Koko kuukausi täynnä musiikkia

Sopivasti Lassi Viljasen karaoken SM-kisassa saavuttaman kuudennen sijan jälkeen on orivesiläisillä mahdollisuus raivata tiensä peräti kolmeen valtakunnalliseen karaokekisaan. Toki osallistujia saa tulla Oriveden ulkopuoleltakin.

Ensi lauantaina eli 14.4. Eräjärven Lounarissa karsitaan osallistujia Kultakurkku-, Suomen kärkikaraoke- ja Kimppakaraoke -nimisiin kilpailuihin. Tällä kertaa Eräjärvellä ollaan karsintatapahtumien alkupäässä, sillä osa loppukilpailuista käydään vasta ensi vuoden puolella.

Karaoken jälkeen musiikki jatkuu Lounarissa sunnuntaina 22.4., jolloin kahvikonsertissa on esiintymässä Oriveden opiston musiikkilinjalaisia. Tämä musiikin opiskelijoiden tapahtuma onkin varmaan viimeisiä Orivedellä järjestettäviä opistolaisten tilaisuuksia. Sama koskee kaiketi myös opiston kuvataidelinjan opiskelijoiden näyttelyä, joka on huhtikuun ajan nähtävänä Lounarissa.

Huhtikuun musiikkianti päättyy Lounarissa lauantaina 28.4. Tuolloin esiintymässä on vuonna 2015 perustettu rockabillya soittava trio Rockanites. Kitaristilaulaja Tuomas Levonmaan perustamassa triossa soittavat myös Jones Kaartinen ja Ande Niemi. Kiitosta saaneen ensimmäisen levyn jälkeen on tänä vuonna ilmestymässä yhtyeen toinen levy.

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.