Kangasala myönsi 24 miljoonan euron vastatakauksen keskuspuhdistamolainoille

Kangasalan kaupunki myönsi omalta osaltaan vastatakauksen lainalle, jonka Tampereen kaupunki oli jo antanut kaupunkiseudun jätevesistä tulevaisuudessa huolehtivalle Tampereen seudun keskuspuhdistamo Oy:lle. Kangasalan omavelkainen takausosuus on noin 23,7 miljoonaa euroa; lupavaiheessa olevan puhdistamohankkeen kokonaisrahoitustarpeeksi on arvioitu noin 310 miljoonaa euroa. Osakkaina yhtiössä on kuusi kuntaa.

Takauksesta päätti Kangasalan valtuusto maanantaisessa kokouksessaan.

Keskuspuhdistamohankkeeseen liittyvän pykälän lisäksi valtuuston asialistalla oli vain pari pykälää.

Valtuutetut saivat eteensä listan jo käsitellyistä ja yhä käsiteltävinä olevista valtuusto- ja kuntalaisaloitteista, jotka on vuosittain esitettävä valtuustolle maaliskuun loppuun mennessä. Näistä valtuutetut tarttuivat muutamiin. Simo Arran (kesk) kaipaama selvitys Sahalahden ja Kuhmalahden yhdistymissopimusten noudattamisesta ei ole Kangasalla valmistunut esitettyyn aikaan eli viime toukokuuhun mennessä – eikä tällä tietoa ole pikapuoliin valmistumassakaan. Aloite kielikokeiluun osallistumisesta puolestaan ei ole vielä tuottanut vastausta valtuustolle asti, mutta lautakunta on jo päättänyt hylätä ehdotuksen.

25-minuuttisen pikakokouksen huipennukseksi sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski kukitettiin nurkan takana häämöttävän eläkkeellelähdön johdosta.

Valtuusto seurasi tarkkaavaisesti, kun Leena Pajukoski kukitettiin – ainakin virkansa puolesta – viimeisen valtuustokokouksensa päätteeksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?