Pakkasyön jälkeen kirkkaan puolenpäivän auringon säteet lämmittivät pitkäperjantaista Kristuksen kärsimysmatkaa taivaltavia. Tämän vuoden ristinjuhla Laitikkalan kylässä oli järjestykseltään 71. Kansakoulun remontin aikana vuonna 1990 ja vuodesta 2015 Pälkäneen kunnan myytyä Laitikkalan kansakoulu on kylän seurojentalossa ristinjuhlaa vietetty.
Diakoniatoimikunnan talkooväki oli somistanut seurojentalon avaran ison salin pöytiin villiviinistä taivutettuja kransseja ja asetelleet päälle punaisen ruusun. Pihalla tuttujen kesken muistelut vierivät menneisiin vuosikymmeniin, jolloin ristinjuhlaperinteen alkuun luonut opettajapariskunta Lempinen harjoitutti oppilaillaan ohjelmaa kylän pitkänperjantain juhlaan.
Sairaalapastori Eija Kasari alkuun toivotti juhlaväelle hyvää pitkäperjantaita ja lähdimme kantamaan ristiämme kukin omaa Via Dolorosaamme kohti Golgataa virren 78 sanoin Minna Liljedahlin säestäessä. Eija Kasari kertoi seurojentalolle saadun oman ristin viime vuonna.
– Tämän vuoden pitkäperjantai ei ollut kuten Einari Vuorelan runossa Kirkkotiellä, jossa päivä oli pilvinen, totesi juhlapuhujaksi kutsuttu, eläkepäiviään viettävä rovasti Kari Koivu Hämeenlinnasta.
Koivu toimi virkaurallaan pappina toimi ensin useissa pääkaupunkiseudun seurakunnissa, vuodesta 1982 Hämeenlinnassa 30 vuotta, virkavuosistaan viimeiset 16 kirkkoherrana. Rovasti alkuun ihaili meidän Laitikkalan seurojentaloa, joka vuodesta 1952 on seisonut perustuksillaan Puntilan viljavainion laidassa ja Tervamäen sorakuopan reunalla. Sama vuosi johdatti juhlapuhujaa Helsingissä vietettyjen olympialaisten myötävaikutuksella sotakorvausjunan viimeisen vaunun ylittämiseen Vainikkalan ratapihasta, josta jäi meille korkea ammattitaito, työteliäisyys, ahkeruus ja pilaantumaton työn etiikka ja yhteisöllisyys, lisäsi rovasti listaan lopuksi.
– Hyvän näkeminen, rakkauden antaminen ja vastaanottaminen on ylitsepääsemätöntä lopputulemassa. Armo ja Jumalan rakkaus hipaisee meitä jokaista, sinun edestäsi annettu ja vuodatettu. Uskon ja Ristin salaisuus ei avaudu ymmärrykselle. Rukouksella on siihen avain, Kari Koivu mietti.
Pikkupoikana Tyrväällä
Rovasti muisteli lapsuuttaan Kokemäen joen alajuoksun partaalla ja leikkejä joen äärellä, miten kirkko katseli toiselta rannalta heidän suuntaansa. Tämä Tyrvään Vanha kirkko oli viljavarastona, 1970-luvun alkuvuosina kirkko pääsi takaisin Herran huoneeksi. Tuomaan päivänä joulun alla lähti Vammalan torilta satojen metrien jono kynttilät kädessään kohti kylmää uuden nimen saanutta Pyhän Olavin kirkkoa. Syyskuussa 1997 kirkon saatua uuden paanukaton tuhopolttaja sytytti sen palamaan. Kirkko rakennettiin uudelleen, 4-50.000 suomalaista on katsellut Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen maalaustaidetta ja ihaillut kätten jälkiä ajan saatosta nykyaikaan. Kirkko ei ollut siirtynyt perustuksilta, tuulet ja myrskyt eivät olleet siirtäneet sitä kirkkoa, sen todisti maanrakennustoimet kirkon ympärillä parina tulevan papin lukiokesänä.
Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit, huusi Kristus Golgatan kalliolta.
– Tämä päivä ei ole pilvinen, kuljemme kohti ylösnousemuksen aamua, totesi rovasti.
Musiikkia ja runoja vuoroin
Aimo Kokkola kitaroineen lauloi ristinjuhlassa kirkkovuoteen sopivia hengellisiä lauluja, minkä jälkeen rovasti Kari Koivu lausui runoja. Minna Liljedahl puolestaan säesti hengellisiä lauluja lauluryhmänsä kanssa,
Lopuksi pastori Eija Kasari johdatti ristinjuhlaväen kirkkoherra Jari Kemppaisen päätössanoihin ja rukoukseen. Rovasti Kemppainen tutkiskeli veri-sanaa kristillisessä teologiassa.
Kirkkoherra ja rouva Koivu lähetettiin matkaan Laitikkalan kylän tuottajien tuliaisten kanssa. Puheenjohtaja Suvi Antila totesi paperikassissa olevan piirrettynä Laitikkalan kylän kartta, sillä osaa tulla kylään toistekin.
Lopuksi kylän diakoniapiiri tarjosi kahvia kastamisineen. Kahvipöydän kolehdin tuotto jäi oman kylän diakoniatyön hyväksi.
Anneli Kivelä
