Tampereella työssä käyvät lapsiperheen vanhemmat ovat valmiit käyttämään työmatkaan puoli tuntia. Sitä pidempi matka aiheuttaa ongelmia, sillä kotona odottaa lasten hakua hoidosta ja kuskausta harrastuksiin.
Kangasala tunnistaa ilmiön strategiassaan. Kaupunki kasvaa ja kehittyy voimakkaasti Tampereen rajan tuntumassa. Mutta Pelisalmen ja Kaivannon takana se tarjoaa kuhinan vastapainoksi erämaan hiljaisuutta.
Kaupungin kasvu ei tunnu enää Sahalahdella. Pälkäneen keskusta ei tavoita muuttajia yhtään paremmin kuin Saarioisten tehdaskylä. Se ei ole mikään ihme, sillä Onkkaalasta on pidempi matka Kangasalle ja Tampereelle.
Pälkäne pyrkii pääsemään takaisin kartalle satsaamalla vahvasti vapaa-aikaan ja viihtyvyyteen. Pälkäneläisvanhemmilla ei ole kiire töistä kotiin, koska lapset voivat kävellä Kostia-areenan treeneihin. Kuuden miljoonan euron halli synnyttää aktiivisuutta, jota viihtyisää ja turvallista kasvupaikkaa lapsille hakeva perhe arvostaa. Tontteja on tarjolla esimerkiksi Lahdentien toisella puolelta, johon alkaa nousta uusi Roholan asuinalue.
Pälkäne ei ole tahtonut tavoittaa lapsiperheitä kymmeneen vuoteen. Muuttoliike on tyrehtynyt ja kunnan väkiluku kääntynyt laskuun. Parhaillaan tekeillä oleva strategia linjaa keinoja, joilla kuihtumisen kierre katkaistaan.
Onkkaalan lisäksi Pälkäneen kaikki muutkin kylät ovat tavoitelleet lapsiperheitä. Muuttajien viesti on ollut kuitenkin erilainen. Luopioisten kirkonkylälle ja sivukylille on muuttanut lähinnä eläkeläisiä, jotka hakeutuvat lapsuus- tai mökkimaisemiinsa.
Tähän saakka kuntien ei ole kannattanut tavoitella eläkeläisiä, koska ajan myötä maksettavaksi tulevat heidän sairaus- ja hoitokulut. Sote-uudistuksen myötä maksajaksi muuttuu maakunta.
Luopioinen on jo profiloitunut eläkeläisten paratiisiksi. Mummonmökit ja potkukelkkakaistat ovat levittäneet mainetta tehokkaasti.
Kunnanjohtajaa tuuraava Petri Härkönen on korostanut, ettei joka kylässä kannata tarjota samaa. Luopioisten valttikortti on valmis, ja sitä voitaisiin lähteä markkinoimaan seniorimessuille ja muihin eläkeläistapahtumiin.
Rajalanniemen ja etenkin Vohlisaaren kultahammasrannan avulla veronmaksajiksi voitaisiin houkutella hyvin toimeentulevia eläkeläisiä. Viehättävä kirkonkylä tarjoaa kävelymatkan päässä kaikki palvelut mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Jos niiden käyttäjiä saadaan lisää, he turvaavat olemassa olevat palvelut ja luovat uusia. Hoivapalvelut työllistävät nuorta väkeä, ja näin seudulle alettaisiin saada myös työikäisiä.
Kunnantalolla ei voida keksiä jokaiselle kylälle omaa imagoa, vaan kylien on kaivettava itsestään ne ominaispiirteet, joilla ne erottuvat Pälkäneen ja ympäryskuntien muista kylistä. Kun kylät ryhtyvät miettimään, millaisia muuttajia ne tavoittelevat, lapsiperheet kannattaa unohtaa Onkkaalaa ja Aitoota kauempana.
Strategian lisäksi Petri Härkösen johdolla valmistellaan rankkaa säästöpakettia. Se tulee kajoamaan muun muassa kouluihin ja päivähoitoon, sillä terveydenhuolto- ja sosiaalimenot eivät ole enää kunnan käsissä. Nyt niistä vastaa Kangasala ja tulevaisuudessa maakunta.
Koulut ja päiväkodit ovat tärkeitä nykyisille lapsille ja asukkaille. Strategiaa ja säästöpakettia tehdään tulevaisuutta varten. Siksi pitäisi osata kääntää katseet siihen, keitä tulevat kyläläiset ovat. Aktiivisia eläkeläisiä, kakkoskodin maalta hankkivia kaupunkilaisia, downshiftaavia ituhippejä, uudenlaisia yhteisöasujia vai valokuitua hyödyntäviä tietotyöläisiä?