Historian lehdiltä

Kanisterit kivikkoon

Elettiin aikaa kieltolain ajan viimeisiä kuukausia. Luopioisten nimismiehelle oli Hauholta päin annettu vihje Luopioisten nimismiehelle autosta, jossa luultavasti kuljetettiin pirtua.

Nimismies Reino Vihervuori on 13.10.1931 laatinut pöytäkirjan vauhdikkaan yön tapahtumista:

”Annoin määräyksen konstaapeli Väinö Riihilahdelle, konstaapeli Halisevalle ja autonkuljettaja Urho Helinille mennä maantievartioon Holjan tienhaaran ja Puutikkalan välille.

Puolitoista kilometriä ajettuaan heitä vastaan tuli puolivaloilla auto. Helin käänsi poliisiauton poikittain, mutta tulija sai autonsa ympäri eikä poliisi saanutkaan kiinni. Takaa-ajoa Matinojan kohdalta Puutikkalaan päin kaksi ja puoli kilometriä. Kuului, kun autosta heitettiin kanistereita ulos ja ne osuivat kiviin ja puhelinpylväisiin. Takaa-ajetut laskivat tien poikki piikkimaton, mutta poliisiauto ei vaurioitunut. Jatkettiin Rantin kaupalle asti, mistä hälyytettiin Hauhon nimismiehelle. Saman päivän aikana tämä sai auton ja väkijuomat takavarikoitua, mutta kuljettajista ei ole tietoa.

Konstaapeli Riihilahti kävi takavarikoimassa kanisterit Ansiolahden mäestä. Niitä oli 8 kpl 10 litraisia kanistereita, kaikissa väkijuomaa, monet kanisterit vuotivat. Myöhemminkään ei autoa ajaneista ole saatu tietoa”.

 

Jälkinäytös asiassa tapahtui Luopioisten välikäräjillä 14.11.1931. Oikeuden päätökseksi julistettiin, että auto ja tavarat on valtiolle takavarikoitu. Virallisella haasteella henkilöt määrättiin saapumaan oikeuteen.

Tarina ei kerro kuinka kauan auto oli poliisin huostassa ja kenelle se myytiin.

Seppo Unnaslahti

Seppo Unnaslahti

Saman vuoden joulukuussa järjestettiin kansanäänestys, jossa 70 prosenttia äänestäneistä kannatti kieltolain kumoamista. Alkoholiliike avasi ovensa 5.4.1932. Poliisiviranomaisten työt muuttuivat, rikosasiat vähenivät kenttätyössä ja käräjäsaleissa, ja trokarit joutuivat suunnittelemaan uusia bisneksiä. Valtakunnalliset tilastoluvut peilautuivat samanlaisina Luopioisten ja Kuhmalahden käräjäkunnassa 1920- ja 1930-luvuilla.

Seppo Unnaslahti

Luopioisten historian kirjoittaja

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>