Moottoripyörät valtaavat taas Kankaanmaan

– Vielähän se näyttää jääradalta, mutta toivotaan että tie sulaa, Hannu Laaninen hymähtää.

Työn alla on juuri rataesittelyvideo Pälkäne TT -moottoripyörätapahtumaa varten. Valtakunnallisestikin noteerattu näytösajotapahtuma järjestetään Kankaanmaan alueella onneksi vasta toukokuun alussa, joten lumi- ja jäätilanteen pitäisi hyvinkin hellittää siihen mennessä. Olosuhteiden on oltava kunnossa, vaikka moottoripyörillä ei suoranaisesti kilpaa ajetakaan.

– Näytösajo ei ole kilpailu vaan liikkuva museo, joka ilmentää entisaikojen TT- ajojen historiaa, kulttuuria ja kalustoa sekä esittelee sen aikaisia tähtiajajia, Pälkäne Classic Racingin ja ajojen puuhamies Laaninen muotoilee.

Viime vuonna vanhojen moottoripyörien näytösajoihin osallistui noin sata vanhaa kilpapyörää, joista vanhimmat olivat 1930-luvulta ja uusimmat 30 vuoden takaa. Tälle vuodelle tavoitellaan samaa osallistujamäärää.

Oman pyöränsä voi tapahtumassa saada esille joko johonkin kilpapyörälähtöön tai alun pyöräparaatiin – lähtöihin ilmoittautuminen on vielä avoinna Suomen Veteraanikilpamoottoripyöräkerhon sivuilla, paraatiin ehtii ilmoittautua vielä tapahtumapäivän aamuna toimistossa.

Matti Salonen tähdittää Pälkäne TT -tapahtumaa toukokuussa.

Muutama nimekäs takavuosien kuljettaja on jo varmistanut osallistumisensa, ja Hannu Laanisen mukaan osan kanssa keskustelut ovat vielä kesken.

Aiemminkin Pälkäneellä nähdyn moottoripyörälegendan Jocke Ryhäsen sekä monikertaisen PM-kultamitalistin Jouni Lehtimäen lisäksi tähtivieraaksi saapuu turkulainen Matti Salonen – joka on kerännyt pisteitä kaikista ajetuista MM-soololuokista ja tehnyt sen vieläpä aikana, jolloin vain kuusi parasta sai MM-pisteistä. 109 pistettä kerännyt Salonen on myös eniten Pyynikin ajojen voittoja kerännyt kuljettaja.

Kutsuvieraat ja pälkäneläiset ajavat tapahtumassa omassa lähdössään.

Pälkäne TT tuo suuren yleisön ihmeteltäväksi myös luokan sivuvaunupyörille, jotka ovat herättäneet katsojien kiinnostusta aiemminkin.

– Ei näitä oikein muualla pääse näkemään kuin tämänkaltaisissa näytösajoissa, Laaninen huomauttaa.

Kuulutushommiin on valjastettu ”alan mies” ja kilpamoottoripyöräilyn tietopankki Kari Rannanautio Orivedeltä – yhdessä laadukkaan äänentoiston kanssa.

Suomen Veteraanikilpamoottoripyöräkerho SVKMK ry:n järjestämä tapahtuma on kerännyt aiemmilla kerroilla 500–1000 katsojaa ja vaatii nytkin noin 70 henkilön talkoopanoksen. Laanisen mukaan myös tapahtumalle suostumuksensa antaneet Kankaanmaan yrittäjät, Pälkäneen kulttuuritoimi sekä sponsorit ansaitsevat kiitoksen toiminnastaan.

– Viime vuoteen verrattuna rata-alue Kankaanmaalla kokee pieniä muutoksia: niin lähtö- ja maalipaikka kuin tapahtumakeskus siirtyvät hieman eri paikkaan, Laaninen tietää jo tässä vaiheessa.

Pälkäne TT ajetaan sunnuntaina 6. toukokuuta. Näytösajo käynnistyy kello 12.

Sanna Komu, Timo Ojala ja Mika-Sakari Komu johtamassa joukkoa viimevuotisissa näytösajoissa. Kuva: Kimmo Mäkiselkä.