Hautakynttilät syttyivät pysäkin raunioilla

Aitoon bussikatos purettiin pois viime viikolla.

Aitoon keskustassa paloivat perjantaiaamuna hautakynttilät. Ne oli sytytetty edellispäivänä pois puretun bussikatoksen raunioille.

Aitoo-Kaukkalan kyläyhdistys AiKa ry:n tarkoituksena oli kunnostaa keskustan pysäkit tänä keväänä. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun Anssin kaupan nurkalla olevaan katokseen tömäytettiin talvella traktorilla. Korjauskelvottomaan kuntoon mennyt pysäkki purettiin pois ja kyläyhdistys keskittyy talkoissaan tien toisella puolella olevan katoksen kunnostamiseen.

Purettu bussikatos on herättänyt Aitoossa suuria tunteita, sillä siitä on muodostunut kylän epävirallinen nuorisotila. Melu ja roskat ärsyttävät kuitenkin osaa asukkaista.

– Kyläyhdistyksen viime vuonna tekemässä kyläkyselyssä ykkösaiheiksi nousivat kaupan jatkuminen ja keskustan siistiminen, Aika ry:n puheenjohtaja Paula Syväniemi kertoo.

Kun kyläyhdistys ryhtyi selvittämään epäsiistien bussipysäkkien kunnostamista, niiden omistajaksi paljastui Ely-keskus. Sillä ei ollut mitään kunnostustalkoita vastaan.

– Mutta rahaa Ely-keskus ei hankkeeseen luvannut.

Tukea saatiin Maaseutua kehittävän Pomoottori ry:n kautta.

 

Kaupan päädystä katos nuorille

Epävirallisen nuorisotilan raunioilla syttyivät hautakynttilät.

Traktorilla kolhittu kaupan puoleinen pysäkki purettiin viime viikolla. Tien toisella olevan katoksen takapuolella oleva penkki poistetaan, jotta siitä ei tule naapurustoa häiritsevää tukikohtaa. Penkki jää tien puolelle, jossa linja-autoa odotetaan.

– Nuoria ei tuupita pois, vaan haaveena on, että heitä saataisiin mukaan myös talkoisiin. Paikoista kannetaan paremmin vastuuta, kun on ollut itse niitä rakentamassa, Paula Syväniemi sanoo.

Purettavan pysäkin paikka aiotaan tasoittaa ja siistiä sorakuormalla.

– Ainakaan tässä vaiheessa ei ole tarkoitus rakentaa tilalle uutta. Se vaatisi uudet luvat, ja katoksilla on nykyisin myös omat vaatimuksensa.

Nuorten kokoontumispaikaksi tarjotaan kaupan päädyssä olevaa katosta. Kyläyhdistyksen rakentama katos jäi käyttöä vaille, kun aluejätepiste poistettiin keskustasta.

– Katokseen voisi tuoda pöytiä ja penkkejä ja viereen pääsee autoilla ja mopoilla. Maanomistajilla, naapurustolla tai kaupalla ei ollut mitään sitä vastaan, että katoksesta tulisi tällainen olopaikka, Paula Syväniemi sanoo.

Kyläyhdistyksen tämän kesän suunnitelmissa on bussipysäkin kunnostuksen lisäksi Kouvalajärven uimarannan laiturin uusiminen ja kylän yhteinen juhannuskokko laivarantaan.

 

Bussikatoksen muistoa kunnioittaen.

Rempallaan oleva rikotaan

Aitoon persoonalliset bussikatokset saatiin Luopioisten kunnaninsinööri Asko Valkaman aikaan. Katokset teetettiin rautajärveläisellä Jouko Vilkmanilla.

VPK-henkisiä rakennelmia koristivat paloletkut, ikkuna-aukot ja kukkalaatikot. Myös Luopioisten kirkolle, Rautajärvelle ja Kyynärölle tehtiin kylien henkeen sopivat katokset.

Jouko Vilkman on seurannut hieman surullisena, kuinka heikolle hoidolle katokset on jätetty. Niistä irti potkitut laudat saavat jäädä vuosikausiksi lojumaan nurkalle. Tämä antaa muillekin viestin, ettei paikoista pidetä huolta, vaan valmiiksi rikkinäisiä katoksia sopii vapaasti tuhota.

– Henki tuntuu olevan maaseudulla muutenkin tällainen. Mistään ei pidetä huolta, vaan jätepisteetkin viedään pois. Ja sitten ihmetellään, kun metsäautoteiden varsille alkaa syntyä kaatopaikkoja, Vilkman sanoo.

Hän kaipaa entisaikojen naapurivalvontaa ja yhteishenkeä: paikkoja ei viitsi kovin monta kertaa rikkoa, jos ne tuhoajat pistetään itse korjaamaan ne.

 

 

Nuoret siivotaan roskakatokseen

Aitoon bussikatos palveli epävirallisena nuorisotilana.

Aitoo on koulukylä. Nuorten ansiosta se erottuu edukseen hiljenevistä maalaiskylistä.

Anna Tapion koulu ja Jouttesselän vastarannalla oleva Aitoon koulutuskeskus tuovat kylään opiskelijoita eri puolilta maata ja maakuntaa. Anna Tapion koulu on sisäoppilaitos, jossa muualta saapuvat 7.–9.-luokkalaiset asuvat kolmen vuoden ajan. Vaikka koululla on hyvät harrastus- ja kokoontumistilat, yläasteikäiset kaipaavat myös omia kokoontumistiloja. Siksi kylän keskustassa pyörii aitoolaisnuorten lisäksi joukko muita 14–16-vuotiaita.

Moni hiljennyt kylä kadehtii Aitoota, johon nuoret tuovat elinvoimaa. Mutta muutamille aitoolaisille nuoret ovat kylän suurin ongelma.

Nuoret puhuvat liian kovaan ääneen ja kulkevat häiritsevästi rinnakkain tien laidassa. Moni vielä kiroilee tai syljeskelee mennessään.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kyläkaupassa monta kertaa päivässä pikkuostoksilla asioivat koululaiset osaavat käyttäytyä. Kaupan viereisellä bussipysäkillä he ovat häiritsevä ongelma.

Kyse on ikiaikaisesta sukupolvien välisestä kuilusta. Jo ammoin paheksuttiin nuorison piirileikkejä ja porukoita pyrittiin hajottamaan kylältä.

 

Aitoo purki kylän ainoan kokoontumistilan ja siirsi nuoret roskakatokseen. Malli tuntuu peripälkäneläiseltä. Kylälle ei voi tuoda penkkejä, jossa rollaattorimummot voisivat hetkeksi levähtää, koska penkeille kuitenkin pesisi nuorisoparvia. Roskiksia ei kannata asentaa, koska ne kuitenkin rikottaisiin.

Paikat pysyisivät paremmassa kunnossa, jos niitä vaalittaisiin paremmin. Jos rikkinäistä ei heti korjata, seuraava tuholainen tulkitsee, että sen voi hyvin rikkoa.

Bussipysäkit ovat vähän kuin maitolavoja. Molemmat ovat menettäneet alkuperäisen käyttötarkoituksensa. Maitoa tien varteen kärränneet pientilat ovat muuttuneet jättinavetoiksi, joiden tankeista säiliöautot käyvät imaisemassa maidot kyytiin. Bussi alkaa olla harvinainen näky maalaistiellä ja vielä harvinaisempi on matkustaja sen kyydissä.

Kylät ja tilat kuitenkin viestivät hoidetuilla ja omaperäisillä bussipysäkeillään ja maitolavoillaan. Ne kertovat ohikulkijoille aktiivisesta ja elävästä maaseudusta.

Aitoon purettua pysäkkiä jäivät nuorten lisäksi kaipaamaan myös ikäihmiset. Pysäkille köpötellyt kulkija saattoi laskea kassinsa ja istahtaa hetkeksi odottamaan auton saapumista. Katokset ja niiden penkit helpottivat myös yrittäjien arkea, sillä kuski saattoi nostaa paketit kyydistä katokseen. Nyt Pälkäneen suuntaan kulkevat saavat odottaa kyytiä sateessa.

 

 

bussikatos, siivous
Kun Sydän-Hämeen Lehden mielipidepalstalla moitiskeltiin kesällä 2012 pysäkin sotkijoita, nuoret tarttuivat harjoihin ja siivosivat pysäkin ympäristön roskista ja tupakan tumpeista. Talkoisiin osallistuivat Akke Korkiakangas (vasemmalla), Jani Äyräväinen, Pauli Rantanen, Aleksi Tammi, Aaron Forsström ja Peetu Nieminen.

Kommentointi on suljettu.