Mummon murinat
Tänä talvena on tuota lunta tullut aika paljon. Luopioistenkin taajamassa näkee metrien korkuisia kinoksia väylien varsilla. Kirkonkylän koulun pihassa lapsilla on melkoiset laskettelurinteet. Eikä nyt ole vielä tietoa, koska lumi lakkaa tulemasta, sekä pihoilla ja teillä olemasta. Mummon mieltä on askarruttanut kysymys siitäkin, josko aurausalan ammattilaiset voittavat tai häviävät. Että ovatko tehneet taloyhtiöitten ja kuntien kanssa könttäsopimuksen vuosimaksulla. Vaan ehkä sentään voivat laskuttaa joka kerrasta erikseen.
Lumenaurausalalla vuositulot voivat paljon vaihdella. Näin voi olla muissakin ammateissa. On kansainvälisen kaupan nousut ja laskut. On muodin vaihtelut ja kotimaan kysyntä. Muistammehan, miten joskus 1980-luvulla tekstiiliteollisuutemme kukoisti, kun silloisen Neuvostoliiton vienti veti. Näinä aikoina pelätään, että viinanmyynti Alkossa kärsii, kun sallittiin entistä väkevämpien juomien tulo ruokakauppoihin. No ei se Alko ole pienyrittäjä, mutta sen palkkalistoilla laillisen viinanmyynnin työkseen valinneille voi tulla YT-neuvotteluja.
On paljon ammattiaan vuosikymmenet hallinneita henkilöitä, joilla ei enää riitä hommia, toimenkuvat muuttuvat ja työpaikat häviävät. Sukupuolten välinen tasa-arvo on lisääntynyt. Se voi saada monet ennen kukkoina tunkiolla hilluneet miehet ahtaalle. Parhaillaan on käynnissä keskustelu filmialalta. Onko ohjaaja Aki Louhimies kohdellut naisia huonosti? Entä muut? Jouko Turkkakin komenteli oppilaitaan joskus aika härskisti. Televisiossakin moista näytettiin. Mitenkähän lienee naisilla armeijassa? Onko komento syrjivää, kovakouraista ja alistavaa? Tiedä vaikka niistäkin piireistä tuotaisiin julki miespuolisten esimiesten harjoittamaa kaltoin kohtelua.
Ja sitten vähän toista asiaa. Nyt on puhuttu kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä. Olikos se niin, että vähintään kaksitoista vuotta hommaa tehneen loppuikä on turvattu? Jos kolmikymppisenä aloittaa eduskunnassa ja ennen keski-ikää lopettaa, niin ihan kiva. Miten mahtoi olla entisaikoina Suomen presidenttien tulot turvattu kauden päätyttyä? Esimerkiksi Ståhlberg eli sitten vielä 27 vuotta, Ryti 12 vuotta. Saivatko eläkkeen vai joutuivatko hakemaan muuta työtä? Tällä vuosisadalla meillä oli yhtä aikaa kolme entistä presidenttiä, joista Koiviston eläkeaika kesti kaksikymmentäkolme vuotta.
Kuninkaalliset eivät useinkaan ehdi nauttia eläkevuosista. Englannin Elisabeth hoitelee hommiaan, vaikka täyttää huhtikuussa 92 vuotta. Eikö sitä valtikkaansa jo voisi siirtää Charlesille, seitsenkymppiselle perintöprinssille? Vallan kahvasta erkaneminen ei ole aina kivaa. Jos Venäjälläkin olisi vielä perinnöllinen keisarius, niin nykyvaltias olisi kai Wladimir ensimmäinen, eikä vallassaololle olisi määrätty aikarajoja.
Mymmeli