Sydän-Hämeen Lehti uutisoi (SHL 28.3.) pohjavesialueen rajan muutoksesta Pälkäneellä. Ely-keskus on siirtämässä rajan niin, että koko kuntakeskus olisi Kostianvirtaan saakka pohjavesialuetta. Tämä toisi rajoituksia asukkaille ja yrityksille.
Suunnitelmista sai jättää mielipiteensä 6. huhtikuuta saakka, eikä tulevasta ratkaisusta voi valittaa. Lukuisissa ympäristöprosesseissa mukana ollut Humuspehtoorin Reino Mantsinen kuitenkin sanoo, että yksi valitustie on aina olemassa.
– Virkamiesten ja erilaisten laitosten päätöksistä voi tehdä hallintokantelun. Se edellyttää, että asian käsittelyssä on tapahtunut menettelytapavirhe tai että päätöksen tehnyt viranomainen on toiminut väärin. Lainsäädännössä painotetaan etenkin tasapuolista kohtelua. Jos jollain toisella pohjavesialueella on menetelty toisin kuin Pälkäneellä, niin hallintokantelulla on mahdollisuus menestyä.
Mantsinen kertoo, että vapaamuotoinen hallintokantelu tehdään seuraavalle ylemmälle asteelle.
– Yksittäisen virkamiehen ratkaisusta kannellaan hänen esimiehelleen. Se ei välttämättä johda vielä mihinkään, sillä esimies yleensä puolustaa alaistaan. Mutta myös tästä päätöksestä voi kannella seuraavalle portaalle.
Jos pohjavesialueen rajauspäätöksen tekee Ely-keskus, kantelu osoitetaan ministeriöön. Kantelussa selvitetään, miten viranomainen on toiminut väärin tai epätasapuolisesti.
– Kantelun voi tehdä kunta, yksittäinen kuntalainen tai vaikka sivullinen. Kanteluun voi myös kerätä isomman määrän nimiä, Mantsinen sanoo.
Kantelun vuoksi asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Pirkanmaan Ely-keskuksen sijaan pohjavesialueen rajaus voidaan antaa toisen Ely-keskuksen ratkaistavaksi.
– Ensimmäiseksi kannattaa tutkia, onko asiassa tehty menettelytapavirheitä. Jos asia on edennyt pykälien mukaan, voi vielä selvittää, onko asiassa menetelty tasapuolisesti: kohdellaanko kaikkia alueita samalla tavalla kuin Pälkäneen keskustaa.