Keljontien kurjuus raastaa autoilijoita

–Hyppyyttikö, Minna Lehtonen kysyy tyttäreltään, joka on juuri astunut pois Tonin taksin eskarikyydistä kotitiensä päässä Keljontien varrella.

–Hyppyytti, Ella kuvaa toissapäiväistä paluukuljetusta.

Jään alta paljastunut Keljontien pinta Sahalahdella on niin tiheästi isompien ja pienempien kuoppien merkitsemä, että varovainenkin kuljettaja pystyy väistämään niistä vain osan. Tien huonosta kunnosta varoittavat risteyksiin pystytetyt kelirikkomerkit.

Koulutaksi on tuonut Ella Lehtosen kotitien risteykseen. Äiti Minna Lehtonen on tytärtään vastassa.

Samana aamuna Minna Lehtonen on saanut kuulla koulutaksiauton kuljettajalta, että taksiyrittäjä murehtii jo kalustonsa kestävyyttä 11 kilometriä pitkällä Keljonlenkillä. Lehtonen soittaa Kangasalan kaupungin liikennesuunnittelijalle ja kertoo huolensa koulumatkojen sujumisesta. Samalla hän kuulee, että myös taksiyrittäjä on ottanut liikennesuunnittelijaan yhteyttä.

–Tie on vaarallinen. Autot luistelevat kuravellissä. Montuissa tuntuu, että paikat lähtevät hampaista, Lehtonen kuvaa Keljontien kurjuutta.

–Kyllä hirvittää laittaa oma eskarilainen koulutaksin kyytiin. Kuljettajan ammattitaitoa en epäile.

 

Madellen eteenpäin

 

Maanantaina aamupäivällä Minna Lehtonen saa vastauspuhelun liikennesuunnittelijalta, joka on ottanut yhteyttä tien hoitajaan Keljontien kunnostamisasiassa.

–Ely-keskuksesta luvattiin, että tie laitetaan kuntoon.

Jo ennen maanantaista eskarikyydin paluuta tielle on joillekin kohdille levitetty soraa.

–Ei se kyllä riitä. Tie, jos sitä enää voi sillä nimellä kutsua, pitää kaivaa kokonaan ylös. Viime syksystä lähtien se on ollut aivan järkyttävässä kunnossa.

–Matka, jonka ajaminen ennen vei viisi minuuttia, kestää nyt 15 minuuttia. Tiellä täytyy körötellä ykkös- ja kakkosvaihteilla. Paikoin sekin on jo liikaa. Kohta täällä pääsee kulkemaan vain traktoreilla, Minna Lehtonen puuskahtaa.

 

Auto lunastuskuntoon

 

Minna Lehtonen on lähettänyt viestiä ja kuvia Keljontien huonosta kunnosta ely-keskukselle ja aina liikenneministeri Anne Bernerille saakka. Vastauksia hän ei ole vielä saanut.

–Kuinka vakavia asioita pitää tapahtua, että tälle tielle tehdään jotakin, hän kyselee.

Lehtosen puolisolle vellimäisen liukas tie oli osasyyllinen ulosajoon viime syksynä.

–Ukko väisti äkkinäisesti auton eteen hypänneitä peuroja. Auto suistui siinä rytäkässä tieltä ja meni samalla lunastuskuntoon, Minna Lehtonen kertaa miehelleen Mikko Lehtoselle sattunutta onnettomuutta.

Kuoppainen Keljontie. Kuva:Minna Lehtonen.