käsittelen kuviani pimiössä siltä osin kuin se on mahdollista: teen pilvistä tummia ja dramaattisia tai jakin karvasta hehkuvan valkeaa. Rajaan kuvani sellaisiksi, että niiden kompositio tyydyttää silmääni.

Elokuvasta kiinnostuin opintojeni aikana silloisessa Taikissa. Minua opetti Peter von Bagh, jonka elokuvahistorian kursseja rakastin. Petteri tunsi elokuvaan intohimoa, joka tarttui. Hän opetti elokuvan estetiikasta ja tarinasta muistuttaen samalla sen humaanista luonteesta. Elokuva on myös hyvin voimakas taidemuoto: sen avulla voi kertoa tarinoita, jotka inspiroivat ja ylevöittävät ja muistuttavat ihmisiä myötätunnosta. Toisaalta sitä voi käyttää myös väärin, kääntää se ihmisiä vastaan kohti rumuutta ja pelkoa, kuten viime päivien kohu ohjaaja Aku Louhimiehen ympärillä on osoittanut.

Olen elokuvan puolella toistaiseksi keskittynyt lyhyeen essee-elokuvaan. Sen mestari Suomessa on ohjaaja Kanerva Cederström, joka opetti Taikissa minuakin. Tällä hetkellä työstän mustavalkoisista valokuvista koostuvaa elokuvaa Jyrkänne, joka tulee osaksi taiteellista väitöstäni Aalto-yliopiston Elokuvataiteen laitokselta.”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?